torstai 25. tammikuuta 2018

Schießl Zoigl

Schießl Zoigl

Schießl Zoigl eli kansanomaisemmin shkiislsoislöl. Nimensä puolesta oivallinen valinta ravintoloiden sisäänheittotuotteeksi, sillä sen jos minkä lausuminen paljastaa asiakkaan ns. sen hetkisen kunnon.

Brauerei Schießl on jo aiemmin sammahtanut panimo, jonka reseptit kuitenkin elävät naapuripanimo Winklerin tykönä valmistettujen tuotteiden muodossa. Panimotoiminnan ulkoistamisesta huolimatta ravintola Wirtshaus Schießl on edelleen voimissaan ja tarjoaa Ambergin kävijöille oluiden ohella perussaksalaista bierhaus-ruokaakin.

Zoigl eli Zwickel on maistuvaa, Oberpfalzin alueen omaa kellerbieriä eli suodattamatonta germaanilageria ja Winklerin valmistama Schießlin versio on hyvinkin toimiva lajiedustaja. Zwickel ei käsittääkseni ole kovinkaan hyvin säilyvää sorttia, mutta ei tuo lähestyvä BBE-päiväys joulun alla maistellessa mitenkään erityisesti suuhun pistänyt. Ero hanatuoreeseen vastaavaan on varmastikin huima, mutta edelleen hyvässä iskussa ja maistuvassa kunnossa oma pullonikin vielä oli.

Schießl Zoigl

Punertava, rusehtavan oranssi olut keskirunsaalla, tiiviillä vaahdolla varustettuna. Tuoksu on leivosmaisen, hunajaisen, kuivakakkuisen ja toffeisen maltainen, syvä, runsas ja hyvin miellyttävä. Tunnelmaa leimaa hivenen paahtunut leipäisyys sekä raikastava, ruohikkoinen yrttisyys.

Maku karsii suurimpia rönsyjä pois selkeyttäen pakettia sopivasti. Edelleen syvähköä kokonaisuutta kannattelee tuo hivenen paahtunut leipäisyys. Vienoa toffeeta, kevyempää hunajaa ja kohtalaisen runsasta kuivakakkuisuutta sekä leivosmaisuutta. Silti rungosta tuntuu paljastuvan paikoin ohuita kohtia... No ei pahasti, sillä lämpö peittää niitä tehokkaasti alleen. Aika vakuuttavaa menoa, jota ruohoisen yrttinen puraisu tukee. Loppu osoittautuu hienoisen mausteen myötä kutkuttavan maalaismaiseksi olkisen kuivuuden täydentäessä palettia.

Hyvähän tämä on ja oikeastaan juuri sellainen mallaspainotteinen nautintojuoma, jota voisi napata toisellekin jalalle ja tuntea täyttymyksen.

Tuomio: Maltaan juhlaa ja rustiikkista lagermaisemaa.

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti