tiistai 17. helmikuuta 2015

Alkon pienpanimo-oluet 2015: Saimaan Brewer’s Special Saison

Saisonia pienpanimoiden talvisesonkiin...
Pienpanimokattauksen toinen saison tulee Mikkelistä, mutta tyylilajisesta yhtenevyydestään huolimatta kyseessä on hyvinkin Rekolan funkkaavasta veljeksestään eroava painos. Siinä Rekolan twistinä oli käytetty brettaa, nojaa saimaalainen rehtiin jenkkihumalointiin. Rempseämmin humaloidut saisonit eivät järin mahtavasti ole allekirjoittaneelle aiemmin kolahtaneet, joskin kesäisempiin keleihin ne yleensä hyvin ovat happamuutensa ja rapean leimansa ansiosta istuneetkin. Tokihan sitä Alkonkin valikoimiin mieluusti muutaman hyvän saisonin ottaisi pysyvämminkin – oli se sitten jenkkihumaloitu tai ei…

Cascadella ja Columbuksella humaloitua saisonia olisi tosiaan tarjolla ja itse asiassa tästä ovat vastuussa kansan syvät rivit. Viime kesän puolella panimo nimittäin antoi kansalle mahdollisuuden äänestää pienpanimokattaukseen tulevan oluen tyyli ja saison veti tuossa mittelössä selvästi pisimmän korren. Kilpakumppaneina sillä olivat ESB, Rye Ale sekä Rauchbier, joista itse äänestin jälkimmäistä – olen vissiin vähän erilainen nuori… No ei, jälkikäteen ajateltuna hyvä saison sopiikin keväisiä hetkiä tammikuun lopulta tarjoilleeseen talvisäähän varsin mukavasti ja olut tunnutaan muutoinkin otetun vastaan hyvinkin positiivispainotteisesti – kansa siis tiesi mitä halusi. 

Saisonin reseptiikka haki uomiaan Saimaan Juomatehtaan ideahautomona toimivan Bruuverin hanoissa, joista siitä laskettiin liikkeelle muutamakin ”talon saison”-versiointi – Saison de la Maison… Lopulliseksi valikoitunut resepti sitten skaalattiin laajempaa jakelua varten Mikkelissä. 

Saimaan Brewer’s Special Saison
Kaunis, leikittelevän utuinen olut, jonka persikkaisen oranssi väritys henkii kiehtovaa syvyyttä. Vaahtoa muodostuu varsin mukavasti eli oikein näyttävä olut on kyseessä. Tuoksu on toimiva, eikä kaikessa belgihiivaisuudessaan äidy tunkkaiseksi – melko pirteä ja raikas yleiskuva tästä muodostuu. Vaaleaa hedelmäisyyttä, appelsiinia ja tuoreen sitruksista happamuutta. Hienoisesti maltaista makeutta, eniten kuitenkin hiivaista aromia. Toimii.

Maultaan ronskimpi, kulmikkaampi ja happamampi. Runsaan greippinen, sitruksen hapan ja pureva, valkopippurisen belgihiivan sävyttämä olut. Edelleen vaaleaa, joskin piiloutuvaa hedelmäisyyttä, niinikään vaaleaa maltaisuutta ja ehkä vivahdus yrttisyyttäkin. Voimakasmakuinen, happaman katkera ja pitkäikäinen – terävän iloiset hiilihapot keventävät ja raikastavat tunnelmaa, mutta myös tehostavat sitrushedelmien tenhoa.

Tuomio: Pureva ja rapsakan hapan saison. Omaan makuun jenkkihumalointi dominoi turhaksi ja saisonmaisuus jää hieman jalkoihin. Toisaalta olut on juuri sitä mitä kesäisellä (tai ajankohtaisemmin keväisellä) takaterassilla kuvittelisi siemailevansa…

Pisteet: 36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti