tiistai 9. tammikuuta 2018

Kotiolut: Hangaround & Nobody Brewing Olueller - Håller Din Tunken



Hangaround & Nobody Brewing Olueller - Håller Din Tunken

Jännästi nimetty hangaroundilainen on valmistettu Probis Solutionsin pikkujouluihin eli jonkinlaista kaverinpalvelusta maltaisessa muodossa. Tai humalanhakuisuudestahan tässä oikeastaan kyse on, sillä Olueller - Håller Din Tunken on tyyliltään rusehtava, tuhdisti jenkkihumaloitu IPA (102 IBU).

5,8-prosenttinen olut on humaloitu Chinookilla, Citralla, Cascadella sekä ripauksella Mosaicia. Rungosta löytyy ohramaltaiden lisäksi kaurahiutaleita ja vesi on tuttuun tapaan Haukkalan lähteeltä. Semivärikkäät humalapommit eivät usein itselleni täysillä iske, mutta holleri pistää tuota asetelmaa osaltaan uusiksi. Hedelmäisestä tuoksusta napakan lopetuksen tekeväksi olueksi kehittyvä kokonaisuus onkin varsin onnistunut painos, mutta jää muistoissa saman duon mainion Wit-elämyksen jalkoihin.

Hangaround & Nobody Brewing Olueller - Håller Din Tunken


Meripihkainen, kauniisti vaahtoava IPA. Tuoksu lyö kasvoille vahvan trooppisen tuulahduksen, joka käytännössä tursuaa hedelmäkorin monenkirjavaa sisältöä. Mukana on kevyttä, tuoretta havuisuuttakin ja hienoisen nuuskimisen jälkeen myös kevyen karamellinen ja tummahko mallaspuolikin kaivautuu esiin. Vahvassa humalapoljennossa kuitenkin edetään.

Maussa trooppinen tykittely antaa tilaa myös muille elementeille ja eksoottinen hedelmäisyys onkin vahvimmillaan vain maun alkuvaiheilla. Katkera greippisyys ottaa sen sijaan suurempaa roolia, saaden tunnelmasta tukevan otteen havuisenkin jälkipotkun puhdistamaessa suuta. Mallaspuolen rusehtava tunnelma on esillä trooppisen vedon jälkivaiheilla, ennen katkeron kliimaksia. Sen kaiku kuuluu karamellisena sekä hieman pähkinäisenä, kevyen mausteenvireen sekoittuessa katkeroon myös pitkän jälkimaun puolella. 

Rungon makeudenlähteestä huolimatta pitkä katkeroveto vie kokonaisuuden kuivempaan suuntaan, mikä toimiikin varsin hyvin. Ronski rutistus putsaa pöytää sopivasti enkä jää lopulta tuota hedelmäsalaattiakaan enempää kaipaamaan - alussa sitä on sopivasti ja muu makumaailma toimii hyvin tällaisenaankin. Hyvää ja tasapainoista tavaraa.

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti