maanantai 25. helmikuuta 2013

Mikkeller Sort Gul

Pitkän ensimmäisen muuttopäivän jälkeen oli aika valita viimeinen vanhassa asunnossa nautittava olut. Jääkaapissa tyrkyllä ollut Alkon pienpanimo-kattaukseen sisältynyt, tanskalaisen Mikkellerin jälleen Belgiassa panema Sort Gul näytti tällä kertaa herkullisimmalta. En tiedä liekkö nimitys ”Musta kulta” kuinka oikeaan viittaava, sillä tanskan kielen sana gul tarkoittaa itse asiassa keltaista (guld = kulta). Sitä voidaankin sitten mietiskellä oluen äärellä lisää. Tyylinä siis yllä mainittu Black IPA, kolmen humalalajikkeen (Columbus, Cascade ja Simcoe) voimin katkeroitu perjantain maistiainen. Alkon speksien mukaan sisältää kuutta eri mallasta, mielenkiintoista. Ainakin itselleni vastaan tulleet BIPAt ovat poikenneet vaaleista virkaveljistään siinä, ettei trooppisella hedelmäisyydellä päästä leikittelemään, vaan usein maku maailma pyörii vahvan katkeran humaloinnin ympärillä. Humalan hakuisille nautiskelijoille loistava valinta, vaikkei tämä välttämättä janoa poistakaan.

Mikkeller Sort Gul
Todella tumman ruskea, mustaa lähentelevä olut joka muodostaa pinnalleen keskirunsaan, vaalean ruskean vaahdon. Tuoksu voimakkaan humaloitu, lähinnä greippistä katkeruutta, pihkaa ja havuja. Mallaspohja hieman paahteinen ja jollain tapaa tahmaavaa, palanutta siirappia muistuttava, makeutta ei varsinaisesti löydy lainkaan. Maussa jatkuu greippinen katkeruus, samoin männyn pihkaisuus, mutta samalla maltaan paahteisuus on nostanut päätään. Aavistus löytyy raikasta hedelmää, mutta loppumaun runsaat katkerot ja lakritsi peittävät sen nopeasti. Hieman auton kumia muistuttava, vahvan katkera jälkimaku on pitkä, katkera ja makuisa. Hiilihappoja on keskirunsasta reilummin, mikä on mielestäni tässä liikaa, perinteisempi IPAmainen hedelmäisyys loistaa poissaolollaan, mutta se on melko yleistä vastaan tulleissa BIPA-tyypin oluissa. Yleisilmeeltään hivenen karkea, tai sitten se vain on sitä särmikkyyttä, kaikki ominaisuudet eivät ole aivan balanssissa keskenään. Varsin makoisa olut toki ja kyllähän tätä toisenkin voisi kaveriksi käydä hakemassa.

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti