tiistai 19. maaliskuuta 2013

Panimo-asiaa ja uutuuksia!


Uutta alkoholilakia puuhataan kabineteissa ja keskustelu asian ympärillä on vellonut tasaisen voimakkaana. Terveystalebanit ajavat maahamme kieltolakia, kukkahatturintama haluaa laimentaa ”keskioluen” ja ministerit ihmettelevät ”miksi oluen muka pitäisi maistua hyvältä?”. Tällä hetkellä oluen ystävät seuraavat tilanteen kehittymistä kainalot märkinä, peläten pahinta, toivoen edes kompromissia.

Mutta yhdellä rintamalla ei ole jääty surkuttelemaan! Se on ehkä se kaikkein tärkein rintama, nimittäin oluen tuottajat, panimot. Kevät on jo näyttänyt tulemisen merkkejä, ainakin aurinkoa on vihdoin saatu Suomen maahan eikä se pääsiäinenkään niin kaukana enää ole. Talven pimeydessä panimoväki on jatkanut tuotekehittelyään välittämättä päättäjien puuhastelusta ja viime viikkoina onkin uutuuksia sekä uutisia virinnyt runsaasti. Etenkin maitokauppavahvuisia (alle 4,7%) oluita on tulossa hyvä liuta markkinoille. Tuossa jokin aika sitten kirjoittelin mutuilua olutmaailman menosta, tämä onkin hyvää ja onnellista jatkoa sille tarinalle. 

Jenkkihenkinen American Pale Ale
(kuva: Nokian Panimo)

Yksi aktiivisimmista on ollut Nokian Panimo, jonka Keisari-sarja saa kaksikin uutta jäsentä näin kevään korvilla! Liekkö kevät saanut hovissa kukat kukkimaan ja mielet vilkkaiksi… Noin viikko sitten panimon Facebook-kanavalle pamahti useampikin kuva uudesta Columbus-, Tradition- ja Cascade-humalilla katkeroiduista American Pale Ale-oluesta (4,2%, IBU 30-35). Ja tänään sama kanava ilmoitti Keisarin Luomu Pilssin saavan itselleen tummemman seuralaisen; suodattamattoman tumman luomulagerin (4,5%). Molemmat oluet on pakattu tuttuun puolen litran tölkkiin ja ainakin American Pale Alea pitäisi jo joistain kaupoista löytyäkin.

Myös seinäjokelainen Mallaskosken Panimo tuo maitokauppoihin kaksi kuohuvaa uutuutta kun se lanseeraan uuden Kuohu Valioluokka-olutsarjan. Ensimmäiset edustajat ovat Kuohu Valioluokka Pils (4,7%) ja Kuohu Valioluokka Stout. Pils on katkeroitu (35 EBU) saksalaisilla Saphir- ja Perle-humalalajikkeilla ja panimo kehuukin niillä saadun aikaan pilsille sopivan purevuuden. Stout taas tulee erittäin hyvään saumaan, sillä kotimaisista stouteista tosiaan on pulaa, eikä niitä maitokaupoissa juurikaan ole näkynyt. Suklaamallasta käytettyyn tummaan uutuuteen on mahdutettu myös First Gold- ja Hersbrucker-humalia. Myynnissä 1.4 alkaen!

Kuohun Valioyksilöt
(kuva: Ruokala.net)

Myös Tampereella on paiskittu hommia, välillä jopa talkoo voimin. Hienosti ovat siis osakkeenomistajat tarjonneet auttavaa kättään yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Viikonloppuna Pyynikin Käsityöläispanimo sitten tiedottikin ”maistelunelospäkin” ilmaantuvan parin viikon päästä ainakin Mansesterin alueen ruokakauppoihin ja ravintoloihin. Kyse on siis neljästä eri oluesta koostuva 4-pack. Pakkauksen sisällöksi ilmoitetaan vaalea mild ale, punertavat bitter ja IPA sekä portteri.

Seuraavaksi munapitäjään, Laitilan Juomatehdas on kaikessa hiljaisuudessa hivuttanut kauppojen hyllyihin kolmanneslitran lasipulloissa Laitilan Kievari Kölssin (4,2%). Ainakin itse olen ollut täydellisessä uutispimennossa tämän suhteen, mutta jotenkin muistelisin että tuo taitaa enemmänkin olla talon tapa. Tämäkin piti kaupassa bongata, paraatipaikalta tosin. Sen kummempia speksejä ei saatavilla ole, mutta kuten nimikin antaa ymmärtää on kyseessä Kölsch-tyyppinen pintahiivaolut. Katkeroita pullon kylki ilmoittaa 26 EBUa.

Sitten vähän ravintolauutuuksia, eli Malmgårdin Panimo tiedotti niin ikään Facebookissa lanseeraavansa ravintolamyyntiin kolmen hanaoluen erikoissarjan. Ensimmäinen olut, työnimellä PROTO#1 tunnettu, on Cascade- ja Centennial-lajikkeilla humaloitu pale ale (5,3%) ja se julkaistaan keskiviikkona 20.3. Katkeroita tästä löytyy 55 EBUn verran. Oluet tulevat valittujen ravintoloiden valikoimiin, Jyväskylästä edustettuina ovat Old Brick’s Inn ja Olutravintola Harry’s. 

Kölssi hiipi hyllyhin salakavalasti!
Kai tämänkin voisi uutuudeksi vielä laskea, eli porilaisen Ruosniemen Panimon käytännössä kolmas, virallisesti toinen olut, Piirimyyjä on hanoissa muutamissa olutravintoloissa. Jyväskylässä tai yleisesti muuallakaan sisämaassa näitä ei valitettavasti ole vielä näkynyt. Piirimyyjä on Magnum- ja Cascade-humalilla höystetty American Pale Ale (5,7%). Panimolla on suunnitelmia myös parin eri tyyppisen oluen tekemisestä, tästä ja hieman muustakin kannattaa lukea Humalablogista, joka piipahti paikan päällä.

Myös varsin harvinaista herkkua on tarjolla, sillä nyt olisi tarjolla suuren panimon ei-lager-olut! Jo jonkin aikaa HOK-Elannon Oluthuoneiden hanoista on löytynyt Sinebrychoff Olutmestarin 777 IPAa (5,7%). Olut tulee myös laajempaan jakeluun huhtikuusta lähtien, eli pitäisi olla tarjolla ympäri Suomen. Aivan yksinhän ei Sinebrychoff tätä suinkaan ole lähtenyt tekemään, vaan oluen taustalla on samaisen yrityksen järjestämän Suomen Olutmestari-kilpailun tämän vuotinen voittaja, Espoon Gallows Birdissa työskentelevä Mirva Kylmäkorpi (25). Mirvalla on reseptissä näppinsä pelissä ja oluen tyylikin on Mirvan aivoituksia. Oluesta löytyy mm. pilsner-, sekä tummia- että vaaleita-karamellimaltaita. Katkeroita saadaan Cascade- ja Citra-humalista. Itse nimi on peräisin oluen spekseistä: alkoholiprosentista (5,7 til-%), väristä (17 EBC) ja katkeroista (57 EBU). Tästä odottelen kesäksi terassikumppania.

(kuva: Sinebrychoff)

Ja vähän panimoasiaa. Ei varsinaisesti uusi uutinen, mutta Saimaan Juomatehdashan on muuttamassa Lappeenrannasta uusiin tiloihin Mikkeliin. Vuolingon teollisuusalueella päästään oluen valmistus puuhiin näillä näkymin jo tämän kevään aikana. Uuden panimon myötä markkinoille olisi tulossa kaksi uutta tuotetta, joista toinen on kuulemma aivan uudenlainen olutkokemus. Toivon hartaasti, ettei kyseessä ole keskustelupalstoilla mainittu ”Marsalkka Luomukarpalo maustettu täysmallaslager”. Joka tapauksessa toinen uutuuksista on suunnattu maitokauppamyyntiin ja toinen Alkon hyllyille. Hatun noston arvoinen suoritus lähteä tekemään miljoonainvestointeja suhteellisen vaikeina taloudellisina aikoina, etenkin kun uuden alkoholilain lopputuloksesta ei vielä ole selvyyttä.

(kuva: ratebeer.com)
Olenkin tässä ehtinyt touhottaa Rosalan ja Jyväskylän uusista panimoista (sekä parista muusta), joten jatketaan nyt huutelua Kiteen suunnalle. Suorlahteen on nimittäin perustettu VO Brewery-niminen pienpanimo nuoren, vain 23-vuotiaan Olli Vauhkosen toimesta. Laitteisto on jo tilattu Englannista ja oluen valmistuksen pitäisi alkaa kesäkuun tietämillä. Jakelu kauppoihin ja ravintoloihin olisi tarkoitus aloittaa elokuussa. Panimolta on alkuun tulossa neljää eri olutlaatua: lager, pils, porter ja vehnäolut. Innolla odotan tuloksia tästäkin projektista!

Uutuuksia kevät keleihin!
Laitetaan nyt vielä sivuhuomautukseksi nuo kaksi suurta maitokauppa uutuutta Sinebrychoffilta, eli Karhu Tuplahumala ja Koff Rock by Kotiteollisuus. Näitä tuskin itse tulen maistelemaan saati blogiin arvostelemaan joten kiinnostuneiden kannattaa lukaista vaikkapa Reittausblogin painava sana tästä kaksikosta. Kustannustehokasta lageria vuodesta toiseen hyvin pienin reseptimuutoksin, jottei kuluttajat säikähdä. Pakkaukselle iskevä nimi ja hinta saadaan perus-Koffista hilattua lähes käsityöoluiden tasolle. Voi, voi. Luulisi isoilla olevan resursseja ihan oikeaankin tuotekehittelyyn, mutta tietenkin markkinoille työnnetään sitä, mikä myy. IPA (ja tietenkin Porter) oli jo hyvä alku, siitä olisi hyvä jatkaa.

Keväisin mielin kohti uusia makuja!

J-P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti