maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pienpanimo-oluita kotiovelle? - Papabeersin virallinen tiedote!

(kuva: Papabeers)
Viime viikolla olikin jo kohinaa perusteilla olevasta nettikaupasta, joka toisi suomalaiset pienpanimo-oluet kansan koteihin - kuin länsimaisissa sivistysvaltioissa ikään. Reittausblogi asianlaitaa jo hieman valoittikin ja nyt olen saanut käsiini Papabeersin virallisen tiedotteen, joka on tarkoitus antaa median jakoon. Tiedote on kokonaisuudessaan luettavissa välittömästi tämän lauseen päätyttyä:
----

TIEDOTE

papabeers.com 
Tallinna 17.3.2014

Tervehdys, haluamme tiedottaa suomalaisia uudesta mahdollisuudesta hankkia myös suomalaisia pienpanimo-oluita.

Tähän päivään saakka on suomalaisten oluen ystävien ollut vaikeata hankkia kotimaisia pienpanimo-oluita poislukien niitä jotka ovat Alkon hyllyillä tai niitä joita sattuu omasta suosikkiravintolasta löytymään.

Liikeideamme mukaisesti myymme käsityöläisesti valmistettuja pienpanimo-oluita internetissä, webkauppapalvelun avulla. Myymälämme fyysinen sijainti on Viro. Aloitamme toimintamme huhtikuun 2014 aikana. Papabeersin taustalla toimii virolainen osakeyhtiö, sekä ryhmä suomalaisia ja virolaisia hyvän oluen ystäviä. Myynnissä olevat oluet tulevat pääasiassa Euroopan Unionin alueella sijaitsevilta panimoilta. Mukaan tulee myös muutamia siidereitä ja muutama tunnetumpi olutmerkki. Oluen lisäksi kauppaan tulee myyntiin myöhemmin muitakin tuotteita kuten laseja ja kirjallisuutta.

Tavoitteenamme on oman liiketoiminnan kehittämisen lisäksi myös hienovaraisesti huomauttaa Suomen valtion päättäjiä merkittävästä vääryydestä kotimaisia pienpanimoita kohtaan. Panimoilla ei ole mahdollisuutta myydä omia tuoteittaan suoraan kuluttajille. Nykyisin suoraan panimolta tapahtuva myynti edellyttää erillisen elintarvikekioskin perustamista, mutta tuolloinkin vastaan asettuu 4,7:n alkoholitilavuusprosentin raja, jota vahvempia tuotteita ei ole mahdollista asettaa myyntiin. Myös elintarvikekioskin perustaminen panimolle saattaa alueellisesti olla todella hankalaa. On hienoa että viinin- ja sahdintuottajilla on mahdollisuus myydä käymisteitse valmistettuja tuotteitaan suoraan valmistuspaikalta tai jopa läheisiltä ostoskeskuksilta suoraan kuluttajille. Mutta on väärin että oluentekijät eivät saa vastaavanlaisia oikeuksia. EU järjestelmään vetoaminen ei tunnu uskottavalta. Kyseessähän on nimenomaan panimolta myynti, jolloin EU-järjestelmän tulisi turvata ulkomaalaisille panimoille oikeus perustaa Suomeen sivupanimo, josta myös he saisivat myydä omia tuotteitaan. Ei se tarkoita sitä että jos laki antaa myöten tuottajan oman myynnin valmistuspaikalta että sitä myytäisiin ruokakaupoissa.

Alkon tarjonta kotimaisissa tuotteissa on ehdottomasti parantunut viime vuosina ja siellä on tehty hienoa työtä jotta enemmissä määrin myös kotimaiset oluet ovat päässeet esille. Ongelma on varmasti jatkossakin että kaikki kotimaiset pienpanimo-oluet eivät yksinkertaisesti mahdu Alkon hyllyille. Papabeers pyrkii ennemminkin täydentämään Alkon tarjontaa kuin toimimaan Alkon kilpailijana. Tuotteet eivät tule olemaan samoja kuin Alkon vakiovalikoimassa olevat.

Ravintolat ja juomatukut ovat myös äärettömän tärkeitä pienpanimo-oluiden tarjoajia ja edistäjiä joten Papabeers pyrkii palvelemaan myös näitä tahoja.

Lisätietoja annamme s-postitse sekä puhelimitse. Myös mahdollisuus tapaamiseen on järjesteltävissä.

Papabeers OÜ
12610212

Tel: +358406679666
E-post: info.papabeers@gmail.com

----

Muualla verkossa:
Papabeers.com
Papabeers Facebook

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti