perjantai 4. huhtikuuta 2014

Olutta lautasella ja sen vieressä: Urbockoitu pulled pork-patonki ja Sierra Nevada Pale Ale


Possu ja sen kaverit...

Pulled pork, nyhtöpossu ja revitty vastaava… Eli moninimistä liharuokaa olisi tällä kertaa tarjolla. Tämä on sellainen ruoka, jota on tullut tehtyä varsin usein, mutta koskaan samaa menetelmää ei ole lähdetty toistamaan – eikä lähdetä tälläkään kertaa. Internet on nykyisin jo ahdistavan pullollaan pulled pork reseptejä ja blogipostauksia, mutta ainahan joukkoon saadaan vielä yksi häviämään:

Harvemmin näitä hauduteltavia lihankappaleita kokkaillessa tulee päntättyä mitään ohjeita, vaan yleensä mennään vahvan vision voimin eteenpäin ja niin tehtiin nytkin. Visio oli valkosipuli, jota tuppaa etenkin talviaikaan kulumaan melko runsaastikin. Inspiraatio iski leivänhakureissulla: Jyväs Pakarin leipomomyymälän valkosipulipatongeissa on vahva valkosipulin maku ja tuoksu eikä leikkauspintakaan ole pienimmästä päästä. Siksipä nyt päädyttiin kyhäämään apetta näiden kuorten täytteeksi: pulled porkkia, BBQ-kastiketta ja coleslawia...

Tästä on hyvä alkaa...
Kaapista kaivelin vielä viimeisiä Urbock pulloja ja nopeasti ajatus kantoi hitaan ”keittämisen” puolelle. Lihan kanssa lähdettiinkin lopulta liikkeelle näillä eväillä:

  • 1,3kg porsaan kasleria
  • 0,5l olutta (Urbock)
  • reilusti valkosipulin kynsia
  • sipuli
  • suolaa
  • mustapippuria

Mausteet pintaan, valkosipulin kynsiä viiltoihin ja loput pataan lihan palan kanssa. Lopuksi luonnollisesti olutta peitteeksi. Tällä varmasti pääsee jo pitkälle, mutta halusin käyttää aiemmat lihaliemet hyödyksi, joten imellytin kattilassa lisää valkosipulin kynsiä fariinisokerin ja cokiksen kanssa. Kasaan vetäytyneen massan joukkoon lisäsin sitten lihaliemen ja kaadoin koko komeuden lyhyen keittelyn jälkeen lihan päälle oluen kanssa. En tiedä oliko tuosta mitään apua, mutta saipa ainakin lisää tiskiä. Possu uuniin 105°C yön ajaksi ja jo aamulla liha oli melko mukavasti irtoavaa, joskin vielä hieman kankeaa - olisiko ollut uunissa tuossa vaiheessa n. 11h. Aamusta sitten lisäsin muutamaksi tunniksi asteita, jonka jälkeen niitä taas laskettiin ulkoilupäivän ajaksi vain ylläpitämään hidasta kypsymistä...melko mureaahaan tuosta sitten tulikin eli maltti on valttia. 


JyväsPakarin valkosipulipatongin taika on sen pinnassa...
Kokki tosin ehti hieman liikaa lämmäyttää sen toista puolta...

Kastike


BBQ:ta lähdin tekemään ja tässä vaiheessa reseptejä tulikin selailtua paljon. Omina kriteereinä oli pihistelevästi lähinnä se, että raaka-aineet löytyisivät omasta kaapista. Leivästä Sirkushuveihin-blogissa olikin hyvänoloinen muunnelma Jamie Oliverin soossista, joten otin sen testiin - hyvää oli! Ainoana poikkeuksena korvasin omenamehun cokiksella... Ja triplasin annoskoon, koska lihaakin oli sen verran sopivasti...

Leivästä Sirkushuveihin BBQ-kastike


Coleslaw


Coleslaw on helppo ja maistuva seuralainen, jonka voi kukin koostaa vähän mielensä mukaan. Meillä homma toimii kutakuinkin näin: Sekoita alla olevat aineet keskenään sopivassa suhteessa. Nyrkkisääntönä toki voidaan pitää, että listassa ylempänä olevia aineksia tulee alempia enemmän…
  • kaalia leikeltynä
  • porkkanaa raasteena
  • majoneesia
  • creme fraichea
  • sitruunan mehua
  • savuviskisinappia
  • balsamicoa
  • suolaa
  • mustapippuria

Hyvä ja helppo ohje majoneesille löytyy muuten Isyyspakkaus-blogista, joskin omasta jätimme valkosipulin ja sitruunamehun pois. Munat ja öljy kannattaa muuten sekoitella keskenään huoneenlämpöisinä – jääkaappikylmät munat voivat hankaloittaa vatkausoperaation onnistumista…

Isyyspakkaus Majoneesi

Tästä voisi jo jotain kootakin...

Kun kaikki oli valmista, oli aika riipiä possu palasiksi, lorauttaa BBQ:t sekaan ja kieräyttää vielä uunin kautta. Loppujen lopuksi porsasta ja coleslawia runsaat kerrokset halkaistun patongin väliin ja oluen kanssa alas. Ruokajuomaksi valikoitui grilliruokien melko klassinen kylkiäinen: Sierra Nevada Pale Ale, josta olinkin saanut pyynnön arvioon ottamiseksi. Tässä se tulee:

Sierra Nevada Pale Ale

Jo vuodesta 1981 saakka valmistettu klassikko, jota pidetäänkin yhtenä tyylinsä kestoikoneista. Magnum-, Perle- ja Cascade- humalin ryyditetty APA-tyylin perikuva on ollut monille tärkeä suunnannäyttäjä oluiden maailmassa. Se on yksi niistä oluista, jotka tekivät american pale alet yleisölle tutuiksi – se taisi myös olla ensimmäisiä allekirjoittaneen maistamia ja pitämiä lajin edustajia aikanaan… Kestosuosikki siis myös Olutkellarissa, hyvää ajanvietettä kuumaan kesäpäivään ja hyvään seuraan...

Sierra Nevada Pale Ale
Kaunis, auringonlaskun oranssi olut joka tasapainottaa ja leikkaa kauniisti tuhdin liharuoan makuja ja rasvaista tunnelmaa. Vaalea, karamellin makeuttakin kätkevä mallasrunko on sopivan hillitty eikä nouse liiaksi esiin tuntumassakaan. Se tyytyykin tukemaan kohtalaisen hyvin purevaa sitrushedelmäistä ja osin yrttisenkin terävää humalointia. Hieman kukkeaa, kevyen hedelmäistä aromikkuutta – lopussa mukavasti kiinniottavaa greippistä ja havuisen hapokasta katkeroa.  

Suoraviivainen ja sopuisan pureva nautinto-olut, joka pariutuu mieluusti tuhtien ja rasvaisten grilliherkkujen kanssa, muttei kavahda mausteisempaakaan kumppania. Toimii hyvin myös sellaisenaan – monikäyttöinen seurustelu- ja ruokajuoma.


Pisteet: 37/50

Kippis ja röyh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti