lauantai 18. huhtikuuta 2015

Plevna / Nøgne Ø Pohjantähti

Kutkuttavaa yhteistyötä
Talvella olutmaailmassa kohistiin kahden arvostetun panimon kohtaamisesta olutsammioiden äärellä. Norjalaisen Nøgne Ø:n Kjetil Jikiun yhdisti nimittäin voimansa Plevnan Sam Viitaniemen kanssa. Yhteistyön tuloksena syntyi kauppavahvuinen session IPA, Pohjantähti, joka levisi Tampereen alueen kauppoihin helmikuun alussa. 15.000:n pullon erästä on nähtävästi riittänyt myös laajempaan jakeluun, sillä sitä on jo hyvän aikaa löytynyt Jyväskylän paremman valikoiman K-ketjun kauppojen hyllyistä. Omani hainkin testiin jo jokunen hetki sitten – nyt on aika lisätä muistijälki verkkoon tästä kokemuksesta.
Hieno Pale Ale pohjoismaiseen makuun. Pohjantähti on raikas pirteänmakuinen olut mukavalla mallaspohjalla ja pienillä prosenteilla. Tuoksussa trooppisia hedelmiä ja mäntymetsää.
Näin kuuluu oluen kuvaus. Punertavahko olut nousee Pale ale, Munich ja Karamelli-maltaista rakennetun kevyen rungon varaan ja luottaa humaloinnissaan Amarillo-, Simcoe- ja Chinook-lajikkeisiin. 55 EBUa, trooppinen lataus ja mäntyinen tuoreus – kuulostaa kannatettavalta paketilta. Sinällään harmi, että olut suunnattiin maitokauppatarjontaan, joskin näin sen levikki saadaan mukavan kattavaksi. Ikäväksi päätöksen tekee se tosiasia, ettei uusi yhteistyökuvio Kjetilin kanssa liene kovinkaan todennäköinen vaihtoehto lähitulevaisuudessa. Mies nimittäin ilmoitti viime kuussa jättävänsä grimstadilaispanimon ja suuntaavansa  viininviljelijäksi Kreetan lämpöön. Oluen valmistus toki jatkunee jossain mittakaavassa, mutta Nøgnen omistavan Hansa Borgin sopimusehdot luultavasti estävät suuremmat seikkailut maltaisessa maailmassa toistaiseksi.

Olut on pullotettu Nokian Panimolla. Ei liene tarvetta lisätä, että Plevna - Nøgne Ø –kaksikolta tulevaa olutta kohtaavat melko korkeat odotukset…

Plevna / Nøgne Ø Pohjantähti
Kuparisen oranssi, kirkas olut kohtalaisella vaahtokerroksella varustettuna. Tuoksusta lienee jo paras terä kadonnut – melko vaimeaksi sen aromaattisuus nimittäin meinaa jäädä. Sitruksista otetta, yleistä hedelmäisyyttä sekä hivenen makeaa maltaisuutta. Sinällään raikas, suoraviivainen ja perusvarma.

Maultaan sitten jo ryhdikkäämpi, melko pureva. Tropiikin hedelmää löytyy hyvänä verhona läpi maun ja etenkin alkuun se hallinnoi yhdessä karamellisen maltaisuuden kanssa. Puolivälissä yrttisen potkiva, greippinen humalointi kuitenkin nousee valtaan. Jälkimaku on pitkä ja sitrushedelmäisen hapan. Jotenkin viimeinen puristus makujen puolelta jää puuttumaan, melko suoraviivaista ja suitsittua meno tuntuu olevan eikä aromien runsaudelle oikein ole sijaa. Vahvuudella on varmasti osuutensa ongelmassa.

Tuomio: Virheetön, toimiva ja mukavan pureva session IPA, joka kompastuu lopulta omaan järjestelmällisyyteensä. Lisää pelivaraa makujen runsaammalle kirjolle, erityisesti aromaattisuus kärsii nyt tylsyydestä ja kylmyydestä.

Toimijoiden vuoksi odotukset olivat toki todella kovat – ehkä pettymys tämän vuoksi on todellisuutta suurempi. Kyllähän minä tästä pidin, ei siinä. Odotin vain runsaampaa iloittelua…

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti