keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Olutta ja kotisirkkoja á la EntoCube Cricket Nuts Chili



Ensimmäisen illan olutvalinnat.

EntoCuben lähettämiä kotisirkkoja käsiteltiin hieman yleisemmin jo aiemmassa jutussa ja nyt olisi tarkoitus syventyä aiheeseen oluen äärellä. EntoCuben näytepaketin olutsnäcksiksi sopiva chili-pähkinä-sirkka –sekoitus tuli naposteltua leppoisasti kotisohvalla parin mallasjuoman kumppanina ja kyllähän sieltä hyviä suuntaviivoja parituksille löytyikin.

Aihetta ei lähdetty lähestymään suurieleisen tieteellisesti saati tarkoitushakuisen vakavasti, vaan maistelut suoritettiin parissa erässä sellaisten oluiden kanssa, joita kyseisinä päivinä itse halusin siemailla. Pientä pelisilmää toki käytettiin, muttei turhan tarkasti kuitenkaan. Lopputulemahan sitten oli, että lajikirjo oli hyvin vaaleaan taittuva ja olisi varmaan voinut siinäkin määritelmässä vähän laajempikin olla. Mutta näillä mentiin.

Tässä vielä "rikollisen koukuttava" EntoCube Cricket Nuts Chili -sekoitus pähkinänkuoressa:
EntoCube Cricket Nuts Chili on takuuhitti sekä juhlissa, että sohvalla. Tähän rikollisen koukuttavaan ja elämykselliseen tuotteeseen tuo ainutlaatuisen twistin EntoCuben uunipaahdetut sirkat, juuri oikea määrä chiliöljyä ja suolaiset pähkinät. Sis. uunipahdetut EntoCube kotisirkat, chili, rapsiöljy, oliiviöljy, suolapähkinä (maapähkinä)
Sivuilla muistutetaan tuotteen sisältävän kotisirkkoja, joita ei ole tarkoitettu syötäviksi. Eriskummallinen huomautus juontaa juurensa siitä, ettei hyönteisiä (vielä) saa ihmisravinnoksi meilläpäin kaupitella. Rikoin nyt kuitenkin kehoitusta ja napsin sekoituksen suihini. Tässä muutamia ajatuksia sivussa siemailtujen oluiden toimivuudesta:

Ötököille hakusessa nestemäinen kumppani.

HIISI Hattara Passio-sessio IPA

HIISI / 4,4% / Passionilla maustettu Session IPA
***

Jyväskyläläispanimon tuore kauppaolut on tullut jo sen verran useasti vastaan, että valitsin sen mukaan maisteluun kohtalaisen hyvin saatavilla olevana, kiinnostavana vaihtoehtona. Smoothiemaisen hedelmäinen sessio-olut osoittautui melko neutraaliksi kumppaniksi sirkka-eväälle:

Kumpikaan osapuoli ei häiritse toistensa tekemisiä, mutta yhteenliittymä ei varsinaisesti mitään ylimääräistäkään istunnolle anna. Hedelmäisyyden sijaan kombinaatio saattaisi pitää suoraviivaisemmasta ja sopivasti enemmän puraisevasta linjasta sekä yleisesti selkeydestä. Ihan kiva pari kuitenkin.

Tornion Czech Style Pilsner

Tornion Panimo / 4,7% / Pilsener
*****

Torniolaisten hyväksi havaittu, tsekkiavuin valmistettu pilsener oli oikeastaan juuri sitä mitä poltteleva sirkkapähkinä purtavakseen kaipasi. Rapeanlainen, selkeälinjainen pils oli mauiltaan sopivan vienon, mutta vivahteikkaan ruokaparin seurassa kuin kotonaan ja parivaljakko täydensi toisiaan mukavasti. Hyvä pari pientä poltettä, rouskuteltavaa ja vaaleaa purevuutta.

Fiskarin Vehnä

Fiskarsin Panimo / 3,5% / Witbier
*****
Fiskarsilaistuneen, entisen Rekolan Panimo kevyt ja pirteä vehnäolut vei kuitenkin pisimmän korren. Oluen valmistuksessa käytetty korianteri korostuu suolaisen makupalan kaverina chilin lämmön viimeistellessä kokonaisuuden kauniisti. Kehuja kerää myös sopuisan sitrushedelmäinen pirteys, joka ei voimakkuudellaan jyrää kaveria alleen. Fiskarin Vehnän piti mainospuheiden perusteella ollakin kelpo ruokajuoma, eikä puheita näemmä kannata kyseenalaistaa. Sen runsas makumaailma ja kevyt olemus tekevät siitä yhdessä varsin mainion naposteluseuralaisen.

Founders PC Pils

Founders Brewing Co. / 5,5% / India Style Lager
***

Modernien lagereiden rynnistys markkinoille on ollut sen verran nousujohteista, että yksi sellainenkin piti mukaan ottaa. Hyvää oluttarjontaa esittelevän Foundersin trendihumaloitu PC Pils löytyi sopivasti Alkon hyllystä, joten sillä mentiin tällä kertaa.

Yhdistelmä jätti melko vaisun kuva itsestään. Kumpikin osanen toimi hyvin erillisinä kokonaisuuksinaan, mutta niiden välinen yhteys tuntui takkuilevan. Etäinen kosketus, siinä se tiivistettynä.

Moderni Pils ei vakuuttanut toivotulla tavalla.

HIISI Inki

HIISI / 5,7% / Inkiväärillä maustettu Pale Ale
***

Taas HIISIä. Itseasiassa aikomus oli alkujaan parittaa sirkkoja pelkästään paikallispanimon makujen kanssa, mutta suunnitelmallisuus katosi jossain vaiheessa kauppareissuja. Inkiä ennen pyörittelin käsissäni kaupan puolelta löytyvää Kiitoakin, joka olisi näin jälkiviisaana ehkä ollut parempi ratkaisu. Inkin runsaampi makumaailma oli vähän liikaa naposteltaville inkiväärin pyyhkiessä selkeimmät särmät turhan tehokkaasti mennessään. Kiito olisi varmaan ollut hieman hellävaraisempi ja Fiskarin katalogista mieleen juolahti hyvin toimineen Vehnän lisäksi heidän Kesäkolli kaikessa ruokaystävällisyydessään.

Aecht Schlenkerla Rauchbier Weizen

Heller-Trum / 5,2% / Savuinen vehnäolut
***

No joo. Melko puskista tuli tämä villikortti, mutta pitihän se mukaan ottaa kerta lähi-Alkon hyllyssä tätä savuista vehnäunelmaa oli. Ei liene yllätys, jos sanon, että tuhti savuisuus laittoi aika kovan vastuksen sirkkapedille. Lopputulema oli melko kaukana nappiosumasta, muttei millään muotoa kehityskelvoton suoritus. Harkittu riski, joka osoittautui aika hauskaksi ja lopulta odotuksiin nähden yllättävän toimivaksi kokemukseksi.

Ei siinä, rohkeasti vain omia suosikkipareja etsimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti