maanantai 1. elokuuta 2016

Dogfish Head 60 Minute IPA

The continually-hopped India Pale Ale
Keväällä sähköiseen ostoskoriini uiskenteli jo aiemmin läpikäydyn 90-minuuttisen kulttioluen lisäksi säyseämpi, niinikään tunnustusta oluthörhöjen keskuudessa saanut Dogfish Head 60 Minute IPA. Se on kehutun delawarelaispanimon parhaiten myyvä olut, jonka tunnusluvut nojaavat vahvasti nollaan ja kuutoseen. 60 Minute IPA on nimittäin 6,0-prosenttinen ”hoppipäiden sessio-olut”, josta löytyy katkeroaineita symbolisen 60 IBUn verran. Oluen vitsinä on kuudenkymmenminuuttinen keitto, jonka aikana humalaa nakataan pataan kuusikymmentä kertaa.

Kuten sopii olettaa, ei Eurooppaan saatu humalapommi aivan tuoreimmillaan enää maistohetkellä ollut, mutta edelleen pätevää siemailtavaa isoveljensä, 90 Minute Double IPAn tapaan. 


Dogfish Head 60 Minute IPA
Tummahkon oranssinen, kaunisvaahtoinen ja sameahko. Pullon ikä paljastuu jo tuoksusta. Ihan tuoreinta hedelmähekumointia ei tarjolla ole. Muuta hyvää kylläkin. Rusinaista hedelmää, toffeista maltaisuutta sekä kypsempää trooppisuutta. On siellä greippiäkin, mutta oletusarvioissa ollut, lennokkaampi aromaattisuus on jo sulautunut paksumpaan, sinällään miellyttävään hedelmämassaan.

Maussa on mukana mukavaa särmikkyyttä. Greippinen purevuus on voimissaan kaikissa sitruksen sävyissään. Trooppinen kypsyys on edelleen hieman rusinaista, rungosta nousee esiin toffeeta. Lopussa katkeron kaverina kevyttä mausteisuutta, ehkä vähän pihkaakin. Tuntumaltaan soljuvanpuoleinen, tasapainoinen ja syvä. Hidasta nautiskeltavaa.

Ei ehkä tuore, mutta ysikymppisen tavoin hyvää strong ale vibaa iän myötä saanut IPA. Nykykunnossaan se on oluena 38/50 pisteen arvoinen. Eli hyvää on ja voisin napata toisenkin pullollisen jos vastaan tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti