perjantai 19. syyskuuta 2014

Suomen pienpanimot kartalla

Tältä sivulta löytyy maamme pienpanimoiden sijaintia havainnollistava kartta, mutta myös kattava listaus nykyisistä sekä perusteilla olevista toimijoista. Kartan tarkoitus on helpottaa pienpanimoskenemme hahmottamista ja samalla tarjota apuväline maltaisten makujen metsästykseen. Sekä karttaan että alapuoliseen listaan on kerätty kussakin osoitteessa tarjolla olevia palveluita, mutta aukioloajat ja kausivaihtelut kannattaa kuitenkin selvittää etukäteen.


LISÄYS:
Tähtien värejä on muutettu uuden alkoholilain johdosta. Syynä tähän on pienpanimoiden saama ulosmyyntioikeus. Kartan ajantasaisuudessa voi muutoksen vuoksi esiintyä pieniä viiveitä, ehkä ristiriitojakin. Tähtikartan värien merkitykset:

  • [  ] Tummanvihreä  = ulosmyynti max. 12%
  • [  ] Vaaleanvihreä = ulosmyynti max. 5,5%
  • [  ] Punainen = sahdin ulosmyynti
  • [  ] Oranssi = ei ulosmyyntipistettä




Toiminnassa olevat pienpanimot


8-Bit Brewing
Hankasuontie 4, 00390 Helsinki

Alahovintie 236, 71130 Kuopio
Palvelut: Ravintola, tilauspalvelut, viinitupa, tilamyymälä, terassi, kotieläinpiha

Panimoravintola: Antinkatu 11, 28100 Pori
Palvelut:Olutravintola, ulosmyynti
Herralahden panimo: Korjuuntie 24, 28360 Pori

Gerbyntie 18 65230 Vaasa
Palvelut: Gastropub, kyläpuoti

Bryggeri Helsinki
Sofiankatu 2, 00170 Helsinki
Palvelut: Panimoravintola, ulosmyynti

Cool Head Brew
Sarvivälkkeentie 3, 04300 Tuusula

Espoon Oma Panimo
Tillinmäentie 3, 02230 Espoo
Palvelut: Ulosmyynti

Etko Brewing
Sahaajankatu 20 E, 00880, Helsinki

Lämpömiehenkuja 3, 02150 Espoo
Palvelut: Ulosmyynti
Panimoravintola osoitteessa Tietotie 1, 02150 Espoo

Palomäentie 342, 38510 Sastamala
Palvelut: Oluen, viierteen ja sahdin ulosmyynti, pub ja terassi

Peltorivi 7, 10470 Fiskars
Palvelut: Myymälä, Tap-room, kokoustila.
Nyt myös kylän kolmen kovan kierros maistatuksineen:
Fiskarsin Panimo - Ägräs Distillery - Kuura Cider

Hailuodon Panimo
Luovontie 233, 90480 Hailuoto

Puulaakintie 8, 40320 Jyväskylä
Palvelut: Kauppa (tulossa)

Aikkalantie 37, 15880 Hollola
Palvelut: Tilausravintola, pub/terassi (rajoitettu aukiolo)

Satamatie 41  37800 Akaa
Huom!: Brew Cat -kotioluttarvikkeiden erikoisliike toimii vanhassa osoitteessa:
Yrittäjäntie 5, 37910 Akaa

Il Birrificio
Fredrikinkatu 22, 00120 Helsinki
Palvelut: Ravintola, kahvila

Kisällinkuja 7, 70780 Kuopio

Turkistie 2, 66900 Uusikaarlepyy

Kaleva Brewing Company
Sammonkatu 46, 33540 Tampere

Kanavan Panimo
Meijeritie 1, 17200 Vääksy
Palvelut: Kesäterassi

Kaskenmäen Panimo
Kaskenkatu 1, 20700 Turku
Palvelut: Yhteydessä olutravintola

Keppo Bryggeri Ab
Keponkatu 30, 66850 Jeppo, Uusikaarlepyy

Sarviniitynkatu 9, 04200 Kerava

Kimito Brewing
Pyhän Andreaksentie 3, 25700 Kemiö
Palvelut: Ulosmyynti

Koskipanimo / Panimoravintola Plevna
Itäinenkatu 8, 33210 Tampere
Palvelut: Panimoravintola, pub, ulosmyynti (vain keg!)

Kuninkaantien Panimo (Tuorlan Panimo / Rataspanimo)
Väisäläntie 20, 21500 Piikkiö

Kvarken Bryggeri
Klobbskatintie 185, 65970 Mustasaari

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Limonaadikuja 4, 23800 Laitila
Palvelut: Panimopuoti

Lammin Sahti
Liesontie 569, 16900 Lammi
 Palvelut: Mehuasema
Ulosmyynti: Tuulosentie 1, 14810 Tuulos
Palvelut: Myymälä, Sipen Saluuna / Kauppakeskus Tuulonen

Lapin Panimo Oy
Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi

Linden Brewery Oy
Kairakatu 17, Rauma
Palvelut: Ulosmyynti

Maistila
Kaarnatie 20, 90530 Oulu
Palvelut: Ulosmyynti

Sarvivälkkeentie 12, 04300 Tuusula
Palvelut: Ulosmyynti

Vesitorninkatu 1, 60100 Seinäjoki
Palvelut: Panimoravintola

Mallaskuun Panimo
Siiriläntie 261, 62100 Lapua
Palvelut: Ulosmyynti
Muuta: Panimobaari osoitteessa Kauppakatu 23, Lapua

Mallassepät
Niittikuja 1, 21110 Naantali

Malmgård 47, 07720 Malmgård
Palvelut: Lähiruokapuoti, kahvila, myymälä

Matildan puistotie 4, 25660 Mathildedal
Palvelut: Ulosmyynti

Moose On The Loose Brewing Co.
Ojantie 37 nro 9-10, 28130 Pori

Mustan Virran Panimo
Laivamiehentie 5, 57510 Savonlinna
Palvelut: Panimopuoti

Nilkko Brewing
Pyhävedentie 22, 52700 Mäntyharju

Nokian Panimo
Nuijamiestentie 17, 37120 Nokia
Palvelut: Myymälä

Nordic Brewery
Kannistontie 184,33880 Lempäälä

NP Brewers
Niemeläntie 14, 65170 Vaasa
Palvelut: Ravintola Seglis (alakerrassa)

Ohrana Panimo & Krouvi
Korkeavuorenkatu 27, 00101 Helsinki
Palvelut: Panimoravintola

Olarin Panimo Oy
Metallimiehenkuja 8A, 02150 Espoo

Olu Bryki Raum (Lapin Voima)
Kristiinantie 193, 64900 Isojoki
Palvelut: Ulosmyynti

Hämeenlinnantie 270, 36660 Pälkäne
Palvelut: Viini- ja olutmyymälä, tallikahvila, tilausravintola, elämyspalvelut

Open Water Brewery AB
42 Knutsbodavägen, Lemland 22610, Ahvenanmaa
Palvelut: Ulosmyynti

Oilaantie 12, 09810 Lohja
Palvelut: Olutpuoti
Toiminta päättyi 2017. Uusi omistaja jatkaa panimotoimintaa kevään 2018 aikana

Panimo Honkavuori
Helinintie 2, 80130 Joensuu
Palvelut: Ulosmyynti

Panimo Kiiski
Vanha Pornaistentie 5, 04600 Mäntsälä
Palvelut: Ulosmyynti

Panimoravintola Bruuveri
Fredrikinkatu 63AB, 00100 Helsinki
Palvelut: Panimoravintola, pub

Eerikinkatu 18, 20100 Turku
Palvelut: Panimoravintola, biergarten

Panimoyhtiö Tuju
 Meijerinkatu 4, 53500 Lappeenranta

Pihamaan Panimo
Työmiehentie 8, 18200 Heinola
Huom! Sahdin valmistus: Viini-Heila

Pyynikin Brewhouse
Verkatehtaankatu 2, 33100 Tampere
Palvelut: Panimoravintola
Kolismaankatu 1, 33300 Tampere
Palvelut: Ulosmyynti, kierrokset tilauksesta

Radbrew
Asianajajankatu 6, 20780 Kaarina

Mechelininkatu 7 00100 Helsinki
Palvelut: Ravintola

Rockin Bear Brewers
Kuriirintie 12B, 28430 Pori
Palvelut: Ulosmyynti

Norrlandsvägen, 25950 Rosala

RPS Brewing
Siikaranta 13, 70620 Kuopio
Palvelut: Ulosmyynti, taproom, saunaosasto

Eetunkuja 6, 28220 Pori
Palvelut: Ulosmyynti

Kalhontie 459, 19630 Hartola
Palvelut: Panimoravintola, pub, camping, tanssilava
Insinöörinkatu 7, 50150 Mikkeli

Mattilantie 249, 21570 Sauvo

Simapaja Oy
Hemmolankatu 26, 08150 Lohja
(Toimii UG Breweryn tiloissa)

Solmu Brewery
Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi

Someron Panimo
Tattitie 4, 24280 Salo

Sonnisaari Panimo Oy
Oulunlahden yrityskylä, 90410 Oulu
Palvelut: Ulosmyynti

Stadin Panimo
Kaasutehtaankatu 1, rakennus 6, 00540 Helsinki
Palvelut: Panimobaari, panimokierrokset, ulosmyynti

Stallhagen Bryggeri
Getavägen 196, 22410 Godby
Palvelut: Ravintola, pub, myymälä

Suomenlinnan Panimo
Panimoravintola: Suomenlinna C 1, 00190 Helsinki
Palvelut: Ravintola, terassi/biergarten
Vantaan panimo: Siirakuja 3, 01490 Vantaa

Swan Craft Brewery
Katkiluodonkatu 5, 24100 Salo

Taiwalkosken Panimo
Opintie 3, 93400 Taivalkoski

Takatalo & Tompuri Brewery
Uskintie 23c, 49980 Ravijoki

Panimo: Liimaajankatu 9, 15520 Lahti
Palvelut: Ulosmyynti
Tislaamo: Rautatienkatu 13, 15110 Lahti / Liimaajankatu 9, 15520 Lahti
Kampin ravintolapanimo: Olavinkatu 2 00100 Helsinki
Palvelut: Panimoravintola, terassi

Top Fuel Beer Company Oy
Sauvonrinne 19 G 2, 08500 Lohja

Tornion Panimo (Sangen Oy)
Lapinkullankatu 1, 95400 Tornio
Palvelut: Ulosmyynti, panimokierrokset

UG Brewery
Hemmolankatu 26, 08150 Lohja
Palvelut: Kapasiteetin vuokraus

Välttitie 2, 23500 Uusikaupunki
Palvelut: Myymälä

Vallilan Panimo (MiLa Brew Oy)
Nilsiänkatu 10, 00510 Helsinki

Työmiehentie 35, 18200 Heinola
Palvelut: Viini- ja sahtimyymälä, Heila Lähiruokatori, ravintola, kahvila
Viinitila: Siltatie 12, 17240 Asikkala
Palvelut: Marja- ja viinimyymälä, lähiruokapuoti, kahvila

Waahto Brewery
Puistokatu 4, 57100 Savonlinna
Palvelut: Panimoravintola, terassi

Ylikylä Olut Oy
Takatie 6, 90440 Kempele
Palvelut: Ulosmyynti


Perusteilla tai suunnitteilla olevat:



Bornemanns
Kårlaxvägen 234, 21610 Kirjala
*yrityksen tarkasta nimestä ei tietoa, osoitekin on arvaus.*

Vaskiluoto, Vaasa

Bryggeri Ab Bock - Wasa
Kummelören 36, 22610 Lemland, Ahvenanmaa

Everyman's Right Brewery Oy
Savonlinna

Frank & Ernest Brewery Oy
Porvoo

Haapala BnB (video)
Haapalantie 3, 88600 Sotkamo
Palvelut: Bed&Breakfast

Kahakka Brewery
(aiemmin  Nordic Brew Craft)
 Indolantie 15, 67600 Kokkola

Kakola Brewing Company
Graniittilinnankatu 2, 20100 Turku

Kotkan Panimo Oy
Kotka

Kurvin Panimo
Helsinki

Lumi Brewing
Tiilenvalajantie 6, 02330 Espoo

Maltin Panimo (Kinos Bread & Beverage)
Hyvinkää

Marjajaloste Meritalo
Makarlantie 45, 25610 Ylönkylä

Narvan Kyläpanimo
Asikaisentie 28, 37370 Vesilahti

Nuuksion Panimo
Espoo

*Paksuniemen Juomatehdas*
Paksuniemen panimotoiminta siirtyy uusien yrittäjien myötä Kolille. Viinin ja siiderin valmistus jatkuu Paksuniemessä. Nimi ja osoite tarkentuu myöhemmin.

Panema
Helsinginkatu 11, 00560 Helsinki
Palvelut: Panimopub

Panimo Hoppa

Valtakatu 11, 45700 Kuusankoski

Yrittäjänkaari 17, 30420 Forssa
(ent. Kuninkaankartanon Panimo)

Panimoinen & Lemmes
Artjärvi

Panimoyhtiö X
Sysmäläntie 1, 40530 Jyväskylä

Punanen Panimo
Lemi

Puukkosaari Pryyveri


Rolling Pop Brewing
Kinnarinkatu 1, 04430 Järvenpää

Salama Brewing Comapany
Helsinki
Ilmeisesti myös kauppa ja tap room kuuluvat suunnitelmiin.

Sahti-Kaisa
Lamminpääntie 8, 02880 Veikkola

Tampere Brewing & Distilling Co
Tampere

The Browery
Helsinki

*Äkäslompolon panimohanke (Waahto Brewery)*
Äkäslompolo
Lisätiedot


Muut

(kiertolaispanimot jne):



Aalto Panimo
Jyväskylä

Alberga Brewing Co.
Metallimiehenkuja 10, 02150 Espoo

Blonde Viking
Kuopio

Donut Island Brewing
Helsinki

Hangaround & Nobody Brewing
Jyväskylä

Hatebrew
Helsinki 

Helsinki Brewing Company
Helsinki

High Time Brewing
Helsinki

Humalove Brewing
Helsinki

Kallio Artisan Brewery
Helsinki

Kolme Pukkia Panimo
Turku

Metsola Beer Company
Kotka

Nälkämaa
Lempäälä

Orava Brewing
Turku

Pekkale Brewing
Helsinki

Reload Brewing
Loviisa

Ruori Brewing Company
Seinäjoki

Sideshow Brewery
Tampere

Soundville Brewing
Tampere

St. Barley
Pitkänsillanranta 5, 00530 Helsinki

Tytötkin Panee / Brewcats
Tampere

Viikki Brewing Society
Helsinki

VTT:n koepanimo Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab
Tietotie 2, 02150 Espoo

Ö Brewing
Pietiläntie 23 08800 Lohja

Lisäksi:


Kurkiniemen Maatilapanimo
Kurkiniementie 100, 77700 Rautalampi
Palvelut: Elämysmatkailua ja majoitusta. Olutta ei ole valmistettu 2000-luvulla lainkaan.

Lähivuosina lopettaneita panimoyrityksiä:


Kiteen Panimo / VO Brewery, Kitee
Panimo Paja, Lahti (2017)
Paloaseman Panimo, Nummi (2017)*
Kuninkaankartanon Panimo, Mustiala (2017)
Svartå Bryggeri Ab / Mustion Panimo Oy, Mustio (2017)
---
Dumarin Panimo, Helsinki (hanke kaatui ennen aloitusta)
Brygg-Art, Lahti (hanke kaatui ennen aloitusta)

*=Paloaseman Panimon toiminta jatkuu keväällä 2018 uuden omistajan toimesta.
---
Sivu on päivitetty:
24.4.2018 Paksuniemen Juomatehdas laitettu perusteilla olevien joukkoon. Toiminta jatkuu Kolilla uusien yrittäjien voimin jahka tilat löytyvät.
18.4.2018 Nordic Brew Craft pyörii ilmeisesti nimellä Kahakka Brewery. Osoite tarkennettu.
15.4.2018 Lumi Brewing, Maltin Panimo (Kinos Bread & Beverages) sekä Marjajaloste Meritalo lisätty perusteilla olevien listoille.
4.4.2018: Aalto Panimo siirretty kiertolaisten joukkoon. Salama Brewing Company ja Panimoyhtiö X lisätty perusteilla oleviksi. Saimaan Juomatehtaan uusi nimi päivitetty.
8.2.2018 Olu Bryki Raum'n osoite päivitetty.
4.3.2018 Hangaround & Nobody Brewing ja Pekkale Brewing lisätty kiertolaisiksi. Paloaseman Panimo jatkaa keväällä toimintaa uuden omistajan voimin.
18.2.2018 8-Bit lisätty toimivassa olevien listalle.
12.2.2018 Olarin Panimo uusi osoite päivitetty. Waahto Breweryn panimohanke Äkäslompolossa huomioitu perusteilla olevien listalla.
7.2.2018 Yrittäjiltä saadun tarkennuksen johdosta Kymen Kauppakartanon nimi muutettu Panimo Hopaksi.
5.2.2018 Kymen Kauppakartano lisätty perusteilla olevien joukkoon. Mustion Panimo poistettu listoilta toiminnan loppumisen vuoksi. Loppuun lisätty lista viime aikoina lopettaneista pienpanimoista.
1.2.2018 Mallassepät siirretty toiminnassa olevien listalle, Hiedenrannan nimi vaihdettu Tampere Brewing & Distilling Co.:ksi. Syynä ilmeisesti suunnitellun sijainnin muutos.
30.1.2018 Humppilan Oluttehtaan nimi päivitetty Panimo OlutMyllyksi ja sijainti korjattu Forssan suunnalle. Karttaan lisätty värikoodit ulosmyyntilupaa kuvaamaan.
7.1.2018 Haapala BnB lisätty perusteilla olevaksi. Paloaseman Panimo otettu pois listoilta. Toiminta ilmeisesti päättynyt. Ö Brewing laitettu "muut"-osioon, koska toimii ilmeisesti kiertolaisstatuksella. Panimo Paja, Dumari ja Brygg-Art otettu vihdoin listoilta pois. Kuninkaankartanon Panimo poistettu myös, toiminta jatkuu Humppilassa uudella nimellä myöhemmin.
28.11.2017 Panema lisätty perusteilla olevien listalle, Pyynikin Brewpub siirretty toimivien joukkoon (avajaiset 1.12.2017)
21.11.2017 Pyynikin Panimoravintolan nimi vaihdettu Pyynikin Brewhouseksi. Pyynikin Käsityöläispanimon osoite vaihdettu uuteen osoitteeseen Kolismaankadulle.
14.11.2017 Mallasseppien osoite tarkennettu.
8.11.2017 Humppilan Oluttehdas lisätty perusteilla olevien listalle. Toiminnan jakaantuminen Kuninkaankartanon Panimon kanssa allekirjoittaneelle vielä epäselvää.
16.10.2017 Hiedanranta - Tampere Brewing & Distilling Co lisätty perusteilla olevaksi.
3.10.2017 Pyynikin Panimoravintola lisätty perusteilla olevaksi.
28.9.2017 Panimo Kiiski, Espoon Oma Panimo ja Etko Brewing muutettu toimiviksi sekä Narvan Kyläpanimo lisätty perusteilla olevien listalle.
5.9.2017 Nilkko saatu toimivien panimoiden listalle.
23.8.2017 Bryggeri Ab Bock - Wasa ja Bornemans lisätty perusteilla oleviksi. Molemmilla jo Valviran luvat kunnossa. Dumarin Panimo yliviivattu, hanke ei ilmeisesti toteudu. Lisäyksiä myös tilaviini-/siideri- ja tislaamokartoille.
17.8.2017 Keppo lisätty toiminnassa olevaksi, Mallassepät listattu perusteilla olevien joukkoon.
13.8.2017: Soundville siirretty kiertolaisten listaan, Taiwalkoski päivitetty toiminnassa olevaksi ja osoite korjattu. Laitilalle lisätty olutpuoti ja Mustan Virran uusi osoite päivitetty. Uusina listoilla toiminnassa oleva Swan Craft Brewery sekä perusteilla oleva Ö Brewing.
10.7.2017 Simapajan osoite päivitetty. Siirsi toimintansa UG Breweryn tiloihin Lohjalla. Myös Fat Lizardin toimipisteen muutos huomioitu.
9.7.2017 Kvarken siirretty toiminnassa olevaksi, Metsola lisätty kiertolaisten listaan ja Kotka Steam Brewery perusteilla olevaksi (Huom! toimii nyt kiertolaisena). Etkon, Kiisken ja 8-Bitin osoite tarkennettu.
4.7.2017 Blonde Viking siirretty kiertolaiseksi. Keppo Bryggerin osoite päivitetty.
12.6.2017 Espoon Oma Panimon osoite ja nimi tarkennettu.
3.6.2017 Brygg Art ilmeisesti luopunut panimosuunnitelmistaan. ESS:n juttu aiheesta, jossa maininta myös Pajan tilanteesta. Pysykööt vielä listoilla kumpikin, maininnan kera.
31.5.2017 Craft Parkin panimohankkeen nimi muutettu Brew Caveksi.
22.5.2017 Kurkiniemen Maatilapanimo otettu pois panimolistalta. Panimo Paja yliviivattu tuotannon lopettamisen vuoksi. Pidetään listoilla toistaiseksi -> etsii toiminnan jatkajaa.
8.5.2017 RPS Brewing ja Hailuodon Panimo lisätty toiminnassa oleviksi.
1.5.2017 Moose on the Loose päivitetty toiminnassa olevaksi. Blonde Viking lisätty perusteilla olevaksi. Kakola Brewing Companyn nimi täsmennetty.
27.4.2017 Kvarken Bryggeri Ab:n osoite päivitetty, visio Vaasa Craft Parkin panimoravintolasta lisätty perusteilla olevaksi.
4.4.2017 Soundville Brewing lisätty perusteilla olevaksi.
28.3.2017 Panimoiden palveluita päivitetty.
22.3.2017 Rekolan Panimon nimi vaihdettu Fiskarsin Panimoksi.
20.3.2017 UG Brewery lisätty toiminnassa olevien listalle, kiertolaisiin lisätty Reload Brewing. Jacobstadsin uusi osoite päivitetty.
19.3.2017 Nilkko Brewing lisätty perusteilla olevaksi.
7.3.2017 Aalto Panimo Osakeyhtiö, Everyman's Right Brewery Oy ja Frank & Ernest Brewery Oy lisätty perusteilla oleviksi, Orava Brewing lisätty listoille kiertolaisena.
5.3.2017 Kuninkaantien Panimo lisätty toiminnassa olevaksi. Kiertolaispanimo Helsinki Brewing Co. lisätty "Muut"-osioon.
19.2.2017 Open Water Brewery lisätty toiminnassa olevaksi.
15.1.2017 Ohrana lisätty toiminnassa olevien listalle.
11.1.2017 Moose on the Loosen osoite tarkennettu, Ruori lisätty kiertolaispanimona listalle.
16.12.2016 Panimo Kiiski lisätty perusteilla olevaksi.
8.12.2016 Punanen Panimo lisätty perusteilla olevaksi.
6.12.2016 Moose On The Loose Brewing Co. lisätty perusteilla olevien listalle.
1.12.2016 Takatalo & Tompuri sekä Tornion Panimo siirretty toiminnassa olevien listalle.
22.11.2016 Kakolan vankilaan huhuiltu panimo lisätty suunnitteilla olevien listalle.
15.11.2016 Siiderin valmistajat lisätty karttaan samaan sarakkeeseen viinitilojen kanssa.
13.11.2016 Panimoyhtiö TuJu siirretty toiminnassa olevien listaan, Ohranan nimi julkaistu.
1.11.2016 RPS Brewing, Etko Brewing, High Time Brewing ja Oma Panimo lisätty perusteilla olevaksi.
24.10.2016 Linden Brewery lisätty toiminnassa olevaksi.
16.10.2016 Kotkan Panimo Oy lisätty perusteilla olevaksi
4.10.2016 Kaleva Brewing Company siirretty toiminnassa olevaksi, Hailuodon Panimon osoite lisätty.
25.9.2016: Alberga Brewing Co. siirretty "Muut" -osioon epäselvyyden vuoksi -> ensimmäiset oluet valmistettu Stallhagenilla
22.9.2016 Alberga Brewing Co. ja Ylikylä Olut Oy lisätty toiminnassa oleviksi. 
16.9.2016 Hopping Brewstersin osoite päivitetty.
14.9.2016 Lapin Panimo päivitetty toiminnassa olevaksi.
26.7.2016 Puukkosaari Pryyveri Oy lisätty perusteilla olevaksi 
7.7.2016 Nordic Brew Craft lisätty perusteilla olevaksi, Paksuniemi, NP Brewers ja Rockin Bears toimivaksi
21.6.2016 Ravintola Juuren ja Passion yhteinen panimohanke lisätty perusteilla olevaksi.
19.6.2016 Rolling Pop Brewing lisätty (vihdoin) perusteilla olevaksi.
12.6.2016 Kanvan Panimo siirretty toimivaksi, Takatalo & Tompuri lisätty perusteilla olevaksi
6.6.2016 MiLa Brewn nimi vaihdettu Vallilan Panimoksi.
30.5.2016 Honkavuori, Nordic ja Mustan Virran Panimo siirretty toiminnassa oleviksi.
11.5.2016 Kaleva Brewing Company, Linden Brewery Oy, Keppo Bryggeri Ab, Open Water Brewery AB, Taiwalkosken Panimo Oy, Ylikylä Olut Oy & NP Brewers lisätty perusteilla oleviksi - Viinitilat ja tislaamot lisätty karttaan
9.5.2016 Alberga Brewing lisätty perusteilla olevaksi
2.5.2016 Cool Head lisätty toimivaksi panimoksi, perusteilla oleviin lisätty 8-Bit Brewing, Mustan Virran Panimo, Panimoinen & Lemmes, UG Brewery, The Browery ja Lapin Panimo Oy. St. Barley muutettu kiertolaiseksi.
4.4.2016 Panimo Paja siirretty toiminnassa olevien listalle. Osoite tarkennettu.
23.3.2016 Kimito Brewing, Mallaskuun Panimo ja Someron Panimo listattu toimiviksi, Simapajan osoite päivitetty
23.2.2016 Nordic Brewery lisätty perusteilla olevaksi
17.2.2016 Hailuodon Panimo lisätty perusteilla olevaksi, Saariselän Panimo poistettu (Sangen osti laitteet)
3.2.2016 Cool Head Brew ja Sahti-Kaisa merkitty perusteilla oleviksi 
28.1.2015 Jacobstads lisätty toiminnassa olevaksi panimoksi
6.12.2015 Panimo Paja listattu perusteilla olevaksi
3.12.2015 Olarin Panimo siirretty toiminnassa olevien joukkoon, Brygg-Art lisätty perusteilla olevaksi
30.11.2015 Rockin Bear Brewers siirretty perusteilla olevaksi panimoksi
22.11.2015 Panimoyhtiö Tuju listattu perusteilla olevaksi
13.11.2015 Kimito Brewing listattu perusteilla olevaksi
30.9.2015 Olarin Panimo Oy lisätty perusteilla olevaksi
24.9.2015 Tuomarinkylän Kartano listattu perusteilla olevaksi
1.9.2015 Panimo Honkavuori listattu perusteilla olevaksi
2.8.2015 Pyynikille lisätty olutpuoti
27.8.2015 Maistila siirretty toiminnassa olevien listalle.
23.8.2015 St. Barley ja Kanavan Panimo lisätty perusteilla olevien listalle, Humalove lisätty mustalaispanimona "Muuta huomioitavaa" -osastolle.
3.8.2015 Svartå Bryggeri Ab / Mustion Panimo Oy lisätty toiminnassa olevien panimoiden listalle.
17.7.2015 Solmu Brewery siirretty toiminnassa olevien panimoiden listalle!
29.6.2015 Paloaseman Panimo ja Il Birrificio siirretty toiminnassa olevien listalle, perusteilla oleviin lisätty Mallaskuun Panimo
7.5.2015: Sonnisaari siirretty toiminnassa olevien listalle
29.4.2015: Lisätty Il Birrifico, MiLa Brew siirretty toiminnassa olevien panimoiden listalle
28.3.2015: Top Fuel Beer Company siirretty toiminnassa olevien panimoiden listalle
10.3.2015: Kiteen Panimo / VO Brewery poistettu toiminnan lopettamisen vuoksi
6.1.2015: Solmu Brewery päivitetty / Kallio Artisan Brewery lisätty
25.1.2015: Paksuniemen Juomatehdas, Salo Brewing Group lisätty / Pedersöre Hantverksbryggeri Ab ja Bock's Corner Brewery Oy päivitetty 
8.1.2015: MiLa Brew lisätty
23.12.2014: Paloaseman Panimo lisätty
2.12.2014: Radbrew ja Top Fuel Beer Company Oy lisätty
20.11.2014: Vakka-Suomen Panimo siirretty uuteen osoitteeseen
20.10.2014: Kurkiniemen Maatilapanimo lisätty

23 kommenttia:

  1. Erinomaista työtä! Karttafriikkinä arvostan suuresti.

    VastaaPoista
  2. Hieno visualisointi, Suomen pienpanimoskenestä saa nyt erilaisen kuvan! Harva on varmaan kaikkia bongannut. Gypsy-panimot eivät mielestäni kuulu tähän listaan, koska ne eivät ole varsinaisesti panimoita, vaan enemmänkin yrityksiä, jotka myyvät teettämäänsä olutta.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kommenteista, alkuperäinen ajatus olikin tarjota havainnollistava paketti panimoiden sijoittelusta - ihmettelen ettei tällaista aiemmin ole tehty. Työ on vielä kesken ja tätä varmasti hiotaan uomiinsa vielä hyvän aikaa, nyt onkin tärkeintä saada tiedot mahdollisimman kattavasti oikein. Sitten varmaan hierotaan vielä vähän esityspuolta jne.

    Gypsyistä olikin jo toisaalla puhetta, katsotaan kuinka niiden kanssa teen, ehkä kartasta ne voisi ainakin pois jättää. On kuitenkin nämä pari varteen otettavaa kiertelijää, joille mieluusti ainakin maininnan suon listan lopussa. Katsotaan, katsotaan..

    VastaaPoista
  4. Beer Huntersin panimoravintola on lopettanut toimintansa.

    VastaaPoista
  5. Ei vaan tuo onkin vanha Beer Hunters eikä Ravintola Panimo. Eli ei tarvetta muutoksiin.

    VastaaPoista
  6. "Sahdin hankinta opasta". Argh, silmät tuhoutu. ;)
    Maistila on täydessä toiminnassa ja löytyy osoitteesta Kaarnatie 20 90530 Oulu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, oikoluku ei koskaan ole näköjään pahasta, kiitoksia huomiosta. Ah, tuo Maistila on ollut mielessä mutta näköjään unohtunut päivittää listaan ja karttaan. Kirotusvirheen korjasin mobiilisti, mutta karttaa pitänee sorkkia jahka pääsee koneen ääreen :) Kippis!

      Poista
  7. Pitäisin kyllä gypsy-panimot kartalla. Asun Jenkeissä ja täällä moni panimo aloittaa sillä tavalla toimintansa, jotta saa rahoitettua oman laitteiston (juuri juttelin tästä aiheesta Brooklyniläisen Braven-panimon omistajien kanssa). Mm. tanskalainen Mikkeller on toiminut jo vuosia näin, ja oluet ovat hyviä ja tekevät kauppansa - maailmanlaajuisesti, yhteistyönä tuotettuna.
    Mutta gypsy-panijoita on monenlaisia: osa todellakin ’teettää’ oluensa alihankintana, kun taas jotkut hankkivat aineet itse, tuovat paikalle oman henkilökuntansa ja toteuttavat & valvovat koko valmistusprosessin itse (juu, yleensä omistajapanimon panimomestari on paikalla).
    Ja jotta saadaan lisää monimutkaisuutta kysymykseen, niin voidaan miettiä pitäisikö asiaa katsoa omistajanäkökulmasta, eli kuuluisivatko listalle isojen panimoiden (esim. Coors, Miller, Anheuser-Busch Inbev) hankkimat/perustamat/omistamat pienpanimot. Näistä käydään jenkeissä kädenvääntöä:
    http://business.time.com/2012/12/27/trouble-brewing-the-craft-beer-vs-crafty-beer-cat-fight/
    Itse pitäisin kyllä suomalaisella listalla toistaiseksi myös gypsy- ja contract-panijat.
    Muuten, 26.9. Jenkeissä panimoiden määrä ylitti 4000:n rajapyykin. Kasvu 3000:sta 4000:n kesti hieman yli vuoden…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro,

      ihan hyviä pointteja. Gypsyjä en ole kartalle lähtenyt sijoittamaan, ne löytyvät mainintana listan lopusta. Sinällään mustalaispanimoiden ero on helppo osoittaa viime aikoina lisääntyneisiin, omia oluita panimoilla teettäneisiin yrityksiin, järjestöihin, kauppiaisiin ja ehkä olutravintoloihinkin. Linjanveto panimoilla satunnaisesti oman kotipanimon nimillä keittävien ja "oikeiden" gypsyjen välillä voi olla välillä hankalaa. Monesti "emopanimo" nimittäin hoitaa täällä oluen (markkinoinnin) myynnin ja jakelun vaikka pullon kyljessä Peräpohjolan Kotapanimon nimi lukisikin. Emmä tiiä, mennään nyt tällä eteenpäin ja katsotaan josko joku hyvä toteutustapa tähänkin tulisi keksittyä.

      Kippis!

      Poista
    2. Tulee mieleen, että tuon gypsy-panimon sijaan oikea termi taitaa olla sopimuspanimo.

      Poista
  8. Järvenpäähän perustettu 3kk sitten Rolling Pop Brewing Oy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tämä viesti oli menny jostain syystä spämmikansioon. Kiitos tiedosta!

      Poista
  9. Aika hyvin tippunut kärryiltä tuo Suomalaiset pienpaminot kirja vuodelta 2014. Kohta olisi varmaan korkea aika uudelle painokselle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta vastaavaa on tuloillaan par'aikaa, sekin tosin tulee vähän huonoon saumaan kun kevääksi on tulijoita melko runsas määrä eikä kaikki tuohon kirjaan kuitenkaan ehdi :/

      Poista
    2. Etelä-Suomen Sanomat uutisoi 3.6.17 että lahtelainen Brygg-Art pisti pillit talvella pussiin kun osakeanti jäi tavoitteista.

      Poista
    3. Okei, vähän hiljaista tuolla suunnalla vaikuttanut olevankin. Kiitos tiedosta.

      Poista
  10. Mustan Virran Panimon uusi osoite on Laivamiehentie 5 Savonlinna

    VastaaPoista
  11. Voisiko panimokarttaan kirjata erivärisellä symbolilla ne panimot, jotka ovat hakeneet ulosmyyntioikeuden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ollut listalla ja tulee tapahtumaan kevään aikana. Ajattelin jossain välissä avata "vinkkipuhelimen" panimoista, jotka ulosmyyntiin mukaan lähtevät ja merktat niitä tuonne kartalle. Panimot saisivat merkinnän sitten jahka myymälän ovet oikeasti avautuvat. Tuohon taitaa 12%-lupien osalta mennä vielä hetki, joten en ole vielä hommaa lyönyt tulille :)

      Poista
  12. Hieno pienpanimolista. Huomasin puutteen Stadin panimon kohdalla. Puoti on avattu ja onhan panimolla myös oma baari ja terassi. www.stadinpanimo.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ommuute tosiaan jäänyt lisäämättä. Puuttui näemmä maininta myös baarista. Kartan puolelle ne olinkin jo laittanut, mutta näemmä lista jäi silloin päivitämättä. Kiitos paljon, nyt on kunnossa :)

      Poista