torstai 20. heinäkuuta 2017

Moose On The Loose Shy

Moose On The Loose Shy

Porin reissuun lähdettäessä yksi oli varmaa: kaupungin hirvisintä, hirvehintä, hirveisintä vaiko hirveintä olutta oli saatava. Moosea siis! Kotimatka alkoi Yyterissä loikoillun lauantain iltapuolella ja hiljainen Mikkolan Citymarket sai katsastamaan tarjontaansa vähän tarkemminkin. Budjettifestarointi kuitenkin jätti useammankin kiinnostavan oluen sun muun ruokatuotteen hyllyyn, mutta ulos tultiin kuitenkin kahden uuden panimotuttavuuden voimin. Moose on the Loose oli näistä toinen eli homma eteni käsikirjoituksen mukaan.

Moose On The Loose Shy
Koriin osui kaksikin panimon olutta, joista ensin korkkasin ujon Golden Alen eli Shyn. Sen kyljessä kun luki, että ensimmäinen Porissa valmistettu hirviolut ja maistopäiväkin sattui olemaan miellyttävän aurinkoinen, vaikka iltaan kääntynyt jo olikin. Aiemminhan Kalle on käynyt Paloaseman Panimolla olutta tekemässä, mutta nyt perhepanimo on jo päässyt täyteen käyntiin omillaankin.

Mutta Shy on siis Golden Ale, joka on humaloitu jenkkien Willamettella sekä brittien aina niin ihanalla East Kent Goldingsilla. Hieno perusgoldeni 4,5-prosenttiseen runkoon hyvin istutettuna. Ei pöllömpi aloitus, vaikka hirveistä alussa tarinoinkin. Murre-juttuja, nääs…

Moose On The Loose Shy
Utuinen, vaalea, keskirunsaan mutta nopeasti laskevan vaahdon kuorruttama olut. Kesäinen tuoksu toimii. Mukava kukkaisuus yhdistyy aromaattiseen ja tasapainoisen hillittyyn sitrushedelmäisyyteen. Taustalla on sopivaa hunajaisuutta ja kevyttä hedelmää. Konstailematon ja puhutteleva Golden Ale ilman sen suurempia kummallisuuksia. Kaunista.

Sama tahti jatkuu maun puolella. Kukkainen vire saa myös ruohoyrttisempää otetta, sitruksen tarjotessa myös hyvää purentaa maun loppuosissa. Hunajaa, kevyttä ja vaaleaa hedelmää. Pohjaltaan mukavan tasainen, keskirunsaan humaloinnin tarjotessa sopivia makupiikkejä matkan varrella. Sitruksen läsnäolosta huolimatta enemmän brittihenkinen, tasapainoinen ja miellyttävän makuinen vaalea ale. Perusjuttujen äärelle on kiva palata ja Shy tekee siitä hyvinkin maistuvaa puuhaa. Hieno ensiolut panimon omista sammioista!

Tuomio: Sopivan pureva, mukavan aromaattinen Golden Ale ilman turhaa kuorrutusta. Tasapainoinen ja paikkansa hyvin täyttävä.

Pisteet: 34/50

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Oluella Pori Jazzeilla


Paluu Poriin
Säät suosi ja olutkin maistui. Porttien ulkopuolella tosin.
Viime viikonloppuna koitti pitkään odotettu paluu Pori Jazzeille. Edellisen kerran karhukaupungin festarihumua tuli haisteltua neljä vuotta sitten, jolloin päättyi kymmenen vuoden yhtäjaksoinen jazzputki – mutta onneksi vain lyhyehköksi aikaa.

Paluu Yyterin santojen kautta Kirjurinluodon hulinaan oli mieluisa. Tänä vuonna Jazz-kadun tai keskustan ihmisvilinään ei aikataulusyistä valitettavasti ehditty, vaan kulku suunnattiin suoraan pääkonserttipaikalle Herbie Hancockin, Cinematic Orchestran sekä Jamiroquain esiintymisiä ihmettelemään. Kohtalaisen ajomatkan takaa saapuminen tuo mukaan aina pientä viivettä, joten pari ennalta aiottua keikkaa ehti menemään sivusuun ja esimerkiksi Jose Gonzales kuunneltiin aidan takana illan viimeiset craft-oluet huulillamme. Ja siitä päästäänkin blogin aihepiiriä sivuavaan osaan Jazzien osalta.

Edellinen visiittini tapahtumassa sijoittuu aikaan, jota monet aikalaiset muistelevat hulluna aikakautena ilman kuria ja rajoituksia. Kirjurin puistokeikoille sai tuolloin pakata piknikeväiden kylkeen parhaaksi katsomansa virvokkeet ja palanpainikkeet, mikä Suomen alkoholilait ja anniskelukäytännöt huomioon ottaen kuulostaa kovin utopistiselta, vaarallisen eurooppalaiselta. Kuinka ollakaan, epäkohtaan tartuttiin viranomaisten toimesta vuonna 2014, josta lähtien piknikorien sisällöt otettiin syyniin ja viiniä tahi olutta eväidensä rinnalle halajavat ohjattiin tapahtumajärjestäjän yhteistyökumppaneineen pystyttämiin anniskelukarsinoihin.

#seriuosjazzshit ja piknikmeiningit... Pori Jazzien idea kauniisti tiivistettynä
Sama käytäntö on voimissaan vielä tänäkin päivänä ja kieltämättä tämä jo hienosti toimineen asian turha ronklaaminen hieman ihmetyttää. Anniskelualueiden osalta on toki todettava, että ne on pääsääntöisesti toteutettu hienosti puistoalueita hyödyntäen, ihailtavan väljästi ja kulkuyhteyksiltään yhtenäisesti, mikä sujuvoittaa festarioleilua varsin mukavasti. Jazz-kansalle hyvin järjestetty anniskelupakoite ei tietenkään ole maailmanloppu, mutta tuntuu omakohtaisellakin tapahtumakokemuksella melko turhalta ja koomiselta.

Oluen ystävälle Pori on onneksi mitä oivallisin matkakohde neljän pienpanimon ansiosta, mutta tapahtuman olutannista vastasi harmittavalla monopolistatuksella Sinebrychoff. Sääli. Viikonlopun somevirrasta tuli vilkuiltua mm. Ilosaaren tarjontaa, jossa paikallinen pienpanimo oli nostettu jalustalle tapahtumalle toteutetun festarioluen muodossa. Panimo Honkavuorella oli alueella myös oma myyntipiste ja paikallisväriä täydensi Hermannin Viinitilan teltta, jossa myytiin nähtävästi myös Valamo Monastery Distilleryn aarteita.

Craftia ja spesiaalia...
Craftit ja spesiaalit taululla.
Mutta oli se Koffikin oman craftbeer-ständin Poriin pystyttänyt. Harmi vain, että illan viimeinen craft-havainto tuli tehtyä sisääntulotarkastuksessa bongatun Kaleva Brewing Companyn lätsän muodossa. Morot vaan leppoisalle järkkärille. Tarjonnan mielenkiintoisin kärki rajautui Sinebrychoffin jakelukatalogiin kuuluvan Brooklynin* muutamaan sinällään ihan toimivaan tuotteeseen sekä takavuosien nostalgisiin Budvareihin. "Ois ny ees ollu Franziskarneria, täh!" Näistä hörpin illan aikana itselle uuden tuttavuuden eli Brooklyn Defender IPAn sekä tumman Budvarin. Urakan loppulasku lähenteli lasipanttien kanssa kahtakymppiä, eli kohtalainen rahastuksen maku näistä päällimäisenä mieleen jäi**. Etenkin kun piknikleirimme oli pystytetty anniskelualueen ulkopuolelle, mikä tietty oli huonoa suunnittelua anniskelupolitiikan suhteen, mutta maksoi vaivan keikkakokemuksen puolella. Voitolle jäätiin.

Brooklyn Defender IPA
India Pale Ale / 6,7%
---
Brooklynin supersankari-IPA rakentuu hitusen tumman ja maltailtaan jopa paahtunutta sävyä tarjoavan rungon varaan, mikä valitettavasti näkyi - tai maistui - maussa. Punertavan maltainen ja aurinkoisessa kesäsäässä rehdisti purevasta humalapommista haikailemaan saanut olut. Summit, Cascade, Mosaic ja Amarillo antoivat itsestään paljon, mutta hedelmäinen, sitruksinen ote hupeni jämäkän maltaan sekä havuisuudessa pesineen pihkan raskauttamaan voimaan. Kokonaisuutena ja makuina toki ihan kiva, mutta tällä hinnoittelulla ja tapahtuman ainoana humalavaihtoehtona jo kohtalainen vitsi. Pisteitä lopulta 33/50.
Tapahtuma jätti itsestään jälleen hienon kuvan, mitä nyt yhden illan paikallasuharoinnin perusteella voi julistaa. Ruokapuolta oli tarjolla enemmän kuin riittävästi, eikä festarikävijän todellakaan tarvinnut valita rasvaisen lörtsyn ja atomin väliltä. Kojuille muodostui toki kovaa jonoa, mutta suht jouhevasti ne tuntuivat liikkuvan. Nopeahkoon tahtiin starttailleet suosikkikeikat osoittivat myös piknikmahdollisuuden kätevyyden ja seurueessa olikin varauduttu mukavasti snacksitarpeisiin. Tuossa piileekin osaltaan näiden pääkonserttien suola, johon pari vuotta anniskelumonopolipakotteen vuoksi harjoitettu juomavalikoiman latistaminen tekee ikävän särön, joka vähän sellaisen kivenisku tuulilasissa: ajoa se ei häiritse, mutta pistää aina silmään muistuttaen ajoista, jolloin lasi oli vielä ehjä. Ja kaikkihan sen haluaisi ehjä olevan...

Viinipuolta en enempiä kommentoi. Sitä ei oikeastaan tullut edes tarkastettua ja tokko siitä sen suurempia olisin tietämykselläni kostunutkaan. Toivotaan siis, että ainakin olutpuoli nousisi ensi vuonna muun tapahtuman tasolle. Joku voisi vinkata järjestäjille vaikka ihan näistä kaupungin omista panimoista… Ruosniemeltähän voisi irrota vaikka kokonainen jazz-artisti- tai tapahtumajärjestäjäsarja työnimikkeineen.

Muutamien Jazz-tuotteiden lisäksi tuliaisia tuli haettua paikallisesta Citymarketista, mistä matkaan tarttui vielä maistamattoman porilaispanimon eli Moose on the Loosen tuotteita.
*Brooklynissähän ei itseasiassa ole mitään vikaa. Fun factina kerrottakoon, että edellinen Kirjurin iso keikka, jolla olin, tuli vapaan pikniköinnin aikaan jammailtua saman panimon American Alen voimin.
**Toki niitäkin festareita taitaa vielä olla, joissa kympillä (sis. 2€ pantin) saa puoli litraa Carlsbergiä tai Fostersia.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Teerenpeli Jyväskylän Jaguaarit Peto-olut

Teerenpeli Jyväskylän Jaguaarit Peto-olut
  • Tyyli: Extra Special Bitter (ESB)
  • Alk.%: 4,7
  • Panimo: Teerenpeli, Lahti, Suomi
  • Muuta: Jenkkifutisseura Jaguaarien virallinen olut
PETO-olut on amerikkalaisesta Columbus- ja Cascade-humalista valmistettu kuparinruskea pintahiivaolut valkoisella, niukahkolla pitsiä jättävällä vaahdolla. PETO-olut maistuu sopivan vahvasti humaloidulta, jättäen raikkaan sitrusmaisen jälkimaun.
Tällä kertaa lasiin on löytynyt kuvankauniin Päijänteen ylittävän yhteistyön hedelmä eli paikallisen jenkkifutisseura Jaguaarien lahtelaisessa Teerenpelissä valmistuttama peliolut. Jyväskylässä K-kauppamyyntiin laajanlaisesti levinnyt olut on ollut saatavilla jo parin viikon ajan ja osui oikeastaan vahingossa silmään muita ostoksia tehdessäni. Pitihän se mukaan sitten ottaa.

Seuraoluita tuntuu syntyvän entistä kiivaampaa tahtia ja ne esittelevät lagerpainotteisia bändioluita laajempaa oluttyylien kirjoa. Esimerkiksi tämä Jaguaarien jenkkifutisolut on kuparinen, jenkkihumaloitu ESB. Jalkapalloseura JJK:n faniryhmän tämänvuotinen – lajissaan jo kolmas – olut taasen on tyyliltään Red Wheat Ale, FC Lahti sai oman Kölschin, AC Oululla on Pale Alea sekä PEPOlla nyt Amber Ale. Muitakin jo löytyy. Onhan bändimaailmassa toki näitä rohkeampia vetojakin, kuten Diablon ja Turmion Kätilöiden paahdenautinnot ja jalkapallopuolella vastaavasti lagereita, kuten KTP:n paikallislager. Kehitystä on mukava seurata ja hauska, että alasarjajengitkin lähtevät touhuun mukaan.

Mutta se Jaguraarien oma sitten. Eli jenkkituunattua brittiä on lähdetty kesyttämään, mikä ei luonnollisesti ole helppo paikka. ESB:n lajimääritys nojaa sementoituna Fuller’sin klassikon varaan ja eikä espiä oikein osaa ilman suoraa rinnastusta juoda. Moni lajia kokeillut murtuukin jo ensihörpyillä, sillä sen verran kova mittari tuo lontoolainen esikuva on. Peto on myös kauppavahva eli antaa tasoitusta prosentin verran. Sen kokonaisuudesta luonnollisesti huomaa, eikä oluesta suurempia tarinoita kerrottavaksi jää. Se lienee suunnattu yleiseen kesäoleiluun ja sen sellaiseen, mutta tähänkin puuhaan löytyy huomattavasti miellyttävämpiä vaihtoehtoja pilvin pimein. Kyseessä on oletettavasti oma reseptinsä, sillä ainakin humalakirjo eroaa Cascaden verran panimon vakiotuotteisiin kuuluvasta Hippa Heikistä.

Teerenpeli Jyväskylän Jaguaarit Peto-olut

Ruskeahkon keltainen, Fuller'sin klassikkoa vaaleampi ja todella niukkavaahtoinen olut. Tuoksu on varsin hyvä. Rusehtava maltaisuus on suht voimakasta, leipämäistä, kevyen makeaa ja sillä on seurana pähkinäistä, kuivahedelmäistä tunnelmaa sitrusyrttisen rustituksen säestyksellä. Vahvuus huomioiden yllättävänkin solidi tuoksu.

Maku on sitten vaatimattomampi. Aluksi tunnelma on jopa hiukan mauton, mutta asia korjaantuu hiljalleen. Mallaspuoli on tuoksua vaimeampaa, edelleen leipämäistä ja tummahkoa, mutta jää jotenkin vaisuksi. Pähkinä, kuivatut hedelmät ja muut tunnusvärit nousevat hiljalleen apuun ja tasapainottavat kokonaisuutta.

Sitrusvivahteisen, yrttisen purennan voimakkuus on kohtalaisen napakalla tasolla suhteessa rungon petaamaan pohjaan. Laihanlainen fiilis kärkevällä, osin kitkerälläkin kaiulla tästä jää. ESB on hankala laji, jossa harva tyyliä määrittävän klassikon jalanjäljissä pystyy kulkemaan.

Tuomio: Sessio-ESBi, joka ei makustelussa varsinaisesti loista, mutta menee tarvittaessa alas rennommalla naukkailulla. Peto on irti, muttei syytä pelkoon… Aika kesy se on.

Pisteet: 24/50

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ruotsissa toimii jo yli 300 panimoa

Ruotsi on karannut panimomäärässä omille sataluvuilleen.

Globaali pienpanimobuumi elää ja voi hyvin. Länsinaapuristamme Ruotsista on tullut yksi nopeimmin kasvava alusta modernien pienpanimoiden rynnistykselle ja maan panimomäärä ylitti tuoreeltaan 300:n toimijan rajapyykin.

Ruotsin panimorintaman kasvutahti on ollut viime vuosina hyvin vaikuttavaa. Vielä kymmenen vuotta sitten maassa toimi kolmisenkymmentä panimoyritystä, mikä vastasi määränä kutakuinkin Suomen vastaavaa. Ruotsalaispanimoiden perustamistahti oli vuosien 1995-1996 pienimuotoisen rykäisyn (yhteensä 10 uutta panimoa) jälkeen pysytellyt muutamassa per vuosi, kunnes vuonna 2011 määrä lähti hurjaan kasvuun: 2011 uusia panimoita perustettiin yhteensä 14kpl, seuraavana 23, sitten 35 ja vuonna 2014 jo 47 kappaletta.

Sadan panimon raja rikottiin vuoden 2013 lopussa, eikä seuraavan sataluvun murskausta tarvinnut odotella reilua vuotta pidemmälle. Kahden edellisvuoden aikana panimoita perustettiin hurjat 132 kappaletta (2015: 64, 2016: 68), mutta tänä vuonna tahti vaikuttaa hieman hiipuneen. Toki reilut parikymmentä uutta panimoa kesäkuuhun päättyvää katsausta tutkittaessa on varsin kunnioitettava määrä. Ruotsin panimomäärän voidaan rehdisti sanoa kymmenkertaistuneen vuosikymmenessä...

(kuvalähde: Sverigesbryggerier.se / Från 30 till 300 – den svenska bryggeriboomen i siffror)
Uusien tulijoiden lisäksi myös ”vanhat” panimot ovat kasvattaneet toimintaansa. Kapasiteettiä on hankittu lisää laajalla rintamalla, mutta edelleen monet trendipanimot myyvät eioota tuotannon ylittävän kysynnän edessä. Vahvan kotimaan nosteen lisäksi ruotsalaispanimot nauttivat myös kansainvälistä huomiota. Dugges, Beerbliotek, Stigbergets, Sahtipaja, Brewski, Sthlm Brewing, Oppigårds… Tuttuja nimiä verkkopuotienkin valikoimista ja paikoin myös suomalaisten olutravintoloiden tarjonnasta, Omnipollon hypen aiheuttamia olutfestaritungoksia väheksymättä.

Ruotsin panimokartta on luonnollisesti eteläpainotteinen, vaikka suht tasaista levinneisyyttä riittää aina Vaasan korkeudelle Sundsvallin ympäristöön saakka. Pohjoisempana edustus kapenee pääosin rannikkoseudulle Uumajan toimiessa yhtenä pienimuotoisena keskittymänä. Oluelliset pääkaupungit löytyvät luonnollisesti Tukholman ja Göteborgin suuralueilta, Malmö-Helsingborg seutukunnan tarjotessa niin ikään hyvää panimovalikoimaa. Sisämaasta löytyy runsaasti pieniä paikallispanimoita sekä hieman keskittyneempiäkin panimoalueita, kuten Örebro. Erityismaininta Gotlannin kymmenpäiselle panimoedustukselle.

Suomi tulee perässä


Suomi oli Ruotsin kanssa panimomäärissä samalla viivalla vuosikymmen sitten. EU-jäsenyyden alkuaikoina panimoiden perustamistahti oli itseasiassa Ruotsia ripeämpää ja maassa toimikin useampi kymmen paikallis- ja ravintolapanimo vielä 2000-lukua lähestyttäessä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen määrä lähti Ruotsin tavoin hienoiseen laskuun, määrän vakiinnuttua useaksi vuodeksi kolmenkymmenen toimijan kieppeille.

Uusi panimoaalto rantautui meille vuoden ruotsalaisia myöhemmin (2012) ja trendi seuraili alusta lähtien hyvin pitkälti naapurimaan käyriä, huomattavasti pienimuotoisempana tosin. Uuden aallon alkuvuodet mentiin alle kymmenen panimon vuositahtia, mutta vuonna 2015 ensioluensa sai markkinoille jo panimo per kuukausi. Vuoden 2016 alku osoittautui hyvinkin vilkkaaksi ja vaikka loppukesästä tahti hetkeksi hiipuikin, nousi kauppojen hyllyihin yhteensä 18 uuden panimon oluita. Vuosi 2017 on näyttäytynyt Ruotsin tavoin edellisvuotta hieman hiljaisempana, vaikka juuri oluensa lanseerannut Kvarken seitsemäs markkinoille tullut panimouutuus jo onkin.

Lisää pitäisi lähiviikkoina olla jo tuloillaan, sillä huhujen ja sometoiminnan perusteella olutta on valmistettu jo ainakin Keppo Bryggerin, Nilkko Brewingin, Taiwalkosken Panimon sekä Espoon Oma Panimo toimipaikoilla. Myös vielä hakemus- ja asennusvaiheessa olevia toimijoita löytyy useampikin ja lista saanee jatkoa mm. Panimo Kiiskin muodossa jossain vaiheessa. Näiden hankkeiden myötä panimoyritysten kokonaismäärä ylittäisi jo 90 toimijan rajan.

On sinällään mielenkiintoista seurata kahden lainsäädännöllisesti kireän maan reagoimista trendien virtaan. Vuosikymmen sitten molemmat maat olivat panimomäärän suhteen lähes keskenään verrannollisia, mutta Ruotsin vuoden etumatka on siivittänyt sen aivan omille sataluvuilleen kansainvälisestä huomiosta puhumattakaan. Historia näkyykin toistavan itseään, sillä siinä missä Suomessa vaikutti satakunta panimoa aikana ennen kieltolakia, oli Ruotsin vastaava määrä viisinkertainen vielä 1800-luvun lopussa.

Lisää aiheesta:  

Från 30 till 300 – den svenska bryggeriboomen i siffror