tiistai 6. toukokuuta 2014

Kesä tulee - Lidlin lagerit testissä!

Neljä kovaa rinnakkain...
Kevät saapui jo hyvän aikaa sitten ja mökkikautta on kautta Suomen päästy jo hyvissä ajoin käynnistelemään. Kesäjuomat ja mökkisaunan vakioviilentäjät hakevat vielä paikkaansa talven kankeuden jäljiltä, mutta kevään edetessä kukin löytänee vuoden 2014 virallisen mökkijuomansa. Monet varmasti menevät sillä samalla tutulla brändillä kuin kaikki aiemmatkin vuodet, mutta yhtä monilla on edessä jokakeväinen makumieltymysten ja vallitsevan tuotevalikoiman yhteensovittaminen. Mökkijuomia on monenlaisia ja käyttötarkoitukset vaihtelevat tilanteen mukaan. Itsellä bulkkilageria kuluu mökilläkin harvemmin, mutta saunanlauteille ja muun aktiviteetin yhteydessä hieman konstittommat oluetkin ovat paikallaan - kyllähän mökkitunnelma ajoittain niitä myös oikein huutaa. Kukon Pils ja Lager- kaksikko on ollut melko vakiokamaa saunatuvan jääkaapin sisältönä, joskin erinäiset vehnäoluet lienevät kesäisin se suurin nautittu tuoteryhmä maaseudun rauhassa.

Vapun vieton mökkievästä lähdettiin hakemaan laajalta rintamalta ja Lidlin piipahdukselta matkaan tarttui neljä enemmän tai vähemmän "talon oluinakin" tunnettua lagerolutta. Normaalisti saksalaisketjun oluthyllystä kotiin tulee kannettua Grafenwalderin Vehnäolutta, mutta nyt päätin mökkireissun kunniaksi ottaa testiin konstitonta lagerjuomaa. Koriin sattuikin kaksi vakiompaa saksalaisvalmisteista sekä kaksi kotimaisen leiman omaavaa Grillimaisteri-brändiin kuuluvaa olutta. Alla lyhyt läpikäynti maistettavista oluista:


Grillimaisteri Gourmet
  • Tumma lager, 4,5%, 2,2€/0,33l (6,67€/l), Valmistusmaa: Suomi
Tämän kesän uutuustuote Grillimestareiden joukossa. Korkin ja muiden huhujen perusteella Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla valmistetuksi veikattu täysmallasolut, jota on myös jonkin muun kaupallisen oluen aliakseksikin epäilty. Saaz-, Hersbrücker- ja Magnum-humalien perusteella vahva arvaus oli Lapin Kulta Arctic Malt, mutta kollegani Jaska tuon väitteen ”suullisella” testillä kuitenkin kumosi.

Grillimaisteri Pils
  • Pilsener, 4,5%, n. 1,75€/0,5l (3,50€/l) Valmistusmaa: Suomi
Puolilitraisen alumiinikuoren suojakseen saanut grillausolut, Grilli Maisteri Pils herätti jo vuosi sitten keskustelua reseptinsä puolesta. Tuolloinkin Jaska oli kärppänä liikenteessä ja tutkaili vahvasti Kukko Pilssiltä haiskahtaneen oluen eroavaisuuksia Laitilan keltaisen törpön sisältöön – suunnilleen samalta nuo tuolloin vaikuttivat. Myös Keikyklubi uumoili saman suuntaista… 

Nyt tölkin kyljestä löytyvän raaka-ainelistauksen Ohra-termi kuitenkin viittaisi suurempien panimoiden, etenkin Hartwallin suuntaan. ”Ohrainen” oluthan saattaa ja yleensä sisältääkin ohramaltaan lisäksi myös suurtehtaiden suosimaa ohratärkkelystä – taktinen kiertoilmaus kuluttajan hämäämiseksi siis, täysmallasolutta tämä tuskin on… Laitilan kerrotaan kuitenkin aiemminkin tölkittäneen ainakin Lapparia, joten tämäkin voisi Gourmetin tapaan olla kotoisin munapitäjästä – ”isojen poikien” reseptillä tehtynä tosin. Paljastetaan nyt kuitenkin sen verran, ettei tämänkertaisessa maistelussa vertaus Kukko Pilssiin ensimmäisenä tullut mieleeni…

Nobelaner
  • Pilsener, 4,5%, 0,95€/0,33l (2,88€/l), Valmistusmaa: Saksa
Lidlin vakiokasvo, joka saa kausivaihteluiden mukana seuraa myös kesä- ja talvi-Nobelanereista. Päätin kuitenkin ottaa perusversion koekaniiniksi – se lienee kuitenkin yleisölle se tutuin tämän brändin edustaja ja joskus tähän olen itsekin mökillä törmännyt. Täysmallasolutta, Saksasta…

Grafenwalder Premium Pils
  • Pilsener, 4,5%, 0,95€/0,33l (2,88€/l), Valmistusmaa: Saksa
Toinen saksalainen, hyvää hintalaatusuhdetta tarjoavan Vehnäoluen pils-tyyppinen toveri. Täysmallasolut ja testin ainut humalauute-tekstiä kyljessään kantava juoma. Kirjanpitoni mukaan tämän oluen ensimaisto Olutkellarissa…

Lidlin lagerit rivissä - "Just a Lidl lager test..."


Siinäpä nelikko lyhykäisyydessään, on aika siirtyä maistelun pariin...

Grillimaisteri Gourmet
Testin tummin, pähkinäisen ruskea, runsaasti vaaleaa ja kestävää vaahtoa muodostava. Tuoksultaan ohuen leipäinen, viljaisa ja metallisen aromin kyllästämä. Mausta löytyy niin ikään jokseenkin leipäistä maltaisuutta, hieman myös katkeruutta. Melko vahva, metallinen sivukaiku kummittelee kuitenkin läpi maistelun, ollen vahvimmillaan jälkimaussa. Varsin teollinen kokonaisuus, ei hyvä.
Pisteet: 16/50

Grillimaisteri Pils
Oljenkeltainen, pikkutölkkejä aavistuksen tummempi. Vaalea, runsas ja riittoisa vaahto. Tuoksultaan vaalean viljaisa, hienoisesti makea mutta myös pahvinen. Maussa vaalea maltaisuus saa tuoksun tavoin hieman makeita piirteitä - loppua kohden myös ruohoinen, raikkaankinlainen humalointi voimistuu. Kokonaisuus kuitenkin huokuu märkää pahvisuutta, hieman jopa alumiinista rouheutta ja ohutta liimaisuutta. Sinällään mukavan kevyt, kohtuu pureva ja raikaskin olut, jonka vahvahkot sivumaut kuitenkin pudottavat sen auttamatta harmaan massan kanssa samalle viivalle. Gourmeta parempi kuitenkin...
Pisteet: 18/50

Nobelaner
Vaalea, oljenkeltainen ja kirkas olut - valkoinen ja runsas vaahto kruunaa sen pitkällä kestoltaan. Tuoksu miedon makea, vaalean maltainen ja pehmeä, ohuelti ruohoinen. Raikas ja harmiton, hieman metallista värikkyyttä tosin. Maussa vaalea maltaisuus saa hienoista makeutta pehmentämään tuntumaa - myös katkerot kutittelevat kieltä mukavasti. Kahta edellistä selkeästi puhtaampi, joskin aavistuksen tunkkainen kaiku tässäkin on. Makua on suhteessa ihan sopivasti - perusbulkkia hyvässä ja pahassa. "Kitkerä" jälkimaku.
Pisteet: 19/50

Grafenwalder Premium Pils
Rinnakkain tarkasteltuna ei juurikaan eroa Nobelanerista ulkomuotonsa puolesta. Tuoksultaan testin paras - vaalea, hieman keksiä, makeahko ja ruohoinen. Maultaan suuntäyttävä, vaalea ja pehmeän maltainen, orastavan makea. Lopussa ruohoinen, tosin ei tsekkiläisen puhdas humalointi puree kohtalaisesti - joukossa on myös hienoista happamuutta jälkimaussa. Makuisa, vaalea ja sopuisan raikas. Riittävän rapea loppumaku, kohtalainen suutuntuma. Paras kokonaisuus tällä kertaa, joskaan ei varsinainen mallisuoritus tämäkään ole. Vastaa kuitenkin odotuksia kohtalaisen hyvin, ansaittu voittaja.
Pisteet: 22/50

Mökkitesti on vakava paikka...
Lopullinen järjestys:
  1. Grafenwalder Premium Pils 22 pts.
  2. Nobelaner 19 pts.
  3. Grillimaisteri Pils 18 pts.
  4. Grillimaisteri Gourmet 16 pts.
Yhteenveto testistä:
Suurta hekumaa nelikko ei siis onnistunut tarjoamaan, mutta lähtökohtaisesti tämä olikin jo odotettavissa. Etukäteen tasapaksusta linjasta löytyi kuitenkin selkeitä eroavaisuuksia perusmakujen tasapainon ja virhelyöntien vaihtelevuuden myötä. Pisteyttäminen tämän tason oluille on suhteellisen haastavaa puuhaa, mutta muodostuneet piste-erot kuvaavat nelikon keskinäistä valta-asettelua varsin osuvasti. Grafenwalderin tuotos lieneekin joukon ainut, jota esimerkiksi mökkitontille saattaisin kesäjuomaksi kantaa. Toki "kaljanjanoon" koko konkkaronkka varmasti uppoaisi, mutta toivon mukaan vaihtoehtoja olisi yleisesti tarjolla hieman laajemmalla skaalalla. Grafenwalderin Vehnäolut pysyy edelleen Lidlin olutkirjon suosikkina - helposti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti