Voimajuomaa ja hurskastelua?

Tämä se on teeskentelyä pahimmasta päästä... T: Alkon hallintoneuvosto

"Alkoholin glorifiointi jalona aineena, jota juodaan virallisesti muka vain maun takia, on mielestäni hurskastelua."

Näin meille laskettelee Alkon hallintoneuvoston puheenjohtaja, hallituspuolue Perussuomalaisten edustaja Vesa-Matti Saarakkala EHYTin äänikanavassa. Nyt puhutaan voimajuomasta ja hurskastelusta Alkon äänellä.

Alkon hallintoneuvoston puheenjohtajan mielestä alkoholituotteiden pääasiallisen käytön itseisarvo on pelkkä alkoholin käyttö – pöntön sekoittaminen, ”voimajuoman” tankkaaminen, suoranainen juopottelu. Vähintäänkin erikoinen näkökulma, joka saa miettimään, onko vastuullista alkoholipolitiikkaa mielestään tekevän valtionyrityksen hallinto oikea paikka tällaiselle ajattelulle. On myös erikoista, että raittiusintoinen EHYT antaa palstatilaa näin kieroutuneesti alkoholiin suhtautuvalle politiikalle. Ehkä tavoitteet pyhittävät keinot?

Näkökanta on sama, kuin energia-asioista päättävät tahot haikailisivat hiilivoiman perään tuomiten uusiutavat energianlähteet ja energiatekniikan kehittämisen resurssien haaskaukseksi. Voimavirtaa fossiileista! Aurinkovoima oli 60-luvullakin täys lapanen...

"Minusta alkoholin nauttimisen lähtökohta on pääosin se, että halutaan päästä kokemaan asioita ja todellisuutta erilaisesta tulokulmasta kuin mitä ne ovat ilman alkoholia. Alkoholi koetaan siis eräänlaisena ”voimajuomana”, joka voimaannuttaa nauttijansa asennoitumaan tavallisesta poikkeavalla tavalla."

Pitäisikö vihdoin kertoa kuluttajien makutottumuksia haastaville, puhtaista kotimaisista raaka-aineista makutaidetta tekeville pienpanimoille, ettei tuo vaiva kannata. Tehkää tuplapukkia, kaatakaa voimajuomaa koneeseen, kaikki muu on hurskastelua! Tastingit, ruokaparitukset ja oluttyylien laaja kirjo ovat pelkkää silmän lumetta. On se kumma, että jotkut vielä maksavat itsensä kipeiksi kalliilla pienpanimoerikoisuuksilla ryyppäämisen ilosta. Tyhmiäkin vielä siis ovat...

"Minusta alkoholin käytön normalisoinnilla eri yhteyksissä ei tulla saamaan hyvää tulosta. Kyllä positiiviset tulokset olisivat meillä vuosikymmeniä sitten tapahtuneiden keskikaljan vapauttamisen ja myöhemmin tapahtuneen siidereiden vapauttamisen jälkeen jo nähtävillä."

Keskiolutlaki astui voimaan vuonna 1969. Suomi oli yksi maailman viimeisiä näin kiihkeästi keskioluen myyntiä säännöstelleistä valtioista. Viinakortista luovuttiin vuotta myöhemmin, mutta olut kampesi Suomen vihdoin pois vodkavyöhykkeeltä.

Keskioluen myynnin vapauttamista edelsi olut- ja juomakulttuurillisesti hyvin synkkä ajanjakso, jonka aikana kieltolaki ensin kuivatti vireän olutkulttuurin ja Alko-johtoinen säännöstely jatkoi ankean oluttarjonnan linjaa vuosikymmenien ajan. Näitä valuvikoja korjaamme tänä päivänä monipuolista makukulttuuria suosivalla suuntauksella. Tässä tiivistys ajankuvasta:

Vuodesta 1932 lähtien Alko saneli panimoiden raaka-aineet, valmistusmenetelmät, kustannukset, investoinnit, markkinoinnin, myynnin ja loppuhinnan eikä panimoille maksettu korvaus keskihinnan mukaan varsinaiseen tuotekehittelyyn kannustanut. Oluen valmistukseen ei kannattanut panostaa rahallisesti yhtään enempää kuin oli pakollista. Alko myös säänteli tiukasti sitä, mitä panimot ylipäänsä saivat valmistaa. Panimot valmistivat pääsääntöisesti paria tuotetta ja uuden tuomiseksi markkinoille tuli vanhan valmistus lopettaa. Valikoiman laajuudella ja tarjonnalla ei juhlittu.

Ei siis liene ihme, että keskiolutlain jälkeinenkin maailma tarjosi suomalaisille ohuen kirjon vaaleaa teollisuuslageria. Eräänlaista normalisoitumista toki tapahtui, kun bulkkilager vakioitui oluen määritelmäksi, mutta kaukana nuo ajat ja tavat ovat tämän päivän tunnelmista. Monimuotoisuus on vasta EU:n ja pienpanimoiden myötä alkanut elpymään. Laadukkaat raaka-aineet, makukirjon kehittäminen ja osaava yhdistely nostaa päätään ja valtaa alaa juomatottumuksista. Bulkkilagerin harmaan sävyisestä dominanssista oli turha yrittää suurta kulttuuria rakentaa, sen aika on nyt.

Juoman arvostus ja tabun normalisoituminen on uusi peikko?

Nykyaikaisen normalisoinnin kammoksuminen on mielenkiintoinen näkökanta. Vuosikymmenet meille on kerrottu, ettei homma toimi, koska meiltä puuttuu italiailainen maistelu- ja ruokakulttuuri. Kun sitä vihdoin alkaa löytymään, on se yht’äkkiä saatanasta. Ettekö te tajua, että alkoholi on ryypättäväksi, ei maisteltavaksi? Tolvanat!

Samaa normalisoitumisen kauhutarinaa kerrottiin aiemmin THL:n blogissa, jossa Christoffer Tigerstedt kummeksuu ”alkoholin ympärille rakennettuja” tilanteita, kuten viikonloppuruokailua tai saunomista – jotkut kehtaavat parittaa jopa arkiruokansa viinilasillisen kanssa. Keinotekoista! Lopettakaa heti! Nautiskelu ja juoman arvostus ei enää olekaan hyväksytty ja tavoiteltava tila. Ehkä meille kohta kerrotaan uusi, tavoiteltavampi suunta.

Tuttua raittiuslobbausta

Saarakkalan lausunto on toki sitä tuttua ehytläistä, raittiusideologialle ja kieltopainotteisen ilmapiirin pohjalle olemassaolonsa rakentavien tahojen tehokkaasti lobbaamaa huttua. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Se kuitenkin pistää miettimään, että millaista kulttuurin muutosta nämä tahot loppujen lopuksi haikailevat? Jos laatuoluen tai viinin maistelu ja parittaminen hyvän aterian tai muutoin soveliaan tilanteen kanssa ei ole hyväksyttävää "normalisointia", niin mikä sitten?

Teksti on kokonaisuutena selkeää jatkumoa suomalaisen viinapirun myytin ylläpidolle, aiheelle, jolla kansaa on aktiivisesti lobattu maan rajojen ulkopuolellakin. Myyttejä on pidettävä yllä vaikka väkisin. Se, että onko Alkon hallintoneuvosto sille oikea paikka, on oikeastaan aika kutkuttava kysymys. Ehkä on, ehkä ei... Jos monopoli on tullut jäädäkseen, pitäisi sen roolin olla aktiivisemmin kehittävä, kuin taannuttava. Ihan ylintä tahoa myöten.

Syy tuskin on tyystin Saarakkalan. Nuorehko poliitikko lienee ollut kovassa kasteessa aatetovereiden puolelta, se ei ole uraa luovalle poliitikolle helppo paikka.

Lähdeteksti: Alkoholi on suomalaisten ”voimajuomaa”