 |
| Sonnisaari Humalaja |
- Tyyli: India Pale Ale
- Alk.%: 6,7
- Panimo: Sonnisaari, Oulu, Suomi
Sainhan sitä minäkin, Sonnisaaren kehuttua Humalajaa
nimittäin. Ensimmäinen Alkoon saapunut erä myytiin loppuun ennen kuin huomasinkaan,
mutta saalistin pari pulloa verkkopalvelun kautta toisen satsin tullessa
tilattavaksi. Rempseästi humaloitu olut on saanut runsaita kehuja oluthörhöjen
suunnalta, joskin sen tyylimääritelmästä on käyty jonkin verran keskustelua.
”Onks se ny westcoustii vai nyyinkländii eli vermonttii?”
Paha sanoa, omat kokemukset hedelmäsmoothiemaisista Vermont
IPOista kun rajoittuvat göteborgilaisen Stigbergetsin mainioon GBG Beer Weekiin - eli "osaamisen" pohjana on ruotsalainen New England IPA, hauskaa. Siihen verraten Humalaja on suoraviivaisempi, huomattavasti
katkerampi, vähemmän utuinen ja tuntumaltaankin tavallisemman ipamainen.
Oululaiset ovat toki tietoisesti vääntäneet katkeronsa kaakkoon, mutta eroja
vaikuttaisi olevan muutoinkin. Eipä tällä lopulta ole väliä ja kuten todettua,
paha sanoa mikä on homman nimi kun kohuttu Vermont/NEIPA –tyyli on itsellenikin
varsin kokematon. Pirun hyvä IPA Humalaja joka tapauksessa on.
Humalajan runko rakentuu Pale Ale-, Pils- ja Carapilsmaltaiden
lisäksi vehnän ja kaurahiutaleiden varaan. Humalointi on hoidettu toimivasti
Azaccaa, Amarilloa, Citraa ja Mosaicia käyttäen ja kieltämättä koossa on viime
vuoden (ja miksei tämänkin) parhaan kotimaisen IPAn titteliin oikeuttava kokonaisuus. Hanastahan tätä
vielä haluaisi päästä maistelemaan, mutta onneksi pullotavaraakin tuli
hommattua yhtä kappaletta enemmän.
Vermont on utuisen keltaista humalanektaria. Mehuisen raikasta hedelmäisyyttä komppaa sonnisaareleiseen tapaan tiukan katkeroinen takapotku. Vehnämallas ja kaurahiutaleet tukevoittavat suutuntumaa, parantavat vaahtoa ja niiden synnyttämä utuinen ulkonäkö korostaa humaloinnin hedelmämehumaisia piirteitä.
 |
| Sonnisaari Humalaja |
Vaalea, ei kovin samea vaan utuista näkyä lähentelevä olut
muutamilla hiutaleilla ja kohtalaisella vaahtokerroksella varustettuna. Tuoksu
on aikas napakka. Terävää, hyvällä tapaa kovaa greippisyyttä löytyy runsaasti
vaaleaa ja hillittyä taustaa vasten maalattuna. Muut palapelin palaset ovatkin
huomattavasti pienempää kokoluokkaa trooppisen, sinällään mehukkaan
hedelmätirauksen soljuessa hieman vaimennettuna taustalla. Äkkiseltään tämä
vaikuttaa aika suoraviivaisesta ja voimakkaalta greippi-IPA iloittelulta,
ananas-mangomaisen mehukeiton löytyessä vasta pienen etsiskelyn jälkeen.
Hyvältä kuitenkin vaikuttaa.
Maku vie peliä vielä asteen ronskimmin greippipuutarhojen
äärelle ja matkaan mahtuu myös eloisampaa sitrusmaista pirskahtelua. Lopetus on
hyvin rapea greippisen purennan aloittaessa nousunsa jo hyvissä ajoin, oluen
vasta kaatuessa kielen päälle. Tausta henkii kepeää, joskin aukotonta vaaleutta
aivan alkupäähän painottuvalla, vaalean trooppisella hedelmäsmoothien
silauksella tehostettuna. Lopputulema on tuoksun tapaan mukavan suoraviivainen,
hyvin tarraava ja fressi IPAelämys kotimaisen lajitarjonnan kirkkaasta
kärjestä. Stigbergetsin GBG:n kaltaista New Englandia ei juuri tarjolla ole
rehdinpuoleisen itärannikon paukuttaessa vakuuttavalla tehokkuudella teesejään.
Laatu on priimaa eikä humalahurmos pääse tökkimään. Tuoretta menoa.
Tuomio: Napakan greippinen laatu-IPA Oulusta.
Pisteet: 39/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti