maanantai 7. lokakuuta 2013

Young's Double Chocolate Stout


Intouduin pitkästä aikaa valmistamaan herkullisen suklaakakun, jonka yhtenä raaka-aineena on yllä olevassa otsikossakin seikkaileva brittiläinen suklaastout. Koska resepti kertoo kakkuun tarvittavan vain puolet pullon sisällöstä, voitiin toisella puolikkaalla voidella leipuria ja tehdä siinä sivussa myös tarkempi analyysi oluen saloista… 


Suklaata tästä oluesta löytyy niin suklaamaltaiden kuin myös aidon tumman suklaan ja suklaaesanssin muodossa. Viimeinen särähtää hieman korvaan – oli kyse sitten oluesta tai muusta elintarvikkeesta. Young's Double Chocolate Stout on tosiaan nykyisin Wells & Youngs-nimellä toimivan fuusiopanimon tuotoksia. Alkujaan olut kuului vuonna 1831 perustetun – tai ehkä pikemminkin The Ram-panimon korvanneen – Youngs & Co.:n valikoimiin, eikä vuoden 2006 yhteenliittymä Charles Wellsin panimon kanssa nimeä saati brändiä onneksi muuttanut. Kahden perinteikkään panimon (Wells perustettu 1876) liitosta syntyi muuten Britannian suurin perheomisteinen panimo. Viisi vuotta myöhemmin (2011) Charles Wells osti Young & Co.:n osuuden osakkeista ja näin ollen hallinnoi nykyisin koko panimon toimintaa.

Young's Double Chocolate Stout
Todella tumma, kevyen rusehtavaa vaahtoa melko kouhuvasti muodostava suklaa-stout. Tuoksultaan hieman kaksijakoinen. Toisaalta tumma ja kahvisiakin piirteitä paahteisuudessaan saava maltaisuus sekä hienoinen lakritsisuus toimivat ihan kivasti yhdessä – toisaalta sinänsä miellyttävä kaakaojauheinen suklaisuus hieman kumisee esanssista värinää, ei pahasti mutta riittävästi. Maussa sama linja jatkuu. Paahteinen maltaisuus, kahvinen ja kevyen laktoosinen happamuus ovat ihan kivoja elementtejä, mutta taloussuklaan aromikkuus vesittää tunnelmaa ikävästi. Ehkä eniten kokonaisuutta jäytää perusteiltaan miellättävänkin suklaisen, tumman ja paahteisen makumaailman takana piilevä ohuus, joka vaikuttaa makukokemuksen lisäksi myös suutuntuman puolella. Suklaa tosiaan antaa oman mausteensa tähän soppaan, mutta sataprosenttisesti se ei missään nimessä onnistu miellyttämään. En oikein tiedä… ihan mukava ja sinällään OK olut, muttei juurikaan sen enempää.

Pisteet: 32/50
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti