perjantai 2. toukokuuta 2014

Kotiolut: Voetto ESB

Paikallinen kotioluentekijä Voetto antoi jokin aika sitten pari tuotostaan maisteltavaksi ja kotikeittiön IPA tulikin jo jokin aika sitten testattua. Toinen pullo piti sisällään ESBtä eli brittitunnelmaa olisi tällä kertaa tarjolla. Reittausblogista lunttasin, että vahvuutta oluella on vahvuutta 5,7% ja 26 IBUn katkeruus on saatu aikaan Fugglesin ja Tettnangin voimin.

Voetto ESB
Samea, rehdisti kuraisan ruskea ja hyvin vaahtoava olut. Tuoksultaan varsin toimiva: hieman tummaa karamellia, myös hennon imeltynyttä, leipäistä mallasta – jonkin verran yrttejä sekä kuivaa, puumaista pähkinää ja kuivattua hedelmäisyyttä. Pehmeä, joskin hitusen ohut taustakaiku raikastaa kokonaisuutta, joskin melko kuivanpuhuva yleisilme silti on.

Myös maku toimii kohtalaisen hyvin, asteen turhan ärhäkit hiilihapot tosin verottavat tuntuman varmuutta. Hennon ruskeaa karamellia, aivan ohuelti myös limppua maltaan puolella. Katkerot purevat yllättävänkin vahvasti – tästä piirteestä pidän. Heinikkoista yrttiä, hieman puumaista pähkinää – myös brittimäistä, punertavaa marjaisuutta. Orastava hedelmäisyys on kuivattua, keskitummaa eikä kovinkaan syvää. Kevyen mausteinen kuivuus on läsnä katkeron purennan voimistamassa jälkimaussa. Yleiskuva jää muutoinkin omaan suuhun hieman turhan kuivaksi. Suutuntuma on todetusti hieman ohkainen, makukirjossa taasen on volyymiä ihan sopivasti joskaan muutoin se ei täysin miellytäkään. 

Tuomio: Perusvarma, kuivempi ESB, jossa selkeä brittihenkisyys on lähtemätöntä. Mukavasti puree, makumaailmassakin riittää voimakkuutta, mutta tuntumaltaan jää ohkaiseksi – lisää ”pyöreyttä” ja makeutta mukaan niin toimii mahtavasti. Ei silti hassumpi viritys – laatu tuntuu olevan hyvinkin kunnossa. Makuasioista voi sitten aina kiistellä.

Pisteet:
  • Tuoksu: 7
  • Ulkonäkö: 3
  • Maku: 7
  • Suutuntuma: 3
  • Kokonaisuus: 13
 Yhteensä: 33/50 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti