Vehniän SM-kisasahti (Runtusahti VIII)

Vehniän SM-kisasahti (Runtusahti VIII)

Vielä riittäisi hieman tarinaa elokuun alussa järjestetyistä Sahdinvalmistuksen SM-kisoista tai oikeammin eräästä sen osanottajasta. Vehniällä reilun vuoden aikana elvytetty kyläsahtiperinne oli täksi kesäksi voimistunut siinä määrin, että aiheesta lähdettiin mittelemään lajiparhaimmiston kanssa kansallisiin mestaruuskilpailuihin.

Mikäli nyt oikein laskin, oli kisasahti Runtusahti-saagan kahdeksas edustaja. Se pohjautuu vahvasti edelliseen, juhannussahtinakin tunnettuun reseptiin, vaikka hieman miedommaksi tällä kertaa jätettiinkin. Juhannussahdin vahvuushan huiteli siellä kympin tietämissä, kun taas kisasahti asettui 8,9-prosentin lukemiin.

Kisapaikalla runtusahtikaksikolla ei ollut onnea matkassa. Vehniäläissahti arvottiin todella kovaan alkukarsintaerään, jonka jatkopaikan napannut sahtipari ylsi lopulta aina finaaliin saakka. Runtusahdin tie katkesi tähän kovaan alkuerään, eikä tieto Vehniän tuomarin maistelemasta, toisesta alkuerästä tuskaa helpottanut: siellä yhdeksästä sahdista vain yksi oikeasti jatkopaikan arvoinen, erän yleistason ollessa kovin vaatimaton.

Vehniäilässahdin saama parkkipaikkapalaute oli kuitenkin varsin positiivista ja tunnelmaa nostattavaa. Mouhijärven voittajasahdin suvereenius toki myönnettiin runnuttajienkin leirissä, enkä minä usko että kirvelevää kisatappiota suuremmin olisi jääty harmittelemaan. Mikon ja Vesan sahti oli kisapäivänä kolmen viikon ikäistä, mikä osaltaan saattoi vielä vaikuttaa makumaailmaan. Ainakin itse tykästyin heidän juhannussahtiin vasta pari viikkoa keskikesän juhlan jälkeen ja tätä Mikkokin jäi jälkikäteen pohtimaan.

Kisojen jälkeen minullekin sitten tarjoutui mahdollisuus ehdan SM-kisakävijän maisteluun. Logistiset ongelmat kuitenkin venyttivät toimitusta melko pitkälle ja ehkä ees-taas veivaaminenkin vaikutti ensimmäisen litran kuntoon, mikä osoittautui hieman epäilyttäväksi. Todennäköisesti kyseessä oli vain heikko purkki, mutta pelasimme varman päälle ja sovimme uuden toimituksen taas hieman kauemmaksi kalenterikierron syklissä.

Kurantti ja samalla melkeinpä viimeinen erä kisasahtia kaatui lasiini elokuun lopulla, lähes kuukausi kisojen jälkeen. Hyvälaatuinen sahti oli tässä purkissa kestänyt aikaa ja kuljetusta ensiyritystä huomattavasti paremmin ja paljastui hyvinkin maistuvaksi tapaukseksi. Olen aiemminkin haikaillut vehniäiläisten tuhdin tummien talvisahtien perään ja näin kävi vähän tälläkin kertaa, vaikka vaaleahko ja hieman kuivakin kokonaisuus mainion sahdin määritelmän täyttikin. Ei kaksikon paras sahti, muttei kovin kaukanakaan siitä.

Vehniän SM-kisasahti (Runtusahti VIII)

Vaaleahkon ruskea, oranssiin kääntyvä ja utuinen sahti. Tuoksu on keskiasteisen makea, rukiisen maltainen, osiltaan karamellinen, mutta myös mausteisen kuiva. Vaikkei vaikutelma ylitseryntäävän runsaasta elämyksestä hengikään, on tuoksu jämäkkä, solidi ja perustaltaan vahva.

Suussa tapahtuu enemmän. Vankka mallaspohja perustaa leirinsä rukiisen sävyisen, kohtalaisesti maltaan karamellisuutta esittelevän, silti rustiikkisen tunnelman varaan. Mukana on kuivattavaa olkisuutta sekä samaa tunnelmaa lisäävää sahtimausteisuutta. Jonkin verran hedelmäestereitä, ei niinkään banaania – tai no ehkä hitusen.

Sahti soljuu suussa kevyesti, mutta vaikuttaa silti vankemmalta kuin antaa ymmärtää. Lopulta huulet alkavat hieman tahmaantumaan. Näin se menee… Aika tuo esiin etenkin lopussa elävää kukkaisuutta ja voisuuttakin. Varsin mainio sahti, vaikka vähän turhan vaaleaa menoa omaan makuun tarjoaakin.