lauantai 4. tammikuuta 2014

Kotiolut: Ukonmalja Kuuratursas Imperial Stout



Sain jo aiemmin syksyllä, tarkemmin sanottuna Hansakauppiaan valmistuspäivänä Ukonmaljan Tommilta pullollisen Kuuratursas-nimistä imperial stouttia testiin. Ehkä kaikista tyyleistä se eniten allekirjoittanutta puhutteleva oluttyyli kiehtoo aina, mutta päätin silti säästellä pulloa talvisempien kelien nautiskeluun. No talvea ei alkanut kuulumaan, mutta sain joulutervehdyksenä vielä toisen pullon, joten raaskin vihdoin korkata ensimmäisen. Kuuratursas kulki muuten nimellä Iku-Turso aina pullotukseen saakka – en sitten tiedä kasvoiko siitä pullossa Kuuratursas. No ei, blogissaan Tommi kertoo syyn pohjautuvan Ukonmaljan reseptiportfolioon, jossa jokaisella oluella ja oluen nimellä on tehtävänsä. Eli kuten olemme Ukonmaljan oluiden kohdalla tottuneet, löytyy myös Kuuratursaan takaa mielikuvien pohjalta muodostunut, mytologiaan pohjautuva tarinoiden verkko! Olut on laitettu tulille heinäkuun lopulla, jolloin valmistui saman aikaisesti myös toinen olut – Rahkoi Weizenbock, jonka niinikään otan jossain vaiheessa tarkasteluun. Ensimmäinen kerta muuten, kun Ukonmaljan verstaalla syntyi kaksi olutta kertatekemällä!

Tummaa on!
Mutta Kuuratursaan tarina… Kuten aiemminkin, on skandinaavisella mytologialla sormensa pelissä tämän mustaa arvoituksellisuutta uhkuvan oluen kohdalla – mutta tällä kertaa sieltä löytyy jotain muutakin. Nimenä Kuuratursas viittaa skandimytologian jääjättiläisiin, huurretursaisiin jotka polveutuivat Ymiristä, ensimmäisestä jättiläisestä. Tarinoissa ne olivat jatkuvassa sodassa jumalten kanssa… Kaikki sai alkunsa, kun Tommi alkoi suunnitella mielissään imperial stoutin hahmoa – tummuutta uhkuvan oluen ajattelu toi ajatuksiin tyynen, mustan, pian jäätyvän meren pinnan, joka öisessä maisemassa loi uhkaavaa tunnelmaa ympärilleen. Mielikuva kätki pinnan alle myös jotain piilevää – kenties jotain muinaista ja nukkuvaa. Jääjättiläisten ja mielikuvan yhteenliittymään sulautuu myös oivallisesti yhdysvaltalaiskirjailija H.P. Lovecraftin mytologiaa... lopulta ehkä jopa vahvemmin kuin pelkkä jääjättiläisten maailma konsanaan:

”Toisin sanoen, tässä tapauksessa kuuratursas-olentoon sekoittuu hyvin vahvasti Suuren Muinaisen, Cthulhun piirteitä ja ominaisuuksia. Kuuratursas on kenties viimeinen suurista muinaisista, maailman alun olennoista. Se uinuu kylmän, mustan, uhkaavan meren (kenties Itä- tai Jäämeren) pinnan alla, syövereissä. Sillä kenties on lonkeroita, se on muodoltaan valtava ja sen näkeminen tekisi katsojan hulluksi. Loppujen lopuksi tämä kuuratursas on ehkä enemmän velkaa Lovecraftille ja Cthulhu-mytologialle kuin skandinaavimytologialle – tosin eipä itse kuuratursaitakaan kovin tarkasti ole kuvattu.”

Tommi kertoo sanan kuuratursas luovan itsessään hänelle mielikuvan jostain brutaalimmasta – kuin armottoman, valtavan lonkeron läimäyksestä öiseen, kylmään merenpintaan. Sinällään tuo oli hauska kuulla, sillä itselleni sanan syvempi tarkoitus on täysin uusi, mutta sen kaiussa oli paljon samaa myös itseni mielessä. Mytologiaan en syvästi ole perehtynyt, mutta jostain syystä kuuratursas loi mieleen lähes pysähtyneen kuvan, jossa eräänlainen suuren valaan esiaste – ikuisuutta henkivä, valtavan kokoinen ja rauhaisa eläin lipuu ilman halki hennon kuun valon kajastamalla, pimeällä yötaivaalla, joitain metrejä sysimustan, tyynen merenpinnan yläpuolella hetkeä ennen paiskautumista takaisin syvyyksiin… Liikettä tuskin näkee, näky on eräällä tapaa maalausmainen – kuulas ilma on varmasti pakkasen puolella eikä mistään kuulu mitään. Ainoastaan taianomainen tunnelma luo enteilevästi humisevaa, kalskeaa väreilyä näkymään… Jotain mystistä tuossa mielikuvassa kieltämättä on ja se kummunnee osittain myös oluen tyylilajista, jonka miellän talven pimeimpään aikaan sopivaksi nautiskelujuomaksi. Imperial stoutin seurassa on hyvä syventyä hiipuvan takan kajastuksessa tarkkailemaan ikkunasta hennosti kuun valossa kylpevää talvimetsää – hiljentymään ajatuksiinsa ja seikkailemaan mielissään lumisessa maisemassa ja sen tarjoamassa hiljaisuudessa…

Kuuratursas ei päässyt aivan aiotunlaiseen vahvuuteen mäskäystehokkuuden jäädessä hieman vajaaksi. Noin kahdeksan ja puoli prosenttinen talviherkku on katkeroitu Columbuksella ja sen aromipuolelta löytyy sekä Centennialia että Amarilloa – lisäksi se on kuivahumaloitu Cascadella. Itse tekijä ei sanojensa mukaan ole täysin tyytyväinen teokseen, sillä kuuleman mukaan imperial-etuliitteen vaatima jyhkeys jää hieman puuttumaan – alkuperäinen mielikuva ei täyttynyt… Mutta olen aiemminkin todennut Tommin olevan liian kriittinen omille oluilleen, nostetaan nyt esimerkiksi vaikkapa loppukesästä nautittu, herkullinen Atrain IPA! Mutta nyt päästetään Kuuratursas kahleistaan...

Ukonmalja Kuuratursas Imperial Stout
Lähes musta, todella runsasta, kauniin tumman ruskeaa vaahtoa muodostava olut. Tuoksu kulkee Ukonmaljan tyyliin hieman yllättäenkin humalapainotteisesti – jenkkeihin ollaan vahvasti kallellaan. Sitruksista mäntymetsää, joka on tuoretta, pisteliään runsasta ja hyvällä tapaa keventävääkin. Alta löytyy runsaan paahteista maltaisuutta, jossa on joukossa myös kulmikasta tumman suklaan makeutta. Runsas, todella miellyttävä ja paljolti lupaileva avaus! Mutta makuhan se vasta hivelee… Humalapainotteisesti kulkee tämäkin polku ja se on viitoitettu sitruspuin ja päällystetty pihkaisin männyn oksin. Ei liian purevaa, muttei liian lempeää – tuoretta, nipistävää ja sopivasti potkivaa. Parhaimmillaan luonnollisesti jälkimaussa. Entä muutoin sitten? Paahde ei ole totutun runsasta, mutta siitä löytyy mukavan pinttynyttä tiiviyttä mutta myös tahmaavaa limppuista makeuttakin. Tumma suklaa hieman piilottelee, mutta löytyy sopivasti makumaailman aukkoja tukkimasta. Jälkimaussa on muuten jossain määrin black IPAmainen kaiku – ei huono juttu ollenkaan. Suutuntuma ehkä jää odotuttamaan jonkin verran, muttei loppuunsa suuremmin anna aihetta valituksiin. Atlantin taakse kumartava imperial stout, joka näin tuoreeltaan on miellyttävän… no, tuore. Kypsytys ei tätä varmasti turmele, veikkaisin päinvastoin. Jotenkin  tulee Siperia mieleen, mikä tarkoittanee, että nämä pitääkin ottaa rinnakkain testiin pienen kypsyttelyn jälkeen… Laatutyötä Ukonmaljalta jälleen kerran!

Pisteet:  
  • Tuoksu 8
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 9
  • Suutuntuma 3
  • Yleiskuva 15
Yhteensä 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti