Original Ritterguts Gose

Mukava yllätys maitokaupassa!

• Tyyli: Gose
• Alk.%: 4,7
• Panimo: Brauerei Reichenbrand, Chemnitz, Saksa
• Valmistuttaja: Ritterguts Gose, Borna, Saksa

”Jahas!?” tuumasin tuossa eräänä päivänä yhytettyäni pullollisen gosea Länsiväylän oluthyllystä. Matkaanhan se lähti ja hyvä niin, erittäin mainio, kesäinen ja pirteän hapan olut!

Gosea pidetään yleisesti Leipzigin lahjana olutmaailmalle, mutta sen juuret ovat oikeastaan lähempänä Hannoveria kuin Euroopan suurimmasta rautatieasemasta tunnettua Leipzigiä. Perinteikkään olutyylin koti sijaitsee UNESCOn kulttuuriperintökohteisiin kuuluvassa Goslarin kaupungissa, joka olikin 1000-luvulla Saksan tärkeimpiä kaivoskaupunkeja, mutta myös virkeä panimotoiminnan keskus. Goslar on varmuudella maailman ainoita paikkoja, jossa Gose virtaa taukoamatta – riippumatta oluttyylin ajoittaisista sukupuutoista ja muista mullistuksista. Kaupungin läpi nimittäin kulkee Gose-nimeä totteleva, pieni Harzin horstivuoristosta alkunsa saava joki… Se ei kuitenkaan tiettävästi ole toiminut oluen nimen innoittajana, sillä alkujaan gose on tunnettu yksinkertaisesti nimellä Goslarisch Bier.

Siinä se Gose sitten virtaa halki Goslarin... (kuva: Hans-Jürgen Koch)

Eri lähteiden valossa on hieman epäselvää, onko oluttyyli syntynyt 1000- vai 1500-luvulla, mutta monisatavuotinen historia sillä on kuitenkin takanaan. Keskiajan jälkeen Goslarin kaivostoiminta hiljalleen hiipui ja gosen valmistuskin alkoi siirtymään Leipzigin suuntaan. Muutos söi goslarilaisten panimoiden kannattavuutta ja vihdoin vuonna 1826 kaupunginvaltuusto päättää tuotannon alasajosta – gosesta tuli näin Leipzigin oma tavaramerkki ja 1900-luvulle tultaessa kaupungista löytyi peräti 80 eri valmistajaa! Sotaisan  vuosisadan muutokset vaikuttivat kuitenkin eloisan gosekulttuurin kehitykseen ja syöksi sen lopulta suoranaiseen sukupuuttoon. Viinihullu kuvaa blogissaan tuon ajan jakson tapahtumia ansiokkaasti:

Gosen suosio kuitenkin vähä vähältä haipui ja toisen maailmansodan alettua Rittergutsbrauerei Döllnitz oli ainoa gosea valmistava panimo. Kun panimo kansallistettiin ja suljettiin vuonna 1945, kuoli gose väliaikaisesti sukupuuttoon. Oluttyyli palasi kuitenkin vielä hetkeksi henkiin vuonna 1949 Rittergutsbrauerein vanhan työntekijän Friedrich Wurzlerin perustettua oman pienpanimonsa. Hän kertoi gosen valmistamisen salat poikapuoli Guido Pfnisterille ennen kuolemaansa 1950-luvun lopulla ja Pfnister pani gosea panimossa aina, vuoteen 1966 omaan kuolemaansa saakka. Tällöin perinteinen gose koki lopullisen sukupuuttonsa.

1980-luvulla kuitenkin kiinnostus gosea kohtaan heräsi ja erinäisten testien jälkeen mies nimeltä Lothar Goldhahn oli onnistunut vuonna 1986 luomaan oluen, jonka arvioitiin olevan hyvin lähellä, ellei peräti identtinen aidon, perinteisen gosen kanssa.

Vuonna 1988 gose koki vielä yhden, lyhyen katoamisen, mutta muurin murtumisen jälkeen kulttuuri alkoi elpyä hitaasti mutta nähtävän varmasti. Itä-Saksaa hallinnut kommunistinen politikointi oli  käytännössä kuihduttanut suurelta osin koko olutkulttuurin maataloustuotteiden pakkolunastusten myötä. Viljasta tehtiin leipää ja muita vastaavia hyödykkeitä, eikä oluen tekoon jäänyt raaka-aineita entiseen tapaan… Nykyisin tilanne on kuitenkin jo toinen ja muiden hapanoluiden tapaan pienpanimot ovat innostuneet myös gosesta, jota perinnealueen lisäksi valmistuu ainakin kertaerinä eri puolilla Eurooppaa, mutta myös USAn suunnalla.

Goedecke Döllnitzer Ritterguts Gose

Gose muistuttaa monilta osin Berliner weisseä, mutta siinä on myös paljon lambicmaisia piirteitä. Sen tunnusomaisiin piirteisiin kuuluu virkistävän happamuuden lisäksi omalaatuinen, mineraalinen suolaisuus, joka juontaa juurensa Goslarin alueen mineraalirikkaaseen pohjaveteen. Gose lieneekin ainoita oluttyylejä maailmassa, jotka on perinteisesti valmistettu suolaisempaan veteen. Vielä 1700-luvunkin jälkeen päti ylöskirjoitettu lausunto "Die Gose stellt sich selber ohne Zutuung Hefe oder Gest" eli gose valmistettiin puhtaasti luonnonhiivoin, avokäymisellä. Vasta 1880-luvulla panimot onnistuivat luomaan hallitun ja korvaavan, alkuperäistä villihiivavaikutusta jäljittelevän oluthiivan ja maitohappobakteerikantojen yhdistelmän. 1900-luvulla gose olikin karkeasti sanottuna maitohappobakteereilla hapatettua ja suolalla sekä korianterilla maustettua vehnäolutta, joka kävi pintahiivalla. Perinteisesti gose pullotettiin näyttäviin, pitkäkaulaisiin ja korkittomiin pulloihin, joissa korkin virkaa toimitti edelleen käyvän gosen muodostama hiivatulppa.

Nyt Länsiväylän hyllystä löytynyt Original Ritterguts Gose pohjautuu vuodelta 1824 olevaa reseptiin eli sinällään ollaan suhteellisen ikiaikaisen oluen äärellä. Se, että kuinka muutama taantuman jakso on olutta ja sen reseptiikkaa lopulta ehtinyt muuttamaan on hyvä, mutta ehkä hieman tarpeeton kysymys. Viime vuoteen saakka tämä Ritterguts Gosen valmistuttama olut pantiin Brauhaus Hartmannsdorfin toimesta, mutta tuotanto siirtyi vuoden alusta chemnitzläisen Brauerei Reichenbrandin huomiin. Se tottelee myös nimeä Goedecke Döllnitzer Ritterguts Gose, mutta mennään nyt tällä etiketistäkin löytyvällä Original Ritterguts Gosella tällä kertaa...

Rumasti sanottuna lasista löytyy siis maitohappobakteeroitua vehnäolutta, joka on maustettu suolalla ja korianterilla. Gose on sinällään hauska poikkeus saksalaisten Reinheitsgebotia tiukasti kunnioittavien perinneoluiden sarjaan, mutta sillä ei kuuleman mukaan ole väliä: Die Gose entspricht nicht dem deutschen Reinheitsgebot, doch das ist auch in Ordnung, denn die Gose ist viel älter als dieses.

PS. Gosen voi nauttia myös Berliner weissejen tapaan makusiirappien tai jopa mehujen kanssa, mutta mennään tässä nyt mieluummin rehdin ”raa’alla” linjalla…

Original Ritterguts Gose

Tasaisen samea, läpitunkematon, vaaleankeltainen olut joka vaahtoaa voimakkaasti. Tuoksu on todella pirteä - nyt ollaan mainion kesäoluen äärellä! Sitruksista hedelmäisyyttä, maitohappoista happamuutta sekä suolaista mineraalisuutta. Kuin hyvin hapanta kesävehnää nuuhkisi.

Myös maku toimii. Sitrusmaista tuoreutta, mineraalista suolaisuutta sekä sopivan voimakasta, ei liian ylilyövää happamuutta. Vehnää, hienoista mausteisuutta mutta varsin suoraviivaista ja puhdasta menoa. Hyvin tasapainoinen, raikas, kepeä ja kesäinen olematta vetinen.

Tuomio: Happaman virkistävä perinneolut, joka piristää kummasti aurinkoista kesäpäivää. Toimii!

Pisteet: 37/50