lauantai 28. syyskuuta 2013

Kotiolut: Sampo Järven Panimo Aubade Hefe Rauchweizen



Olutkellarissa voitaneen sanoa, että olisi se retki kotioluiden maailmaan voinut huonomminkin alkaa. Aiemminhan olen päässyt tutustumaan paikallisen Ukonmaljan olutvalikoimaan ja viikko sitten sain ensikosketuksen myös turkulaisen Sampo Järven ”kotiolueen”. Lainausmerkit siksi, että tuo kyseinen olut – Kasipallo Black IPA – oli valmistettu Hiisi-panimon tiloissa Taisto-kotiolutkilpailun finaalia varten, eli en tiedä kuinka hyväksyttävästi voidaan kotioluesta puhua. Sampo kuitenkin sujautti Oluton Festareiden tiimellyksessä laukkuuni pullollisen Taiston aikana valmistamaansa vehnäolutta, Aubade Hefe Rauchweizenia, jonka voi hyvillä mielin laskea kotiolut-kategoriaan. Olutkellarin lasissa on tämän myötä sitten käynyt kahden kotiolutmestarin maistiaisia ja kyseinen kaksikkohan ei ole sen enempää eikä vähempää kuin Taiston finaalikaksikko!

Etiketti (kuva: Sampo Järvi)
Tarkoitukseni oli nautiskella kyseinen olut jo perjantaina saunaoluena, mutta saunalta siirtyminen kotisohvalle kesti muutaman tunnin joten pimennyt ilta ei enää puhutellut vehnäoluen pariin. Mainittakoon vielä astetta terävempien vitsiniekkojen harmiksi, että aikaa ei suinkaan kulunut runsaasti sen vuoksi, että taikalientä olisi lauteilla nautiskeltu astetta reippaammin, vaan että sauna sijaitsee mökillä reilun 60km päässä kotisohvalta… Ennen oluen kaatamista lasiin, Olutkellari haluaa lausua kiitoksen Sampolle niin Aubaden tarjoamisesta kuin myös tiukasta Taistosta ja maistuvasta kilpailuolutkokemuksesta! Hienoa tekemistä kerta kaikkiaan! Patinoituneen runomiehen kuvamateriaalia oluen valmistuksesta voit käydä tarkastelemassa Reservin Olutmestarin sivustolta

Aubade Hefe Rauchweizen
Aubade kaatuu lasiin oljenkeltaisena, kevyesti harmahtavana, todella kuohkeana ja kauniisti vaahtoavana ilmestyksenä. Tuoksultaan se vaikuttaa oikeinkin hyvin syksyiseen lauantai-iltapäivään sopivalta. Keskirunsas, miellyttävän jämäkkä vehnäisyys on ryyditetty kevyellä, miellyttävän laaja-alaisella savuisuudella. Miedohkon mausteinen hiivaisuus kantaa oman osuutensa oivallisesti eikä hedelmäisyyden puuttuminen pääse häiritsemään kokonaisuutta. Tai no löytyyhän hedelmää, mutta vahvimmin esillä on mukavan happaman vivahteen tuova puraisu – makeutta ei mainittavasti löydy.

Makukokonaisuus on pääosin jämäkän vehnäinen ja hedelmäisen hapan. Savua löytyy läpi maun, muttei missään nimessä puhuta savukinkkuövereistä vaan hillitystä, varsin tunkeutuvasta mausteesta, joka jää suuhun leijailemaan pieneksi hetkeksi. Hiivasta löytyy rehtiä mausteisuutta, joka toimii hyvänä vastaparina happamahkolle, hedelmäistäkin pilkettä sisältävälle rutistukselle – aivan lopussa sitrushedelmäisen tuore katkerokin antaa oman säväyksensä makuun. Happamuustasosta huolimatta – tai sitten siitä johtuen – kauniin tasapainoinen, painokas ja hyvärunkoinen vehnäolut, jossa on sopivasti sitä savua, riittävästi happamuutta eikä lopulta yleistä banaania saati muuta hedelmää tässä jää kaipaamaan. Jyhkeä, jylhä ja maistuva – ei ehkä se helpoin vehnä, eli pirun hyvä!

Pisteet:

  • Tuoksu 7
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 14
Yhteensä 36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti