sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Siideriarvio: Alahovin maitokauppavahvuinen kuiva kaksikko


Alahovin Paratiisi Puolikuiva Omenasiideri
  • Tyyli: Siideri
  • Alk.%: 4,7
  • Valmistaja: Alahovin Viinitila, Kuopio, Suomi
  • Saatavuus: Valikoidut ruokakaupat ja ST1-huoltamot Pohjois-Savon alueella (tieto 7/2013)
Alahovin Paratiisi Rutikuiva Omenasiideri
  • Tyyli: Siideri
  • Alk.%: 4,7
  • Valmistaja: Alahovin Viinitila, Kuopio, Suomi
  • Saatavuus: Valikoidut ruokakaupat ja ST1-huoltamot Pohjois-Savon alueella (tieto 7/2013)
Alahovin kaksikko
Kuopion reissulta mukaani tarttui kaksi paikallisen Alahovin viinitilan maitokauppavahvuista omenasiideriä. Siiderit eivät tosiaan ole sitä ominta alaani, mutta mielenkiintoa etenkin kuivempien, ns. aidompien yksilöiden testailuun löytyy. Keväällähän kokeilin siipiäni siidereiden arvioinnissa ja kävikin ilmi ettei tuo aivan olut-pohjalta luonnistukaan. Mutta eipä tuo mitään, haasteita pitää olla. Tällä kertaa testissä siis kaksi siideriä, joten pientä vertailua on samalla luvassa.

Vuonna 1995 ovensa avannut Alahovin viinitila sijaitsee Kuopion Vaajasalossa, saaren länsirannalla josta on käytännössä näköyhteys Kuopion satamaan saakka. Vaikka viinitila sijaitsee vain muutaman kivenheiton päässä Kuopion kantakaupungista, vaatii maitse paikalle pääseminen suhteellisen pitkän kiertoajelun – toisaalta bonuksena tuossa vaivannäössä on vanha kunnon lossi-yhteys Vaajasalosta ”mantereelle”. Kesäisin helpoin tapa tilalla vierailuun lienee Kuopion satamasta viinitilalle kulkevat sisävesiristeilyt, joiden joukossa kulkee ihan viiniin liittyviä teemaristeilyjä. Alahovihan on muuten Suomen ensimmäinen viinitila. Tilan tarjoamiin virikkeisiin löytyy vastaus tilan internet-sivuilta:

” Meillä voit tutustua viininvalmistukseen, herkutella ravintolan antimilla, maistella tilan tuotteita ja ostaa viinipullon vaikka matkamuistoksi. Tilan viinitupa ravintolapalveluineen toimii myös juhla-, koulutus- ja kokouspaikkana. Viinituvan tämän kesän näyttelyssä Maija Koposen maalauksia, grafiikkaa ja keramiikkaa.”


Perheen pienimille löytyy ihmeteltävää kotieläinpihan muodossa…

Mutta tilasta ehkä lisää joskus myöhemmin, mikäli kesän aikana tuollakin ehtisi vierailemaan. Viinien lisäksi tila valmistaa myös siidereitä (ja huhun mukaan nykyisin myös pieniä eriä olutta?), joista ravintolavahvuinen omenasiideri onkin tuttu tuote Kuopion olutravintoloiden valikoimista. Maitokauppavalikoimiin siideriä onkin valmistettu kolmea kevyempää versiota, joista kaksi yhytin paikallisesta (siis kuopiolaisesta) S-Marketista. Etiketit näissä tuotteissa ovat identtiset ja oikeastaan vasta pikkupräntin tiiraaminen pullon kyljestä paljastaa tuotteiden eron. Rutikuivan omenasiiderin tunnistaa mustasta korkista ja mustasta Paratiisi-tekstistä, Puolikuivassa vastaavien väri on vihreä. Paratiisi-siiderit saavat nimensä niiden valmistukseen käytetyistä Paratiisi-lajikkeen omenoista. Valikoimaan kuuluisi vielä Makeakin Paratiisi, mutta tuota en hyllystä löytänyt – ei se mitään, makeat eivät oikein itselleni maistukaan. Hieman osviittaa tämän kolmikon eroista saa jo niiden sokeripitoisuudesta:
  • Rutikuiva 2 g/l.
  • Puolikuiva 29 g/l.
  • Makea siideri 98 g/l.
Eli maallikon silmin makeudessa näyttäisi olevan ihan selkeitä eroja. Sehän selviää vain maistamalla, Alahovin kuivempi kaksikko, olkaa hyvät:

Molemmat ovat väriltään todella vaaleita, oikeastaan kuplivaa valkoviiniä muistuttavia kirkkaita siidereitä. Puolikuivan version pinnalle muodostuu ohut, valkea vaahtokerros joka hupenee melko nopeasti lasin reunoja kiertäväksi pitsin tapaiseksi renkulaksi. Rutikuiva taas on alusta loppuun kirkaspintainen, vaahdoton.

Alahovin Paratiisi Rutikuiva Omenasiideri
Makuun tutustuminen aloitetaan Rutikuivasta. Alkuun melko kirpakka, tuoretta vihreää omenaa ja runsaalla kupla-arsenaalilla suuhun vyöryvää tavaraa. Omenainen happamuus ja melko terävät, pienikuplaiset mutta runsaat hiilihapot kutittavat kieltä samalla kuivattean suun todella tehokkaasti. Aika kuiva, tuore, vihreän omenainen ja pirteä. Paljon yhtäläistä kuivan valkoviinin kanssa tunnelman suhteen. Makeutta ei ole käytännössä lainkaan, mutta enpä tuota tähän kaipaisikaan. Tuntumaltaan kevyt kesäsiideri räväkällä esiintulolla. Hieman yksioikoinen mutta tällä kertaa ihan toimiva paketti. Rungon ohuus ja suodattaminen varmasti leikkaavat olennaisen osan makuisuudesta ja etenkin syvyydestä, mutta lain kiemurat huomioiden ihan hyvin onnistunut.

Alahovin Paratiisi Puolikuiva Omenasiideri
Sitten puolikuivan kimppuun. Vihreää, kypsää omenaa josta pursuaa luontaista makeaa happamuutta, joka on oikeastaan ihan kivasti tasapainossa. Hiilihapot ovat melko runsaat, mutta huomattavasti Rutikuivaa suurempi kuplaiset ja näin ollen pehmeämmät. Kieltä hellivää kuplintaa, hedelmäistä makeutta omenasta, kevyttä valkoviinimäistä happamuutta ja maanläheistä puumaisuutta. Makuisuus keskirunsasta, loppumakuun makeaan päin taittuvaa. Loppuvaiheilla makeuden kanssa ollaan jo imelän rajamailla, mutta mainittu happamuus onneksi leikkaa ylimääräistä pois.

Puolikuiva vei tämän erän ”pyöreydellään”. Rutikuivan yleisilme oli hieman liian raaka, jopa kolkko ja suoraviivainen. Ripaus syvyyttä peliin ja tilanne olisi toinen, makeutta tähän en jäänyt kaipaamaan. Ehkä hieman liikaa etsin lambicin piirteitä, sillä jotain samaa tästä löytyi. Rutikuiva oli kaksikosta se piristävämpi, vaikkei ehkä janojuomaksi sovellukaan.

Puolikuivan pehmeämpi olemus, pyöreys siis ratkaisi kisan, mutta täysin puhtaita papereita tämäkään ei saa. Kumppaniaan runsaampi maku toimii oivallisesti, mutta makeus hieman löi loppupäässä yli – vain aavistuksen mutta riittävästi. Kaiken kaikkiaan näppärä maitokauppakaksikko, jonka pakkauskoko (0,25l) saa tältä suunnalta kiitosta.

Pisteet:
  • Alahovin Paratiisi Rutikuiva Omenasiideri: 8-/10
  • Alahovin Paratiisi Puolikuiva Omenasiideri: 8+/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti