perjantai 17. marraskuuta 2017

Kolme pientä liskoa: Fat Lizard 51 Roadkill IPA, 101 California Pale Ale & Raspy Mary Double IPA


Kolme pientä liskoa...
Tölkkipakkausten tuleminen craft-yrittäjienkin ulottuville on konkretisoitunut viime aikoina alati kasvavan tölkkioluttarjonnan muodossa. Uusien oluttyylien päätyminen alumiinipakkausten suojiin on levinnyt jo melko laajalle, mutta pientoimijat ovat tuoneet mukaan uusia kujeita muillakin tavoin: on pikkutölkkiä, liimattavaa etikettiä ja lasin korvikkeeksikin kelpaavaa tölkkimallia. Espoolainen Fat Lizard surffailee tämän aallon kenties korkeimmalla harjalla.

Liskopanimo toi maitokauppoihin omat 360-tölkkinsä, joita seurasivat Alkon valikoimiin syksyllä tarjotut pikkutölkit. Alkujaan odotin, että nämä 0,25-litraiset tölkkipakkaukset olisi suunnattu oikeasti tuhdeille, runsaille ja hidasliikkeisille oluttyyleille barley wineistä imperial stoutteihin. Sen sijaan tölkkikolmikon oluet edustavatkin American Pale Ale-, IPA- ja Double IPA –tyylejä, mikä oli sinällään hienoinen yllätys. Näitä tyylejä kun joisi ihan mieluusti sen ”normaalin” määrän eli 0,33-litraa tai puolikkaankin.

Koko kokoajattelu on joka tapauksessa aiheellinen. Pienempi neljänneslitrainen vaihtoehto on omakohtaisesti hyvin toivottu uutuus, jonka soisi jatkossa yleistyvän. Nythän monet panimot ovat siirtyneet maisteluystävällisempiin pullokokoihin vaihtamalla puolilitraiset pienempiin ja kyllä siihen rinnalle vielä nämä askelta pikkuruisemmatkin minusta sopivat. Ainakin vahvempien tuotteiden kohdalla, mutta miksei muutenkin. Aina on toki poikkeuksensa, mutta missäpä asiassa näin ei olisi.

Pienet tölkit ovat liskoilta mieluisa pelin avaus, johon tulikin tartuttua heti tilaisuuden tultua. Sittemmin Alkon puolella on tarjottu Fat Lizardin tölkkien kohdalla lähinnä eioota, mutta toivottavasti jatkoa olisi tuloillaan. Ainut valituksen aihe mitä linjasta oikeastaan löydän, on että joko tölkin muoto, kuviointi tai ne molemmat yhdessä tekevät pakkauksista hyvin energiajuomamaisia…

Fat Lizard 51 Roadkill IPA

India Pale Ale / 6,5%
Pisteet: 36/50
Perusvarma ja hyvälaatuinen IPA. Humalina Columbus, Centennial, Amarillo ja Simcoe (65 IBU). Panimon tarinointi aiheesta kuuluu näin:
Bittersweet classic American IPA. Careful, the beverage you are about to enjoy has lots of taste and high drinkability. The intense hopping is balanced with caramalts, which make this West Coast style IPA a bitter sweet journey to the last drop.
Meripihkainen, runsaanlaisesti vaahtoava olut. Tuoksu on sitrushedelmän rymistelyä keksimäistä runkoa vasten. Mukavaa sitrushumua täydentää kevyempi neulasmaisuus sekä hienoinen pihkaisuus.

Maku on tuoksua syvempi. Edelleen monipuolista sitrusta, greippisen purevaa otetta männyn neulasmaisella ja pihkaisella lisämausteella. Mallaspuoli kulkee mukana keksimäisenä ja selvästi esillä olevana. Se tuo kokonaisuuteen hyvää jämäkkyyttä humalapuolen rymistelyn vastapainoksi. Hyvä IPA.

Tuomio: Toimiva lisko-IPA Espoosta.

Fat Lizard 101 California Pale Ale

American Pale Ale / 5,4%
Pisteet 33/50
Amarillolla ja Cascadella humaloitu American Pale Ale. IBUja löytyy 30 yksikön verran ja meno on varsin raikkaan tuntuista, hyvin toimivaa ja näpsäkkää.
An American Pale Ale with balanced bitterness. This is our classic 80´s Californian style pale ale. The hopping is well balanced without too much bitterness. Smooth taste and highly drinkable character makes this pale ale easy to enjoy can after can.
Kevyen oranssinen, keltainen ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on hyvin sitruksinen, havuinen ja aromaattisuudessaan varsin raikas.

Sama meno jatkuu maun puolella. Sitrusta ja havua, vienoa pihkaa vasten vaaleaa ja kepeää mallasrunkoa. Lopun rutistus voisi olla napakampikin mutta toimii tyylissä varsin mainiosti. Miellyttävää juotavaa kaikenkaikkiaan.

Tuomio: Näppärä APA näppärässä pikkutölkissä.

Fat Lizard Raspy Mary Double IPA

Double IPA / 8,0%
Pisteet: 38/50
Citralla, Chinookilla ja Magnumilla humaloitu Double IPA, jonka valmistuksessa on käytetty vadelmapyrettä. Se ei ole marjaolut, vaan marjalla maustettu humalapommi (100 IBU).
Raspy Mary has an intense 100 IBU hopping. This is not a raspberry beer. Raspberry is used to add a subtle fruit aftertaste which balances the otherwise strong hoppy flavors. It's a hoppy journey can after can.
Pesuvetisen samea, harmahtavan oranssi ja punertava, kohtalaisesti vaahtoava olut. Raikas ja aromaattinen tuoksu henkii hedelmälihaisaa verigreippiä ja sitruunaa sekä murskatun vadelman mehukkuudesta esiin pistävien siementen kirpeyttä.

Maku kulkee samaa tietä. Verigreippiä löytyy, samoin sitrusta ja ehkä havuakin. Vadelma viestii tuoksun teesein, joskin nyt vahvempana kaikuu sormissa muhennetun vatunlehden aromi. Aika rapeakin tuo lopun greippinen rutistus on ja kokonaisuus on todella fressin oloinen. Kenties ensimmäinen humalapommi, jossa marjalisä ei terrorisoi lopputulemaa läsnäolollaan. Hienoa!

Tuomio: Rapea ja monipuolisen sitrushedelmäinen humalapommi sopivalla vadelman kosketuksella aateloituna.

torstai 16. marraskuuta 2017

To Øl Mochaccino Messiah

To Øl Mochaccino Messiah

Kahvin korviketta tanskalaisittain. Kahvioluistahan tuo juuttien modernien kiertolaispanimoiden maailmanvalloitus taisi alkaa, joten selkeää jatkumoa craft-perinteiden tiellä on siinä mielessä havaittavissa. Yleisesti nämä kahvimaustetut oluet tuntuvat jakavan hieman mielipiteitä mutta esimerkiksi itselleni ne ovat varsin mieluisia maisteltavia – opinhan kahvinkin juontiin vasta porter- ja stout –maailman kautta. Tästä nautintoaineisiin liittyvän porttiteorian todentumasta olen tainnut tarinoida aiemminkin.

Töllissä on nyt lähdetty tekemään Brown Alesta juomakelpoista ja kahvi lienee tässä kohtaa jenkkihumalaa parempi kikkakolmonen. Tai no, periaatteessa tässä on pelattu ihan varman päälle ja ladattu mukaan myös sitä jenkkihumalaa, mutta kahvivetoisempana tämä olut tiettävästi tullaan muistamaan. Simcoe, Citra, Nelson Sauvin ja Centennial komeilevat reseptivihkon humalapitoisessa nurkassa ja aamulatten tunnelmaa on tehostettu laktoosisen lisän voimin. Olut on useampaan otteeseen meinannut kammeta itsensä verkkotilausten mukaan, mutta lopullinen ostopäätös tapahtui vasta Alkon valikoimiin tulon myötä.
This is our attempt of substituting the morning mochaccino coffee with a beer. You get the nicely roasted chocolate malts, some creamy lactose for the milk and a shot of nutty espresso coffee in your mug. And then some alcohol, it seemed just as obvious as vodka in a white russian. We do not recommend opting for this beer instead of coffee (all the time...)
To Øl Mochaccino Messiah
Ruskea, runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on hyvin kahvinen. Suklaista nahkeaa, hienoisen mausteista kahvia. On siellä kuivahedelmää ja pähkinääkin, mutta kahvi dominoi.

Maku on monipuolisempi, edelleen hyvin kahvinen. Tummaa, kuivaa suklaata, mausteisuutta tummapaahtoisen kahvin muodossa. Alta paljastuu kuivahedelmää sekä kevyttä toffeeta tunnelman pysytellessä kuivahkona. Tuntumaltaan keskirunsas, jälkimaku pitkä ja paahteisen kaakaoinen. Varsin miellyttävä kahviolut.

Tuomio: Runsaan kahvinen Brown Ale.

Pisteet: 36/50

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Fuller's 1845

Fuller's 1845
  • Tyyli: English Strong Ale
  • Alk.%: 6,3
  • Panimo: Fuller's, Lontoo, Englanti

Viileistä kesämuisteloista nousi mieleeni yksi syksyyn ja marraskuunkin harmauteen oivallisesti sopiva brittiklassikko. Lontoolaisen Fuller’sin perustamisvuodesta muistuttava 1845 on kuulunut laatupanimon tuotekirjoon jo vuodesta 1995 lähtien, jolloin Thamesin rannalla juhlistettiin oluttehtaan 150-vuotista taivalta.

1845 on vahvahko britti ale, joka kuuluu Alkon vakiovalikoimaan. Amber-, Chocolate-, Crystal- sekä Pale-maltaiden varaan rakennettu, kauniin punertava olut on viimeistelty Goldings-humalan voimin ja kokonaisuus on varsin romanttinen, perinteitä kunnioittava ja mukaansa tempaava. Valitettavan usein olut kuitenkin jää panimon erinomaisen ESB:n varjoon, vaikka loppujen lopuksi tämä lienee enemmän omaan makuuni. ESBin klassikkostatus ja kulttimaine painavat kupissa paljon ja onhan sekin kieltämättä erinomainen tuotos itsessäänkin… Kaksi pätevää todistetta kehutun brittipanimon osaamisesta siis. 
If bottle conditioning is more art than science, then Fuller’s 1845 might be considered a masterpiece. It’s matured for 100 days prior to its release, allowing the character and depth of flavour to develop into something truly special.

Fuller's 1845

Kauniin kuparinen, runsasvaahtoinen olut hämärtyvässä kesäillassa. Tuoksu on tummahkon maltainen, mallasleipäinen ja pähkinäinen. Mausteista potkua, tummaa kuivahedelmää, kevyttä paahdettakin.

Maultaan oivallinen, vivahteikas ja tasapainoinen. Tummanpuhuva maltaisuus on limppuista, kevyelti paahtunutta ja rouheahkoa. Kypsää, troopista kuivahedelmää, pähkinää, mausteista kuivuutta ja yrttistä purevuutta. Taustalla jopa suklaista kaikua ja paikoin tuoreemmankin hedelmän vaikutusta. Lopussa sopivaa lämmöntunnetta kokonaisuuden ollessa monessa suhteessa taidokas makujen yhteensovitus. Erittäin hyvä ja jämäkkä britti.

Tuomio: Tummahkoa sävymaailmaa esittelevä, varmaotteinen brittiale.

Pisteet: 39/50

tiistai 14. marraskuuta 2017

Olutblogisessiot vol. 2



Tuopillisen käyntiin polkaisemat olutblogisessiot saavat nyt jatkoa. Jounin ulkomailta varasta.. lainaama ajatus sai blogistien salaseurassa myötätuulisen vastaanoton ja ensimmäiset kirjoitussessiot nivottiin yhteen viimekuun puolella.

Tuopillisen aloituspostaus valottaa tarinaa ja sen taustoja hieman tarkemmin, mutta nyt olisi joka tapauksessa tarkoitus aktivoida kotimaista olutblogiskeneä kerta vuoteen julkaistavien yhteisarvioiden sijaan hieman tiivissyklisempään ja laaja-alaisempaan kirjoitteluun. Sounds like a plan!

Olutkellarihan ei ole aikaisemmin saanut lähdettyä näihin yhteispostauksiin mukaan, mutta niin vain nakki toisen session vetämiseen napsahti. Jouni heitti pallon niin sanotusti ilmaan ja vanha urheilumies sen siitä meni sitten nappaamaan. Ajatuksia sopivan aiheen suhteen löytyi ajan myötä melko montakin, mutta lukitaan se ensimmäinen, kun sitä tuli vähän kollegoille jo lupailtua. Eli:

Värin tunnustaminen voi nykyisin olla maistuvaakin ja sopia yhteen olutharrastuksenkin kanssa.

Olut ja penkkiurheilu


Aluksi ajattelin josko lähtisi ihan vaan urheilun merkeissä eteenpäin, mutta karu fakta taitaa olla, että blogistikaartin urheilulliset huippuhetket siintävät jo hieman kauempana menneisyydessä, kuin kukaan haluaisi myöntääkään. Aktiivisia penkkiurheilijoita joukosta sen sijaan tiedän löytyvän useampiakin, joten ehkä lajista riittäisi todenmukaisempia tarinoita ajan kultaamien kalajuttujen sijaan.

Laaja aihetta sopii lähestyä ihan mistä kuvakulmasta vain haluaakin. Tässä nyt muutamia, mutta lisääkin saa keksiä: Kuuluuko olut kisakatsomoon? Onko sen paikka paikallisseuran stadionin lehtereillä vai pitäisikö se sieltäkin piilottaa? Kuluuko tv:n ääressä peruslageria vai ehtiikö kisakiimalta syventyä runsaampiin makuihin? ”Onko aina pakko juua olutta”, vai meneekö jokin muu nautintoaine ennemmin? Kuinka päädyt valitsemaasi olueen ja vaihteleeko se esim. lajin tai joukkueiden mukaan? Reittaus ja matsi – kielletty yhdistelmä vaiko tuplasti nautintoa? Ja onko ihan oikeasti aina pakko olla olutta?

Jokseenkin helposti samaistuttava sarjakuvapätkä netin syövereistä...
Siitä sitten raapustelemaan. Laitetaan deadline tuonne kuun vaihteeseen eli josko 4.12 alkaen sopisi tarinaa laitella etteriin. Saadaan linnanjuhliin mennessä sitten nivottua jutut yhteen ja katseltua kolmannen session vetäjääkin...