tiistai 15. tammikuuta 2013

Stallhagen US Red Ale

  • Tyyli: Amber Ale
  • Alk.%: 6,0
  • Panimo: Stallhagen, Godby, Suomi
Ahvenanmaalta ponnistavan Stallhagenin US Red Ale löytyy Alkon varsin suppeasta tilausvalikoimasta. Tilausvalikoiman huonona puolena on se, että esimerkiksi ko. tuotetta saa tilattua myymälään vain kahdentoista pullon erissä. Usein tästä on mahdollista tehdä myymälän kanssa kompromissi, eli kun lupaa itse ottaa kuormasta X-määrän pulloja, laitetaan loput satsista hyllyyn muiden vietäviksi. Näin oli käynyt nytkin ja poimin omani mukaan Jyväskylän keskustan Alkosta. Mutta se siitä siirrytään itse asiaan. Se sanottakoon, että oluen inspiraationa on toiminut Ahvenanmaan punaruskea graniitti. Kyllä luonto on ihmeellinen.

Stallhagen US Red Ale
Meripihkan punainen, kauniisti vaahtoava olut. Vaahto on likaisen valkoista, suht kestävää. Tuoksu on mieto ja harmiton. Hieman karamellinen, makea mallas saa seuraa sitruksisesta ja puumaisen kuivasta humaloinnista, joka on melko kevyttä. Pähkinää ja puulaatikkomaista nahkeutta. Maussa katkerot nostavat päätään greippisen karvaana, loppua kohden puumaisen kuivana tuntuvana suun supistuksena. Lisäksi tuota kevyen karamellista mallasta ja pähkinää on maussa. Mukavan rungokas olut, jossa ehdoton positiivisuus oli yllättävänkin reilu humalointi, josta nimestä löytyvä US kieliikin. Pisteliäs hiilihappoisuus on omiaan auttamaan asiaa katkeroiden ja kuivuuden supistaessa suuta. Tyyliltään hieman tylsän puoleinen, ei missään nimessä omia suosikkejani, mutta kasaan on saatu ihan mielenkiintoinen vaihtoehto, nimenomaan hieman reilumman humaloinnin avulla. Makeus ja kuivuus ovat sopivasti tasapainossa jolloin katkerot hoitavat loput.
 
Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti