torstai 15. toukokuuta 2014

Kirjaesittely: Suomalaiset Pienpanimot (Santtu Korpinen & Hannu Nikulainen)



(kuva: Kirjakaari)

  • Julkaisija/Kustantaja: Kirjakaari 
  • Kirjoittajat: Santtu Korpinen & Hannu Nikulainen
  • Kielet: Suomi, Englanti
  • Julkaisuvuosi: 2014
  • Sivumäärä: 240

Sain viime viikolla mieluisaa iltalukemista Suomalaiset Pienpanimot-kirjan muodossa, jonka Kirjakaari ”toimitti” minulle sähköisenä esipainoksena ennakkolukuun. Kirjan suomenkielinen painos on jo ehtinyt painokoneiden käsittelyyn, joten virallinenkin julkaisu alkaa jo kolkuttelemaan ovella. Lupasin kirjoitella mietteitäni teoksesta myös julkisuuteen, joten pientä esimakua odotetusta pienpanimokirjasta on tarjolla.

Teos pureutuu kaikkiaan kolmenkymmenenviiden suomalaisen pienpanimon saloihin ja antaa puheenvuoron panimoiden taustalla vahvasti vaikuttaville olutalan ammattilaisille. Panimoesittelyiden jatkeeksi on kultakin toimijalta nostettu muutama tuote, joiden ominaisuuksiin olutasiantuntija Hannu Nikulainen paneutuu yli kymmenentuhannen olutarvion valtuuttamalla kokemuksella. Kirjan sisältö on hyvin jäsennelty ja pienpanimot pysyvät selkeästi sen keskiössä muodostaen koko teokselle vahvan selkärangan. Tietosisällön lisäksi myös visuaalinen ilme on onnistunut ja mahdollistaa tarvittaessa myös kevyemmän selailun.

Teoksen alkupuoliskolla tutustutaan ensin lyhyesti oluen historiaan yleisellä tasolla, mutta myös pienpanimoiden aseman kehitysvaiheisiin Suomen maaperällä. Jatkoa seuraa sujuvasti oluen raaka-aineista ja valmistusprosessista kertovalla luvulla sekä hieman kattavammalla katsauksella erilaisiin oluttyyleihin ja niiden sisäiseen jaotteluun. Olutsanasto täydentää informatiivisen, mutta riittävän tiiviin pohjustuksen oluiden maailmaan. Edellä mainitut osuudet ovat pitkään olutkenttää tiiviisti seuranneen Hannun käsialaa ja mielestäni ne tarjoavat ytimekkään, mutta tarpeellisen katsauksen kirjan aiheena olevan oluen ja sen ymmärtämisen perusteisiin. Alun pohjustus ei suhteellisen suuresta tietomäärästään huolimatta haukkaa liian suurta palaa kirjan sisällöstä saati mitasta. Se myös kuuluu mielestäni olutkirjan yleisiin peruskiviin, jota ilman ei olutaiheista kirjaa tulisikaan kirjoittaa – arvokasta ja hyvin laadittua tietosisältöä kunkin sivistykseksi.

Tiiviin alun jälkeen päästetään irti itse panimot. Ensin kuitenkin piipahdetaan Viking Maltin mallastamolla ja tilaisuuden tullen tutustutaan myös Beer Hunter’sin sekä Teerenpelin tislaamoihin. Santtu Korpisen kokoamat haastattelut avaavat meille tien panimoiden sydämiin sekä tarjoavat tilaisuuden kurkistaa oluiden äärellä työskentelevien ammattilaisten pään sisään. Perinteisestä, monologimaisesta faktojen kerronnasta on siis tällä kertaa luovuttu ja lähestymistavaksi valikoitunut henkilöhaastattelu tuokin kirjalle tuoreen ja raikkaan vivahteen. Asianomaiset saavat itse valottaa panimon ja itsensä taustoja sekä kokemuksia vuosien varrelta, mikä nostaa monin paikoin esille myös mielenkiintoisia tarinoita, muisteloita sekä faktoja, joita ei muutoin välttämättä esille saatettaisi. Toki tekniikka jättää myös aukkoja historian kulkuun, mutta muu sisältö ja henkilökohtaiset tarinat paikkaavat tuon "puutteen" paremmin kuin hyvin. 

Kirja tempaa mukaansa todenteolla ja sen pariin tulee varmasti palattua moneen otteeseen – persoonien eroavaisuudet ja kirjan tyyli takaavat, että aina on mahdollista saada jotain uutta irti. Sisältöä on runsaasti, mutta se ei pääse liiaksi rönsyilemään vaan kokonaisuus pysyy hyvin paketissa – punainen lanka ei katoa missään vaiheessa. Haastattelukysymysten sopivan väljä asettelu sekä tilannekohtainen vaihtuvuus antavat tarvittavaa tilaa erilaisille persoonille. Se tuo kirjaan inhimillistä elävyyttä sekä tiettyä lämpöä, joka antaa nauttimillemme oluille kasvot, mutta myös tekee kerronnan seuraamisesta kiehtovampaa. Tämänkaltaista teosta on odotettu ja  nyt viimein pienpanimomme on kartoitettu samojen kansien väliin. Kirja on oivallinen ajankuva vuosien 2013-2014 suomalaisesta pienpanimokulttuurista sekä alalla vaikuttavista toimijoista – hieno läpileikkaus, jossa riittää naposteltavaa ihan kaikille.

Painetun sanan ja pitkän prosessin heikkoutena on luonnollisesti tiedon ajantasaisuuden muutokset. Uusia panimoita on syntynyt etenkin viimeisen vuoden aikana runsaasti, eivätkä kaikkein tuoreimmat tulokkaat kuten Iso-Kallan Panimo ja Hopping Brewsters ehtineet mukaan – myös pitkään tulemistaan tehneen Jacobstads Breweriesin tarinaa olisi mukava ollut kuulla, sama mustalaispanimo-Hatebrewn kohdalla. Ongelma tosin on olutkulttuurin kannalta positiivinen ja hyvillä mielin voitaneen olettaa, että hetken päästä kirjaan on tarjolla runsaamminkin päivitettäviä toimijoita! Hyvä, informatiivinen ja innostava paketti on saatu kasaan, tämän ääressä on hyvä sivistää itseään.

Olutkellarin erittäin vahva suositus – kaikille!

Kiitokset esilukumahdollisuudesta, toivotan onnea ja menestystä kirjalle!
J-P

---

Kirjan julkistustilaisuus pidetään Bryggeri Helsingissä ti 10.6 klo 16 alkaen. Paikan päällä on tentattavina myös kirjan tekijät.

Keskustelua aiheesta ja kehityksen etenemistä voit odotellessa seurata esimerkiksi TÄÄLTÄ. Alta löytyy vielä muiden blogistien arviot kirjasta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti