sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Palokka Savuhumala


Perjantaina kirjoittelinkin hieman tuosta tuoreimman Palokka-oluen julkaisusta ja alueen olutmenosta muutenkin. Lauantaina pääsin sitten itsekin oluen makuun ja lopputulos on tässä. Palokka-oluethan ovat nousseet Jyväskylässä melko suureksi jutuksi, mikä on ehdottoman positiivinen asia. Kaupungin olutkulttuuri elää uutta aikakautta ja valmistautuu innolla myös Hiisi-panimon tuomaan kasvojen kohotukseen. Uuden paikallisoluen lanseeraaminen poiki myös omakohtaisesti ennen näkemättömän tilanteen. Yleensähän homma pääkaupunkiseudulla asustavien kavereiden kanssa toimii niin, että minä pistän listaa sinnepäin, mitä Arkadiasta tänne voisi tuoda mukanaan. Tällä kertaa osat vaihtuivat ja ostoskärryyn napsahti myös kesäretkiä kotiseudulle tekevien ”stadialaisten” tilaamia pulloja. Kassojen läheisyydessä piti vielä paikallinen kaveri ”käännyttää” uusinta kierrokselle oluthyllyjen väliin, kun oikeaa etikettiä ei ostosten joukosta löytynyt.   

Paikallinen ylpeys!
Ei lisättävää...
Kyseessähän on siis neljäs Palokka-olut. Edellisestä onkin kulunut jo yli neljä kuukautta – joten onhan tässä ehditty jo odottelemaan. Oluen tyylistä järjestettiin nettiäänestys ja voiton vei niukasti ”runsaammin humaloitu” Palokka. Toiseksi äänestyksessä tuli vehnäinen versio, joka myös omaan korvaan kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. Oman ääneni tosin annoin tälle voittaneelle vaihtoehdolle, joten olin hyvin ”kansan hermolla”. Aiemmasta porter-linjasta poiketen nyt lasiin kaatuu pale ale-pohjainen savuolut, jossa huhujen mukaan savuisuus ei näyttele niin suurta roolia makukirjossa, mutta aito ”palokkalaisuus” on silti löydettävissä tästä kesäisemmästäkin oluesta. Tuosta luvatusta runsaammasta humaloinnista pitävät huolen katkerohumalana käytetty amerikkalainen Chinook ja aromipuolen hoitava saksalainen First Gold. Yltiöpäistä hedelmäkeittoa ei siis olla lähdetty hakemaan ja tämä varmasti sopiikin paikallisolut-teemaan sekä savumaltaiden käyttöön mainiosti. Savuhumalaksi ristitty uutuus on tällä kertaa pantu yhteistyössä Malmgårdin Panimon kanssa, joten pullokokokin on noussut kolmanneslitraisesta puolikkaaseen – samalla litrahinta putosi n. 30% aiemmasta. Myös Hiisi panimon porukka oli mukana juonimassa tätä uutuus tuotetta eli oluen taustalta löytyy myös tuttuja kasvoja. Hiitolan Tatuhan toimi aiempien Palokkien aikaan Stadin Panimolla, mutta ryhtyi yhdessä Silajärven Mikan kanssa Panimoyhtiö Hiisin peräsimeen. Ensimmäinen erä Pernajasta noudettiin torstaina ja se jaettiin Palokan Citymarketin lisäksi myös Harry’sin ja Vihreän Haltiattaren hanoihin. Kysyntää olisi kuulemma ollut laajemmaltikin, mutta rajoitettu saatavuus on estänyt laajemman levikin.

Kesäistä Palokkaa takapihan biergartenissa...
Mainittakoon vielä, että oluen viime hetkillä otin suoran puheyhteyden Palokan panimo-osastoon. Keskustellessamme tästä nimenomaisesta tuotteesta kuvailimme maun tiettyjä ominaisuuksia varsin erityyppisin sanan kääntein, mutta hetken pohdinnan jälkeen totesimme puhuvamme täysin samoista asioista – makujen yhdistyminen vain sai aikaan molemmilla erilaisen mielleyhtymän. Tätä takapihan biergartenissa hetken mietittyäni totesin itsekseni juuri tämän olevan yksi oluenmaistelun hienouksia – sekä mielenkiintoisen oluen vahvuuksia. Lisäksi sain vinkin käydä maistamassa samaa tavaraa hanasta, sillä tuossa tuo savukin kuulemma pääsee hieman paremmin irti. Katsotaan, josko tässä vielä ehtisi, mielenkiintoistahan tuota olisi verratakin! Mutta ensin tämä pulloversio...

Palokka Savuhumala
Kullankeltainen, kirkas ja kohtalaisesti vaahtoava savuolut, joka kuplii kesäisellä ilolla. Tuoksu on alussa melko mietoa, jossa savuisuus esiintyy suhteellisen hentoisena elementtinä nostaen hiljalleen profiiliaan. Mäntyiset katkerot ovat parhaiten esillä oikeastaan koko ajan, kietoutuen hiljalleen yhteen tuon hennomman savuisuuden kanssa lopulta jopa raakaa greippiä muistuttavaksi aromien verhoksi. Taustalta löytyy hentoista mausteisuutta, ripaus hedelmäisyyteen kääntyvää makeutta ja raikastavaa villiyrttisyyttä. Kevyt, miellyttävä ja varsin toimiva.

Mausta täytyy heti alkuun todeta, että se tuntuu elävän läpi nautiskelun. Kyse on lähinnä pienistä nyansseista, mutta tuo saattaa tuottaa hienoisia vaikeuksia havainnoida kirjoa täysin eksaktilla tasolla. Pidän tuosta piirteestä, sillä se jättää paljon tilaa kunkin omille mielikuville ja mielenyhtymille. Tuoksun tavoin myös maussa savu on alkuun varsin piilossa, mutta heräilee pikku hiljaa. Yltiöpäistä se ei missään vaiheessa silti ole, mutta luo etenkin maun jälkipuoliskolla mäntyisen katkeruuden kanssa melko vahvankin ”purevan” tunnelman, joka saa hieman tuoksustakin tuttuja greippisen happamia piirteitä. Kun tähän lisätään vielä tuo kevyenlainen ja raikastava yrttisyys ja odotellaan tovi, alkaa löytyä myös puumaisia piirteitä saavaa katkeruutta. Mallasrungosta voi poimia myös kantavaa makeutta maun alkuvaiheilta.

Kokonaisuuten oikeastaan todella helposti nautittava olut, joka hieman kuin varkain yllättää makuisuudellaan. Etenkin loppuvaiheilla katkerot potkivat kieltämättä melko jykevästikin, johtuen varmastikin tuosta savun tukevasta voimasta. Hieno, keksiliääksikin haukkumani ja todella toimiva yhdistelmä. Erittäin onnistunut palokkalainen. Mielestäni hyvä valinta ”kesä-Palokan” tyylilajiksi ja hienoa työtä panimoilta, jotka lähtivät toteuttamaan vallitsevasta ”jenkkitrendistä” poikkeavaa, rehellisempää linjaa. Eräällä tapaa hyvin Suomen kesään sopiva makumaailma, sehän on nääs mielikuvista kiinni. Kutkuttava makunautinto, josta irtoaa paljon pähkäiltävää. Hae ihmeessä pois ennen kuin loppuu!!
 
Pisteet: 36/50



2 kommenttia:

  1. Savuhumala oli ensimmäinen Palokka, johon pääsin tutustumaan vaikka jyväskyläinen nykyään olenkin. Odotukset oli tietenkin korkealla, sillä aikaisemmista olen kuullut lähes poikkeuksetta hyvää ja reilusti humalaloidut oluet ovat yleensä oman suuni mukaisia - etenkin kesäaikaan.

    Savuhumala ei valitettavasti vastannut odotuksiani. Suurin pettymys oli humalan vaatimatton läsnäolo maussa. Tämä olisi aivan hyväksyttävää, jos olutta ei myytäisi reilusti humaloituna. Mutta kun kyseessä on tuottajan näkemys "runsaammin humaloidusta oluesta", niin on pakko kyseenalaistaa nettikyselyiden merkitys.

    Kokonaisuutena olut on ihan mukiinmenevä ja paljon kiitosta saa se, että savu ei peitä oluen makua alleen - kun monissa savuoluissa on ollut tapana. Savuhumalassa kokonaisuus on tasapainoinen ja jopa raikas, mainiosti kesähelteille sopiva hieman eksoottisempi tuote.

    Tulen tulevaisuudessakin kokeilemaan Palokan tuotteita. Aion kuitenkin jatkossa suhtautua vähän skeptisemmin panimon olutkuvailuihin.

    Arvosana: 2/5 (johon lisäisin heti puolitoista pistettä, mikäli olutta myytäisiin itsenään - kesäisenä savuoluena)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys,

      ymmärrän kyllä, mikäli Savuhumala ei ehkä täytä (luvalla sanoen) tiettyyn voimakkuuteen tottuneen HopHeadin odotuksia runsaammin humaloidusta oluesta. Eihän tuossa toki nykytrendin jenkkityylisten humalapommien tasolla katkeroissa liikuttu, mutta mielestäni etenkin katkeropuolelta löytyi puristusta ihan mukavasti - riittävän paljon, muttei liikaa tasapainon kustannuksella.

      Oikeastaan itse koin lupauksen vahvemmin humaloidusta Palokasta täyttyneen - olihan se selkeästi aiempia paikallisoluita humaloidumpi tuotos. Samalla se oli myös huomattavasti maitokauppojen perusvalikoimaa katkerampi.

      Katkeropommia ja aromihumalan hekumaa haettaessa ei ehkä muutoinkaan kannata tähyillä tämän vahvuusluokan tuotoksia, helposti saa käsiinsä humalamehua ja/tai vähintään kohtalaisen pettymyksen. Tuohon muottiin laitettuna mielestäni monin puolin onnistunut olut, eikä vähiten humaloinnin osalta josta löytyi mielestäni mukavasti monipuolisuutta. Ja kun puhutaan "yleiseen myyntiin" tarkoitetusta paikallisoluesta, oli tästä kuitenkin rohkeasti uskallettu tehdä oikeasti makuisa olut. Tätä arvostan.

      Mukava kuitenkin kuulla, ettei olut muutoin mielestäsi huono ollut, ennakko-odotukset vain ilmeisesti jäivät humaloinnin voimakkuuden suhteen täyttymättä(?) Seuraava Palokka kuulemma kolkuttelee jo ovien takana, savuista vehnäolutta ilmeisesti olisi seuraavaksi tarjolla. Toivotaan, että se täyttäisi odotuksesi paremmin - kannattaahan tuo ainakin testata, sillä jyväskyläläisinä olemme etuoikeutettuja oman paikallisoluen olemassaolosta ;) Savuinen vehnäolut aikoinaan itselleni se silmien avaaja vehnän maailmaan, siksipä odotan tuota uutuutta mielenkiinolla.

      Kippis!

      Poista