lauantai 13. heinäkuuta 2013

Rousal Ale

  • Tyyli: American Pale Ale
  • Alk.%: 5,7
  • Panimo: Rousal Brygghus, Rosala, Suomi

Käväisinpä viikonlopun lähestyessä Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa valtion alkoholimonopolin myymälässä ja ilahduin positiivisesti. Hyllyssä nimittäin komeili maamme pienimmäksikin panimoksi kutsutun saariston helmen, Rousal Brygghusin Ale-olut. Kyseinen oluthan kuuluu Alkon tilausvalikoimaan, eli periaatteessa olutta halutessaan olisi sitä tilattava (tässä tapauksessa) ns. ”lavallinen” eli 24-pulloa. Onneksi jotkin myymälät suhtautuvat tilausvalikoiman tuotteisiin suopeammin ja ottavat niitä omaan hyllyynsä myytäväksi. Alussa mainitsemani liike on yksi näistä, joista tämänkaltaisia mukavia yllätyksiä kannattaa aika ajoin etsiä.
Lisää kuvateksti
Joka tapauksessa Rousal Ale täydentää kattaukseni panimon tuotteista, sillä kaksi muuta (Pils ja Bock) on tullut jo maistettua. Näistä etenkin Pils maistui todella hyvin, joten mielenkiinnolla odotan mitä Alen kohdalla tuleman pitää. Jostain olin saanut päähäni, että tässä mentäisiin enemmänkin Belgian suuntaan, mutta tarkempi tarkastelu paljastaakin kyseessä olevan American Pale Ale eli APA – ihan kivalla katkero kattauksella vieläpä varustettuna (51,4 EBU). Ei siinä mitään, näitähän juo kesäaikaan oikeinkin mielellään. Pilssin tapaan Alen raaka-aineista löytyy sokeri, jota parhaan veikkauksen mukaan käytetään tässä tapauksessa pulloissa tapahtuvaan jälkikäymiseen. Suodattamattomuus piristää aina mieltä, siksipä odotukset ovat varovaisen odottavat. Paras tapa seurata itselleni hieman mystiseksikin jääneen panimon touhuja lienee omistajan Patrik Laineen Twitter-tili tai panimon Facebook-sivu. Toisen kotimaisen hallitseminen helpottaa kärryillä pysymistä huomattavasti. Pils-arvion yhteydestä löytyy myös muuta näppärää tieto liittyen Rosalaan ja Kemiönsaareen – käy kurkkaamassa mikäli kesälomalla saaristoon mielit.

Rousal Ale
Osaapas olla kaunis olut. Valkea vaahtopää pyyhkii runsaana lasin reunoja, alta löytyy aprikoosin keltainen, samea ja tasaisena asettuva olut. Tuoksu ei ole lainkaan hassumpi. Tuoretta, greippistä humalan puraisua, yrttejä ja makeahkoa kukkaisuutta. Vaaleaa, hieman toffeista maltaisuutta, tuoreenpuoleista hedelmää – kevyen rapsakka, hieman kuiva, makeus hyvin tasapainossa eli ei jyllää liikoja.

Makumaailma on tuoksua rapsakampi, sillä tuo tuore, greippinen humalointi on terävöitynyt saaden hieman mäntyisiäkin piirteitä. Mallaspuoli on menettänyt makeuttaan, samoin hedelmäisyyttä on ohuemmalti. Yrttinen, hieman kukkaisa vivahde lienee peräisin hiivan puolelta, toimii oikein hyvin. Maun loppuvaiheilla tuo maltaan karamellinen piirre nousee arvoon arvaamattomaan tasapainottaen oluen hienoksi kokonaisuudeksi. Jälkimaku keskirunsas, suht pitkä ja greippisen katkera. Suutuntumaltaan miellyttävän rungokas, sopivasti jämäkkyyttä ja makua.

Selvästi keskitason APAa laadukkaampi, oikeinkin makoisa tuotos saaristomme pienimmältä panimolta. Tyylikäs, laadukas ja tasapainoinen nautinto – nostan peukkua panimon suuntaan, tämä osui pilssin tapaan oikein hyvin. Suosittelen.

Pisteet: 36/50

2 kommenttia:

  1. Onkos toi lasi muuten sattumoisin näitä Alkon Ale-olutlaseja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tere,

      olet aivan oikeassa - lasi on tosiaan Alkon valikoimista. Osoittautunut oikeinkin hyväksi lasipariksi, jota tuppaan käyttämään nautiskeluun mikäli rajallisesta lasivalikoimastani ei muutoin sopivaa löydy, eli melko usein. Hyvin ovat palvelleet eikä kulumisen merkkejä juurikaan ole ilmennyt.

      Poista