torstai 6. helmikuuta 2014

Alkon Pienpanimo-oluet 2014: Pyynikin Käsityöläispanimo Presidenttisahti


Näin alkaneen vuoden kunniaksi myös Alko herää hetkellisesti horroksestaan ja ojentaa valikoivan kätensä myös kotimaisten pienpanimoiden suuntaan – hyvin rajoitetusti ja rajallisesti kuten ylivaltaisen monopolin tapoihin kuuluu. Tänä vuonna valikoimiin antoi oman näytteensä kaikkiaan kolmetoista kotimaista toimijaa, joiden joukossa on pari valtion viinamonopolin ensikertalaistakin. Kävin heti maanantaina hakemassa koko revohkan parempaan talteen ja hyvän aikaa sitten olin päättänyt aloittaa oluisiin pureutumisen kotimaista oluen valmistusperinnettä kunnioittavasta Pyynikin Käsityöläispanimon Presidenttisahdista! Pyynikkihän muuten kuuluu vähän niin kuin puoliksi näihin Alkon ensikertalaisiin, sillä sen tuotteita on tähän saakka ollut tarjolla vain tilausvalikoiman puolella (Vahva Simo ja Isoportteri).

Sahti kylpee valossa...
Teemaan sopivasti Smetana-blogisti kirjoitteli tällä viikolla mielenkiintoisen, mieltä lämmittävää tunnelmaa hohkavan läpikäynnin perinteisen sahdin valmistuksesta vanhassa hirsisaunassa – suosittelen tutustumaan jo kuvien vuoksi! Sahdista olen jotain myös itsekin ehtinyt turisemaan Pihamaan tuotoksen yhteydessä… Pyynikin sahti kuitenkin poikkeaa perinteisemmistä lajinsa edustajista, sillä esikuviensa tavoin sen ei pitäisi olla läheskään niin ronkeli säilyvyytensä tahi olosuhteiden suhteen – toivoa sopii, sillä suurimmassa osassa Alkojahan kylmäkaapit ovat tuiki tuntematon kapistus tai sitten lastattu täyteen suurpanimoiden bulkkitölkkejä janoisten ”A-oluenystävien” houkuttelemiseksi. Panimolla on kuitenkin siintänyt kirkkaana (tai sanotaan nyt sahdin kohdalla, että sameana) mielessä tottuttua pidempään säilyvä sahtilajike, josta esimakua tarjoilikin viime kesän oluttapahtumissa tarjolla ollut Kataja 1.086-sahti. Soitellen sotaan ei suinkaan aiheen tiimoilta ole lähdetty, sillä apuna kehittelyssä ovat olleet mm. TAMKin biokemian opiskelijat ja kehitystyötä pelkästään ykspistenollakasikutosen kanssa tehtiin puolisen vuotta.

1.086:en sekä Presidenttisahdin säilyvyyden yhtenä salaisuutena onkin runsas katajalla pelaaminen sekä tavallisesta sahdista poiketen sen keittäminen (normaalistihan sahtia ei missään vaiheessa keitetetä, korkeintaan kiehautetaan) – myös joidenkin mielestä sahtiin kuulumatonta ainesosaa, eli humalaa on valmistuksessa käytetty sen säilyvyyttä parantavan voiman vuoksi. Luonnollisesti myös itse valmistusprosessiin on jouduttu paneutumaan paljon syvällisemmin ja taustatyöhön kuuluu niin vinkkien hakeminen real ale-maailmasta mutta myös Alkon myymälöiden lämpötilojen kartoitus – lienevätkö osakkaat sitten kiertäneet A-marketteja antureiden kanssa, sitä en tiedä. Joka tapauksessa helpolla sahti ei säilyväksi ole antautunut ja retki onkin ollut haastava. Tuomaksen pilke silmäkulmassaan toteaakin:  

Vaikuttimina ovat humalan ja katajan suuri määrä, brittiläisen real ale maailman vinkit, hapen poistaminen pullosta, proteiinien manipulointi ja varsin tarkasti suunniteltu käymisprosessi. Siinä se. Helppo homma.”

Ehkä parempi ja konstittomampi säilytettävyys tuo tämän jalon perinnejuoman takaisin kansan pariin – se on ollut myös panimon taka-ajatuksena kokeiluissa. Presidentillisen versio on 1.086:sta miedommin humaloitu, rukiisempi sekä enemmän perinteisempiin sahteihin verrattavissa oleva. Alkoihin päätyneet sahdit koostuvat kaikkiaan kuudesta eri valmistuserästä, joten pullokohtaisia eroja edelleen varsin elävällä tuotteella todennäköisesti ilmenee. Sahdin valmistuksen perinteet juontavat juurensa Tuomas Peren satakuntalaisesta sukuhaarasta, jossa sahti.websin tietojen mukaan ainakin isoäiti Aili Kulmala on ollut vahva tekijä tämän ikiaikaisen perinnejuoman valmistuksessa. Perinteet siis kunniaan uusin kujein – sahtejahan perinteisesti on niin monta kuin tekijäänsäkin. Itse otan uuden tulokkaan ilolla vastaan!

Pyynikin Käsityöläispanimo Presidenttisahti
Samea, rukiisen ruskea, rauhallisuutta uhkuva sahtijuoma joka ei suotta vaahtoa. Tuoksultaan alkuun varsin mieto, kuin aromit olisivat tiivistyneet juoman pintaa verhoavaksi, raskaaksi kerrokseksi, joka kuitenkin vapautuu hiljalleen. Päävärinä on mielenkiintoinen, imeltyneen kypsää banaania ja rukiista limppuisuutta yhdistelevä, hieman karamellistakin makeutta kätkevä tunnelma. Imeläksi tuoksu ei silti ylly, tuota tasoittavat mm. hiivainen mausteisuus sekä hieman kuivattava viljaisuus - jokseenkin hyvää tunkkaisuutta joukosta löytyy myös.

Mausta löytyy mukavasti myös katajaa sekä ohutta katkeronkin puraisua jälkimausta - sitä ei missään nimessä ole liikaa, hyvä niin! Banaanin tumma imelyys on muuttunut hedelmäisemmäksi, mutta samalla myös menettänyt jalansijaa kokonaisuudesta. Rukiin sävyttämä mallaspuoli on hitusen imeltynyt, tumman ruskea - se kaikuu katajan maustamana, sopivan hapakkana. Myös hiivan tukemaa pullataikinaista mausteisuutta löytyy katajapensaan suojista. Hiilihappoja ei käytännössä juurikaan ole, mutta tuntuma jää silti hieman kevyeksi, joskaan alkoholikaan ei missään vaiheessa maistu. Sopivasti purevan katajainen, sopivasti makea sahti, joka periaatteessa toimii ihan mallikkaasti... Tietyllä tapaa makua jäin kaipaamaan asteen verran lisää - komponentit ovat hyvin linjassa, mutta jäävät hieman tasaisuuden varjoon, aavistuksen varovaisiksi esiintulijoiksi. Tästä sahdista saa kuitenkin kiinni ja maku on hyvä, mikä lieneekin se pääasia!

Tuomio: Loppuunsa hyvin maistuva sahti, joka sisältää kaiken oleellisen nautinnon takaamiseksi. Omaan suuhun pyöreyttä olisi niin maussa kuin tuntumassakin olla enemmän, mutta suurempia murheita ei tuostakaan puolesta kannata ottaa. Suosittelen tutustumaan!

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti