tiistai 23. huhtikuuta 2013

Harju Pale Ale


Nopeasti se aika vain kuluu. Siitä on jo reilu vuosi, kun Jyväskylä sai käytännössä kolmannen vakavasti otettavan olutravintolansa. Tiilitalon ”peliluolan” paikalle Kävelykadun varteen avattiin laajan valikoiman, varsin tyylikkäästi toteutettu ”britti-pubi” – Harry’s. Ravintolan taustalta löytyy kolmikko Marko Hölttä, Tuomas Vuorinen sekä entinen ralliautoilija Harri Rovanperä, joka luovutti ravintolalle myös nimensä. Laadukasta britti-pub tunnelmaa on haettu mm. sisustuksella, joka on kansainvälisesti arvostetun sisustus- ja arkkitehtitoimisto Andy Thornton Ltd.:n käsialaa. Kuten sanottua, olutvalikoima on ilahduttavan laaja, niin pullojen kuin vaihtuvien hanojenkin puolesta, lisäksi hintataso on maltillinen vaikka arvokkaampiakin herkkupaloja löytyy. Paikan päällä onkin usein tarjolla erikoiseriä, kuten esimerkiksi alueella villinneen Palokka-olutperheen ravintolaversioita, lisäksi Harry’sissa on kaupungin ainoa Real ale-hana. Eilisellä visiitillä panin merkille pullorivistössä kahden muotipanimon BrewDogin ja Mikkellerin vahvan edustuksen, lisäksi kaapeista löytyi tuttuun tapaan paljon mielenkiintoisia tuttavuuksia.

Harry's talvi-iltana
(kuva. Harry'sin Facebook)
Harry’s onkin paikallisille oiva näyteikkuna oluiden maailmaan, niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin oluiden osalta. Harmillisen harvoin paikalle tulee eksyttyä, sillä uutta ja mielenkiintoista maisteltavaa löytyisi (ainakin itselleni) jatkuvasti. Lisäksi paikan päältä saa huikeaa ja ystävällistä palvelua eikä hyvin toteutetusta pubitunnelmaisesta ympäristöstäkään valittamista löydy. Peräkabinetin nahkatuolit houkuttelevat venyttämään nautiskeluhetkiä – ja mikäpäs siinä istuskellessa. Paikan ainoa miinuspuoli lieneekin auringon katoaminen terassialueelta jo loppuiltapäivästä, mutta eipä tuo kesäkeleillä kynnyskysymykseksi nouse. Keskeinen sijainti takaa, että porukkaa riittää, viikonloppuiltaisin omaan makuuni hieman liiaksikin asti. Mutta niin, se olut…

Hämyinen kuva hanalätkästä...
Harry’s tosiaan vietti viikonloppuna (19.-21.4.13) 1-vuotis syntymäpäiviään ja oli sen kunniaksi teettänyt Malmgårdin panimolla ”Jyväskylän näköistä olutta”. Nimeksi valikoitui kaupunkikuvaa yhdessä luonnonkauniin Jyväsjärven kanssa hallitseva Harju. Harju Pale Ale on mielenkiintoinen sekoitus brittityylistä ale-olutta ja jenkkihumalointia, joten pitihän tuota päästä maistamaan. Infolappusen mukaan raaka-aineista löytyy wiener-, pilsner-, dark ale- ja karamellimaltaita ja humalina on käytetty Columbus-, Summit- ja Cascade-lajikkeita. Katkeroita löytyy kivasti 45 EBU-yksikön verran. Hieno panostus juhlan kunniaksi, tästä voisivat muutkin ottaa mallia.

Harju Pale Ale
Punertavan oranssi, hieman ruskehtava olut, jossa ihan kaunis, tiivis ja vaalea vaahtopää. Maultaan melko runsas, jostain syystä odotin tasapaksumpaa, ”varman päälle” pelattua tuotetta. Maku on alkuvaiheiltaan varsin mieto, tässä hennon karamellinen, vaalea ja keksimäinen mallas on parhaiten esillä. Keskivaiheilla on myös nopeahko siivu hedelmäistä ja kukkaista makeutta sekä kuivahkoa pähkinää. Pöydän korjaa kuitenkin maun viimeisellä kolmanneksella nopeasti voimistuva greippisen hapan ja puumaisen kuiva humalointi, jossa on myös tuoreen mäntyistä pisteliäisyyttä joukossa. Jälkimaku pitkä ja todella greippisen katkera, varsin kuiva – ehkä jopa kuivempikin. Tuntumaltaan hiukan ohut ja se luokin vahvan, melko kuivan ja happaman katkeran tunnelman kanssa mielikuvan humalamehusta – ei hälyttävän vahvasti kuitenkaan. Tietynlainen nahkeus pelastaa paljon.

Maantieteellisiin lähtökohtiin nähden ilahduttavan rohkea veto tehdä näinkin tuhdisti humaloitu, vahvamakuinen ”talon olut”. Tästä erityistä kiitosta ravintolan suuntaan, hienoa yhteistyötä Malmgårdin kanssa. Tavara on laadukasta – aivan kuten Pernajan suunnalta on tapana odottaakin. Positiivinen yllätys, silti pakko sanoa, että kyllä Proto #1 oli enemmän minun mieleen. Suosittelen kuitenkin maistamaan, varsin hauska sekoitus britti-tunnelmaa ja jenkkihumalointia.

Pisteet: 34/50
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti