tiistai 22. toukokuuta 2018

Kotiolut: Hangaround & Nobody Brewing 40900


Hangaround & Nobody Brewing 40900

Hangaround & Nobody –duo on ensimmäisen kaupallisen eränsä jälkeen ns. takonut kuumaa rautaa. Uutta Håller Din Tunken –erää on saatu jo levitykseen, toiminta on viety Oy-tasolle ja uusia koe-eriäkin on jo keitelty. Lisää kaupallisia keittoja on sovittu jo lähitulevaisuuteen, joten hyvin alkanut matka saa kesällä ansaittua jatkoa.

Tällä kertaa kotikeittelyssä on lähdetty temaattisesti paikallistasolle. Säynätsalon saaristovaltioon viittaava 40900 viestii kotiseuturakkautta ja kyllähän Säykki oman oluensa on ansainnutkin. Kyseessä on (muistaakseni/käsittääkseni) kaksikon ensimmäinen lager. Sen humalointi hakee moderneja tuulia Uudenseelannin suunnalta ja vahvuuskin asettuu kaupparajan raameihin.

Harmillisesti oma pulloni taisi olla sunnuntaikappale, kun makua ei juuri tuntunut irtovan ja aromitkin olivat jonnekin karanneet.

Hangaround & Nobody Brewing 40900
Kevyen punakka, vaaleahkonkeltainen olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on hyvin ohut, lähinnä vaalean maltainen ja vaalean marjaisa. Pientä yrttiä ja mausteisuutta, mutta myös kevyttä simamaista rusinaa.

Maku ei ns. kolahda. Se on ohut, sinällään kelpo lagermaista mallasta tarjoavaa, mutta myös simaisen marjaisaa tuntua ja lääkemäistä mausteisuutta antavaa. Epämiellyttävää, hyvin laiha, ehkei ihan sitä mitä piti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti