tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pyynikin Saison

Pyynikin Saison

Pyynikin Käsityöläispanimon Saison saapui hiljattain Alkon valikoimiin, mutta aivan uunituoreesta tuotoksesta ei kuitenkaan ole kysymys. Panimon Klassikko-sarjaan kuuluvaa olutta on tarjoiltu ravintola- ja tapahtumapuolella jo jokunen tovi, mutta tarjonnan ulottaminen monopoliin saakka on lakiuudistusasioiden nykytilanteessa kohtalainen itsestäänselvyys - ainakin vahvaa nousua ajavan panimon tapauksessa. 5,5-prosenttisehan Saisonia olisi ”pian” saanut ihan lähi-Alepankin hyllystä, mutta toistaiseksi valo tuon tunnelin päässä näkyy korkeintaan välkähtelevän.

Tamperelaisten saisonia on kuullut kehuttavan ja tyylilaji jo itsessään on kesähommiin yksi osuvimmista. Itseltäni tämä Saazilla humaloitu olut on kuitenkin toistaiseksi jäänyt maistamatta, mutta erheethän tehdään yleensä korjattaviksi.
Pyynikin Saison tuo pohjoisranskalaisen maaseudun elonkerjuuajan olueksi syntyneen perinneoluen suomalaisten saataville.
Saison 5,5% on suodattamaton, vaalea, hedelmäinen, happama ja hieman pippurinen ja mausteinen raikas janonsammuttaja.
Oluessa käytetty upea maalaishiiva tuo tuotteeseen oman täydellisen ulottovuuden.
Pyynikin Saison

Kauniin kellertävä, samea ja vaaleavaahtoinen olut. Tuoksussa pippurista mausteisuutta, makeahkoa mallasta, hedelmää ja kevyeksi jäävää saisonkirpeyttä. Kevyttä sitrusta, viljavaa kuivuutta. Perushyvä, ei mitenkään erityisesti mieleenjäävä.

Maussa on paljon tuoksun elementtejä. Sitrusvivahteinen kirpakkuus on tuoksua napakampaa lopun ollessa mukavan pureva ja pistelevän kirpeä. Pippurista saisonmausteisuutta, kevyttä hedelmää ja viljavaa maltaisuutta vehnä edellä. Vienoa makeuttakin sieltä löytyy. Keskivaiheilla on hieman vaatimaton ja ohut vaihe, mutta pitkä ja monipuolinen jälkiliuku pelastaa tilanteen. Kokonaisuutena hieman varovainen ja eleetön, sitä myöten puhdaslinjainen ja ehkä helpostikin lähestyttävä. Pientä lisäluonnetta ja särmää jään silti kaipaamaan. Kuten tuoksustakin totesin, ei tämä oikeen mieleen onnistu jäämään.

Tuomio: Perushyvä Saison mutkattomaan seurusteluun ja terassikaveriksi. Suurempiin elämyksiin hieman kepoisen tuntuinen.

Pisteet: 32/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti