maanantai 25. elokuuta 2014

Rönnvikin Tumma

  • Tyyli: Altbier
  • Alk.%: 4,2
  • Panimo: Olutpaja, Laitikkala, Suomi

Pienpanimoiden uutta tarjontaa...

Rönnvikin Viinitila on tunnettu tilaviineistään ja se onkin suosittu ympärivuotinen matkailukohde hämäläisessä maalaismaisemassa Laitikkalan taajamassa Pälkäneellä. Makukyläksi itseään tituleeraava tienoo tarjoaakin matkalaiselle laajan kattauksen maaseudun antimia, sillä viinituotannon lisäksi tarjolla on paikallisen juustolan taidonnäytteitä, lihaisia nautintoja kuin myös leipomuksia sekä erinäisiä luonnonantimia. Tarjontakenttä laajeni tämän kesän aikana maltaisiin makumatkoihin, kun Rönnvikin tilan hartaudella kypsytelty panimohanke sai pitkän, monivuotisen perustusrupeamansa päätökseen. Ensimmäiset oluet ovat jo levinneet hiljalleen jakeluun ja näinpä niitä löytyy jo Jyväskylänkin olutvalikoimista. Länsiväylän hyllystä tuli viikonloppuna poimittua panimon avauskaksikko: Rönnvikin Tumma ja Vaalea!

Olutpaja-nimeä virallisemmin totteleva panimo aloitti tuotantonsa maltillisilla perusoluilla, jotka panimon sydämenä toimivan Timo Jukan mukaan ”mahdollisimman moni tunnistaa oluiksi”. Kaksi ensiolutta onkin yhdistetty vahvasti saksalaisiin oluttyyleihin kölsch ja altbier, jotka perinteisesti tarjoilevat kuluttajille hyviä perusmakuja. Tuotanto alkoi tarkoituksenmukaisesti vaalealla kölschillä:



Pitkäksi venähtänyt projektin aloittaminen voi kieliä monista asioista, mutta Olutpajan kohdalla pääsyyksi voitaneen listata intohimoinen suhtautuminen laatuun, toimivuuteen sekä prosessin luotettavuuteen. Oikeanlaista panimolaitteistoa etsittiinkin syvällä hartaudella… Harvalla panimoyrittäjällä, tai yleensäkään minkään alan yrittäjällä Suomenmaassa on rahoitus valmiina lähes viisi vuotta ennen toiminnan virallista aloitusta, mutta Pälkäneellä talouspuoli on ollut niin sanotusti kondiksessa jo pitkän aikaa – lieneekin osakkaille suuri helpotus päästä vihdoin käsiksi sijoitustensa makuun. Kuten Reittausblogi jo Suomalaiset Pienpanimot-kirjasta ehti kaivelemaan, ei Rönnvikin tilalle mehumaijalla olutta lähdetty keittelemään. Tuotantomäärissä kehutaan päästävän Malmgårdin Panimon kokoluokkaan eli ihan hyvän kokoisesta pienpanimosta on sillä mittapuulla kyse. Puolen litran pulloilla olikin kaupan hyllyssä hintaa siinä kolmen ja puolen euron kieppurassa (tarkkaa summaa en muista, mutta reilusti alle neljän euron mentiin), eli koolla on väliä ainakin jos hintaa halutaan painaa maltilliseksi.

Siniset etiketit huokuvat pelkistettyä yksinkertaisuutta, mikä pätenee pullojen sisältöön varsin hyvänä vertauksena. Rönnvik-sarjan oluet tulevat jatkossakin olemaan rehtejä, yksinkertaisia perusoluita jotka tarjoilevat laadukkaita ja tasapainoisia makuelämyksiä, joissa puhtaus ja työnjälki puhuvat puolestaan. Odotettavissa on kuitenkin myös Olutpajan nimeä kantava, rohkeampi olutsarja jonka ensimmäiseksi olueksi Timo Jukka mainitsee American Pale Alen. Punaetikettisiä oluita odottelenkin mielenkiinnolla, mutta se ei himmennä näiden altin ja kölschin asemaa mielenkiintoisina uutuuksina. Rönnvikin Tumma avasi pelin viikonlopun rauhaisassa illassa uunipunajuurten ja maalaisbrien seuralaisena, Vaalean vuoro tulee olemaan lähiaikoina…

Rönnvikin Tumma
Todella kaunis, punertavaa kajoa lävitseen päästävä tummahko, pähkinäisen ruskea ja syksyinen olut. Tuoksultaan se on hillitty, mallaspainotteinen ja pehmeähkö. Keskitumma maltaisuus on leipäistä, hivenen makeaakin. Seuranaan sillä on kevyttä luumuisuutta, ehkä puutarhurin marjojakin. Ei hassumpi.

Maultaan edelleen maltillinen, miellyttävän maltainen ja tasapainoinen. Runsaasti hieman tummaa, limppuista mallasta, rusinaista, luumun makeutta sekä hentoa, piristävää yrttistä katkeroa joka vaikuttaa etenkin loppumaun puolella. Kevyttä puumaisuutta, hentoa pähkinää sekä varsin minimalistista paahteen tuntua. Tuntumaltaan keskirunsas, ehkä aavistuksen kevyt lähinnä hiilihappojen määrästä johtuen.

Tuomio: Tasapainoinen, maistuvan maltainen ja perusvirheetön kokonaisuus. Yleisilmeeltään melko hillitty, silti vakuuttavan oloinen ja maistuva olut. Laatua, joka sopii niin ruokapöytään kuin vähän kiireettömämpiinkin nautinnon hetkiin, joissa keveydellä on jalansijaa.

Pisteet: 34/50 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti