maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kreikka olutmaana? – Turistin näkökulma, osa 2



Stop! It's beer o´clock!
Jokin hetki sitten matkasin siis Kreikan auringon alle hieman tutkimaan maan nykyistä oluttarjontaa. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa kartoitettiin hieman maan oluthistoriaa sekä yleistä, melko karkeaa kuvaa pääsääntöisestä, vielä melko ohuesta tarjonnasta. Tämä toinen osio esittelee matkalla vastaan tullutta valikoimaa sekä sen perusteella luotua yleistä mielikuvaa tilanteesta. Matkakohteena toimi Rodoksen saari, tarkemmin turistirysänä kunnostautuva Ixian rantakaistale joka sijaitsee kiven heittämän päässä saaren pääkaupungista. Sanomattakin lienee selvää, ettei kyseessä ollut varsinainen olutmatka, joten katsaus on suoritettu rivituristin näkökulmasta katsottuna.

Rodos ja olut

Kuten jo aiemmin mainitsin, alkaa myös Kreikasta löytymään pienpanimotoimintaa ja ilmeisesti ihan kohtalainen määrä perinteisestä lagermaailmasta poikkeavia tuotteita. Rodoksen saareltakin löytyy tätä nykyä kaksi paikallispanimoa, joskaan suurta hekumaa niiden tarjonta ei välttämättä tarjoakaan. Matkaan lähtiessäni tiedossani oli vain lentokentän lähistöllä Damatriassa sijaitseva Magnus Magister-niminen panimo, jonka tuotevalikoimasta löytyy kolme olutta: pilsener, vaalea lager ja hefeweizen. Hefe jäi matkalla yhyttämättä, mutta pohjahiivaoluista kummallakin oli varsin vahva edustus pienemmissäkin kaupoissa. Vaikkei oluttarjonta kummemmin säväytäkään, on panimon nimellä ainakin mahtipontiset tarkoitusperät. Rodoksen saarella on värikäs historia ja se tunnetaan mm. ritarten saarena. Panimon nimi viittaakin sopivasti Rooman valtakunnan loppuaikoina käytettyyn sotilasarvoon, magister militumiin, sotilashierarkian kaikkein korkeimpaan asemaan – sotilaiden mestariin. Magnus-etulisäliite (eng. great) onkin omiaan pönkittämään panimon visiota olutmarkkinoiden dominoinnista mestarin ottein. Kaunis ajatus ja ehkä se kantaa vielä joskus hedelmää…

Toisen paikallisen lager tuli tutuksi hotellilla.
Hotellin aulabaarista kuitenkin löytyi olutta myös toiselta paikalliselta, VAP P. Kougios- panimolta. VAP lienee alalla vielä melko tuore toimija, sillä sen oluen valmistuksesta on tarjolla varsin vähän tietoa. Yrityksen juuret ovatkin alkoholittomassa virvoitusjuomateollisuudessa ja –jakelussa, mutta nytpä saarelaisilla on valinnan varaa useammastakin lagerista – VAPin molemmat tuotteet kun sattuvat vaaleaa lager-tyyliä edustamaan. Näistä sekä Magnusin oluista mietteitä hieman jäljempänä.

Muutoin pienpanimotarjonta jäi melko vaisuksi, joskin huhujen mukaan pääkaupungista saattaisi hyvällä onnella melko hyvänkin valikoiman löytää. Rodoksen vanhakaupunki on tässä suhteessa kuitenkin tyhjä arpa, joskin puitteet oluen ääressä istuskeluun siellä ovat paikoin kohdillaan. Kovinkaan halvaksi paikaksi saarta ei katsauksen perusteella voi oikein millään saralla tituleerata – ravintolassa Paulaner maksoi viisi euroa ja 95-bensan hintakin näytti olevan kohtuulliset 1,75€/l – kauppojen hyllystäkään mausteita lukuun ottamatta suurta säästämisen kohdetta tuntunut löytyvän. 

Vaikkei tarjonta ei suuria tunteita herättänytkään, on saksalaisen vehnäoluen ystävälle ja belgeistä pitävälle hyvin hätävaraa tarjolla. Weihenstephaner, Franziskaner, Aventinus ja Paulaner olivat tuttuja näkyjä niin kauppojen kuin ravintoloidenkin valikoimissa, mutta vähintäänkin yhtä laajasti saatavilla oli myös Grimbergen Blonde, Tripel Karmeliet, Gouden Carolus Tripel, Duvel ja koko Chimayn värikolmikko. Yksittäisiä pilkahduksia tuli myös vastaan, kuten kotiinkin kannettu kaksikko ”kevytrunkoista kesäjuomaa” eli Samichlausta, mutta pääsääntöisesti edellä mainituilla ja bulkkilagerilla valikoiman suhteen mentiin. Näkyipä valikoimissa olevan Karhun A:ta sekä Lapin Kultaakin, mutta hymähdyksen saattelemina jätin kioskien kylmäkaappeihin huurtumaan.

Vitosen Paulanerit Maiselin laseista...
Kreikkalaista olutta kuitenkin oli tarkoitus haalia läpikäytäväksi ja kyllähän sieltä kourallinen testiin tarttuikin. Katsotaan millaista oli tarjolla ja millä miettein niitä maisteltiin. Pisteytin oluet tutulla 5-50-skaalalla, mutta lisäsin kullekin myös ”Kreikka-arvosanan” (4-10), joka kertoo kuinka hyvän fiiliksen olut ympäristöönsä nähden jätti… Oluen otsikosta pääsee sen Ratebeer-sivulle.

---

Matkan oluet

Tyyli: Vaalea Lager / Alk.%: - / Panimo: VAP P. Kougios, Agia Varvara, Rhodos, Kreikka

Hotellin hanasta löytynyt vaalea lagerolut, joka kieltämättä tarjosi edes hieman pureksittavaa tasapaksuun linjastoon verrattuna. Laadunvaihtelu viikon aikana oli kuitenkin melko suuri, joskin osasyynä lienee kelin ja oman janotilan muutokset – vaalea lagerhan monesti maistuu parhaalta juuri janoon (=tarpeeseen) nautittuna, mutta kompastelee pahasti tarkemmassa makustelussa. Baarimikon mukaan levikki käsittää käytännössä vain Rodoksen saaren ja sitä pitäisi olla hyvinkin tarjolla alueen ravintoloissa.

VAP Beer
Virkistävä, yllättävän vahvaa pilsmäistä ruohonpurentaa tarjoileva, vaalea, kevyt janolager, jossa on sopivasti makua. Ei juuri makeutta saati pahvista vetisyyttä – melko raikas ja hellekelissä toimivuudeltaan mainio. Ajaa asiansa janonsammuttajana riittävän hyvin.

Pisteet: 22/50
Kreikka-arvosana: 7-

---

Tyyli: Vaalea Lager / Alk.%: 5,0 / Panimo: VAP P. Kougios, Agia Varvara, Rhodos, Kreikka

VAPin toinen lager, jonka löysin pienestä kulmakaupasta. Jokuseen otteeseen tätä tuli muutenkin vastaan, eli hyvin näyttäisi tarjolla olevan. Ei yllä aivan kumppaninsa rinnalle, mutta nautintopaikka sen sijaan toimi hyvin ja toi mielenkiintoisuutta tapahtumaan…

Zythos VAP
Peruslager, joka sammuttaa janon sen suurempia hienouksia tarjoilematta. Melkolailla tyylipuhdas, kevyt ja suoraviivaisen bulkkimainen lager ilman särmää tai muutakaan omaleimaisuutta.

Pisteet: 20/50
Kreikka-arvosana: 6 ½

---


Tyyli: Vaalea Lager / Alk.%: 4,9 / Panimo: Magnus Magister, Damatria, Rodos, Kreikka

Saaren toisen paikallispanimon premiumia vihreässä lasipullossa. Lisäaineeton, pastöroimaton olut, jonka valmistuksessa luotetaan saksalaiseen laatuun aina laitteistoa myöten. Selvästi panimon kolmesta oluesta eniten näkyvillä ja aika vaivatta löydettävissä ainakin Ixia-Rodos-alueella.

Magnus Magister Premium Lager
Vaalea, teollisen makea eikä muutoinkaan suuta hivelevä kokonaisuus. Hieman märkää pahvia, metallinen ja kevyen maltainen – ei tämä kovin häävi ole.

Pisteet: 15/50
Kreikka-arvosana: 5

---

Tyyli: Pilsener / Alk.%: 4,9 / Panimo: Magnus Magister, Damatria, Rodos, Kreikka

Toinen magisterilainen, jonka kohtalaisen helposti kulmakaupasta matkaani, oli panimon pils. Ritarien olutta ritarien saarelta, jokseenkin tanskalaisbulkkisen mielikuvan mieleen nostattamalla ulkokuorella varustettuna.

Magnus Magister Knights’ Beer of Rodos
Suutuntumaltaan hieman ehkä pyöreämpi, vaalean maltainen pils, jossa on joukossa vienoa makeuttakin. Ruohoinen katkeruus teroittaa pyöreimmät reunat ja hieman vahvempi yrttiheinikon kuiva mausteisuus voimistaa makua sekä luo lisäsyvyyttä kokonaisuuteen. Huomattava ero panimon lagerin jättämään mielikuvaan, joskin hyvin kevyt metallisuus tätäkin vaivaa.

Pisteet: 25/50
Kreikka-arvosana: 7 ½

---

Tyyli: Hefeweizen / Alk.%: 5,0 / Panimo: Athenian Brewery (Heineken), Ateena, Kreikka

Ateenalaispanimo kuuluu maan suurimpiin toimijoihin ja lienee tunnetuin Alfa-lageristaan, joka katosi ulkomaalaispanimoiden rynnistyksen myötä maailmankartalta, mutta nousi uudelleen tuotantoon joitain vuosia sitten. Panimon uusi vehnäolut tuli vastaan kuin varkain, mutta vähäisistä huomioistani huolimatta uskoisin sen leviävän Heineken-leiman ansiosta hyvin saataville Kreikassa. Oluesta on todella vähän tietoa saatavilla ja ensimmäiset Ratebeer-arviotkin ovat vasta kesäkuulta. Weiss tulikin markkinoille vasta alkuvuodesta, joten melko tuoreilla jäljillä tässä maiskutellaan. Havaintoja tällä kertaa vain suuremmista kaupoista, mutta kuten sanottua: levinnee ajan kanssa tehokkaasti.

Alfa Weiss
Tuoksultaan erikoisen lääkemausteinen, vehnämaltainen tosin. Maultaan jo parempi, joskin aika tasapaksua, sinällään ihan maistuvaa hefeä onkin. Vehnäinen, osin viljaisakin runko on hieman hapan, neutraalisti dominoiva. Mausteisen kuiva, hieman teräväkin hiivan aromikkuus kaikuu tuoksun tavoin muovista lääkepurkkisuutta. Ehkä hiven marjaa, ei juuri banaania. Kuiva, kohtalaisen tuhtituntumainen, vehnään nojaava hefe. Tylsähkö, kreikkalaiseen säätilaan nähden erikoisen tuhkea – ryhtiä banaanisen hedelmäisyyden voimin tämä kyllä kaipaisi, kovin hyvin ei jano pääse sammumaan näillä eväin… Odotetusti jää jälkeen saksalaisista esikuvistaan, mutta ihan lupaava kreikkalaisen suurpanimon hefe on kuitenkin kyseessä.

Pisteet: 28/50
Kreikka-arvosana: 7 ½

--- 

Tyyli: Tumma lager / Alk.%: 5,2  / Panimo: Olympic Brewery, Ritsona, Euboea / Schimatari, Boeotia, Kreikka

Perinteikkään Fix-lagerin tuoreempi serkus tuli sattumalta vastaan hieman suuremman marketin hyllyssä. Pari vuotta sitten (2012) ensi-iltaansa juhlinut tumma lager omaa kytköksen historiaan. Se pohjautuu perinteikkään Kaakkois-Euroopan kaupallisen messutapahtuman Thessaloniki International Trade Fairin historiaan, jossa on tiettävästi joinain vuosina tarjoiltu Dark Premiumin kaltaista olutta. Ostin tölkin, joskin tarjolla olisi ollut nätti lasipullokin… Kuva jäi ottamatta tästä oluesta, mutta pakkaus näyttää varsin virtaviivaiselta mustassa asussaan – tummaa oli itse olutkin. Tuli vastaan hieman isomman marketin hyllyssä.

Fix Hellas Dark Premium
Tuoksussa jopa portermaista, kahvista paahteisuutta tumman, suklaavivahteisenkin maltaisuuden joukossa. Samaa latua matkataan myös maun puolella. Tumman paahteinen maltaisuus on osin kahvista, osin tumman suklaan ja mämmisen leipäisyyden sävyttämää. Maut ovat melko tukevia, mutteivat liiemmin syviksi luonnehdittavia – lagermainen keveys on siis läsnä, mutta vetisyyttä on turha haeskella. Paahteinen, tumman puhuva tumma lager, joka osoittautuu positiiviseksi yllätykseksi, vaikkei lajin huipulla ollakaan!

Pisteet: 30/50
Kreikka-arvosana: 8 +

---

Tyyli: Aromatisoitu olut (Pilsener) / Alk.%: 5,0  / Panimo: First Lomax, Fira, Santorini, Kreikka / Pantu: ZEOS Brewing Company, Argos, Argolida, Kreikka

First Lomax on toinen kahdesta Santorinin paratiisisaaren panimoista. Omia tuotantotiloja sillä ei kuitenkaan ole, vaan oluet valmistuvat tilaustyönä mantereella toimivan ZEOS Brewing Companyn toimesta. Volkan-olutsarjan erikoisuutena ja merkkipaaluna voitaneen pitää sitä tosiseikkaa, että oluet ovat Kreikan ensimmäiset velkavapaat mallasjuomat – jokaisesta oluen tuottamasta eurosta puolet menee valtion massiivisen velkataakan lyhentämiseen. Ostamalla Volkania tervehdytät siis maan ja oikeastaan koko Euroopan taloutta – olen siis korteni kekoon nyt kantanut!

Blonde oli ainut vastaan tullut panimon tuotteista ja itse asiassa ainoa kreikkalainen pienpanimo-olut Rodoksen lagereiden lisäksi, johon yleensäkään törmäsin – lienee myös se mielenkiintoisin, joten taso ei aivan hirveästi päätä huimannut. Perus pilssiä ei tällä kertaa ollut tarjolla, vaan olut (joka pohjaltaan on pils) on maustettu kuuluisalla Santorinin hunajalla* sekä naapurisaari-Naxosin sukaattisitruunalla** - tai oikeastaan sen lehdistä tehdyllä tisleellä, joka kuuluu First Lomaxin yksinoikeuksiin. Oluisiin käytetty vesi simuloi antiikin Santorinin lähdevettä, saaren nykyinen pohjavesi kun on liian suolapitoista. Vesi suodatetaan yli 2600-vuotta vanhan laavakiven lävitse, mutta missä, sitä en tiedä kun tilaustoimintaa kerta harrastavat. Santoriniläiset juuret kuitenkin tuntuvat olevan tälle mustalaispanimolle tärkeitä ja pääraaka-aineet pyritäänkin hankkimaan lähialueilta – viime kädessä vähintään maan rajojen sisäpuolelta. Olut on kuivahumaloitu ja sen mallasrungosta löytyy ohran lisäksi myös vehnää…

*Käytetty hunaja syntyy mehiläisten hyödyntäessä viininvalmistajien aurinkoon jättämien rypäleiden sakkaroosia syksyisin. Rypälehunaja lisätään olueen keiton lopussa täyden aromikkuuden esiin saamiseksi.  

**Sukaatti on muuten Euroopassa kauiten tunnettu sitrushedelmä, joka saapui alueelle Aleksanteri Suuren sotaretkien myötä Persiasta (300 eaa).  Alkujaan sitä käytettiin lääkeaineena, mutta nykyisin sillä on paljon käyttöä mm. leivonnassa. Olueen käytettävät lehdet kerätään perinteisin menetelmin käsityönä Naxosin jäljellä olevista parista tuhannesta puusta, jonka jälkeen ne keitetään alkoholin kanssa ja tislataan useaan otteeseen 100-vuotta vanhalla laitteistolla.

Volkan Santorini Blonde
Vaalea, makeaa ja pehmeää hunajaa ilmentävä, kohtalaisen rapea pilsner. Pohjarunko on melko perustavanlaatuista, kevyen maltaista pilssiä, joka itsessään jäisi varsin tasapaksuksi esitykseksi. Maustaminen kuitenkin elävöittää pakettia ja lopussa katkeron kaveriksi nouseva sitrusruohomainen, kellertävä pirskahdus tuo hunajan pehmeydelle hyvää vastapainoa. Ihan hauska ja kohtalaisen hyvin toimiva kokeilu, joskin hunajainen hekuma hieman töksähtääkin läpi leikkaavien katkeroiden iskiessä kiinni. Ehkä tuon parin yhteensovitus hieman tökkii, mutta toisaalta kontrasti ei vallan mahdoton ole. Hakkaa ”paikalliset”  peruspilssit ja –lagerit helposti.

Pisteet: 28/50
Kreikka-arvosana: 8-

---

Tyyli: Pilsener / Alk.%: 5,2  / Panimo: Hellenic Breweries of Atalanti, Kyparissi, Atalanti, Phthiotis, Kreikka

Pils Hellasin pikkuveli, mustakultaisessa asussa päivää paistatteleva EZA ζ on Hellenic Breweries of Atalantin melko tuore, vuosi sitten markkinoille tullut pilsner-olut. Nimen jopa princemäinen*** symboliikka johtaa meidät kreikkalaisten aakkosten kuudennen kirjaimen ζ:n (zita) matkassa hiivan (zymi), oluen (zythos) ja elämän (zoe) alkulähteille eli jonkimoista mystiikkaa brändiin on lähdetty hakemaan. Parnass-vuorelta virtaavasta lähdevedestä valmistettava olut saikin tulikasteensa menneenä talvena sen toimiessa koripallojoukkue Olympiakos BC:n virallisena yhteistyökumppanina. Jollain tapaa itselleni jäi sellainen kaiku, että ko. olut olisi jonkinasteinen ylpeyden aihe ainakin itse panimolle, mutta ehkä myös kansallekin. Tämä toki fiilispohjaista mutuilua, kohtalaisen hyvin olut kuitenkin oli tarjolla.

***Pahoittelen syvästi vertauksella mahdollisesti aiheuttamaani pahennusta. Prince on loistava muusikko, mutta tämä olut ei niinkään eikä niitä näin ollen pitäisi samaan yhteyteen vertaistaa.

EZA ζ Hellenic Pilsener Beer
Vaalea, viljaisan maltainen ja rungoltaan kevyt pils. Kohtalaisen purevaa, ruohon ja tuoreen voikukan maailmaan uppoutuvaa humalointia. Hieman löytyy metallia, hunajan sekaista makeutta sekä pahvistakin säiettä, mutta tasapaino on kohtalaisen hyvin hallussa. Yleisbulkkia hieman purevampaa ”perusolutta” Kreikan aurinkoon.

Pisteet: 21/50
Kreikka-arvosana: 7-

---

Yhteenveto

Kuten yltä ehkä käykin jo ilmi, ei matkan olutkatsaus mikään varsinainen menestys ollut. Kreikassa on kuitenkin nousevaa trendiä myös pienempien toimijoiden osalta, joten uskoisin tarjonnan olevan monin paikoin varsin hyvälläkin tolalla - Rodoksellakin suuntaisin etsintäni pääkaupungin ostoskeskustaan. Lagerin ystäville merkeissä on valinnan varaa useammankin tuotteen verran eikä Karhun nimeen vannovankaan näköjään tarvitse kuivin suin tiiveimmissä turistikeskuksissa värjötellä - vientiä näyttää jonkin verran Suomi-bulkeillakin olevan. Mainittuja vehnäoluita on myös laajalti tarjolla eikä belgejäkään tarvitse varsinaisesti metsästää, eli tuontitavarasta löytyy hyviä vaihtoehtoja mikäli viinit ja ouzot eivät maita.

Eipä siinä, melko paikallinen näkökulmahan tämäkin tarina on, mutta Rodos taitaa kuitenkin olla melko suosittu kohde suomalaistenkin keskuudessa, joten toivottavasti katsauksesta on iloa matkaajille. Alueellisia eroja varmasti riittää ja sinällään sääli, että juuri tälle saarelle on pesiytynyt kaksi lagerpanimoa - Santorinillä asian laita on ilmeisesti hieman toinen. Yhtä kaikki, Kreikassa on halua valmistaa maistuvaakin olutta ja parhaiten tuemme maan olutkulttuuria jättämällä Heinekenimme ja Amstelimme juomatta - Kreikka-bulkeissakin kannattaa suosia kotimaaomisteisia Verginaa, Fixiä sekä Atalanti-kaksikko EZAa ja Pils Hellasia...

Kippis!
J-P

4 kommenttia:

  1. Mukavasti kirjoitettu, mielenkiintoinen juttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, tarkoitus oli hieman tuoda lisäsyvyyttä aiheesta saatavalle informaatiolle, toivottavasti tästä olisi konkreettista hyötyä matkailjoillekin. Mieluustihan sitä enempikin kävisi näitä valikoimia kävisi kartoittamassa.

      Poista
  2. Pitää tosiaan kehaista kiinnostavasta jutusta. Tällaisia toivoisi lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden heti matkaan, mikäli rahoitus "tutkimukselle" järjestyy :D

      Poista